Avainsana-arkisto: moottoripyörä

Viro 13.-15.7.2012

Alkukesästä tehdyn Euroopan reissun lisäksi suunnitelmissa kesällä 2012 oli tehdä jokin reissu, edellisen pyöräni ostaneen, isäni kanssa. Vaihtoehtojen vertailemisen jälkeen päätimme viettää pitkän viikonlopun Virossa moottoripyöräilystä nautiskellen.

13.7.2012: Tallinna-Tartto, 340 km, 5:27


Näytä Viro 2012, 1. päivä suuremmalla kartalla

Tallinkin lautta vei meidät aikaisin perjantaiaamusta Tallinnaan useiden muiden motoristien kanssa. Joukossa oli huomattavam määrä veteraanipyöriä, jota hiukan ihmettelimme. Veteraanimotoristien joukossa olikin yllättäen eräs isäni vanha tuttu, joka kertoi porukan olevan menossa veteraanipyörien kokoontumiseen Viroon. Meidän matkamme suuntautui kuitenkin jo heti satamasta eri suuntaan, joten laivan rantauduttua lähdimme omille teillemme. Suuntasimme pitkin Viron pohjoisrannikkoa itää kohti tavoitteenamme seurata rantaviivaa mahdollisimman läheltä. Olimme lopulta pyrkimyksessämme niin tehokkaita, että huomasimme ajaneemme pitkin pieniä hiekkateitä keskelle Lahemaan kansallispuistoa ja jouduimme hiukan luvattomia reittejä pitkin hakeutumaan takaisin isommille teille. Aikamme rannikolla seikkailtuamme polttoainetäydennyksen tarve alkoi käydä ilmeiseksi, mutta huoltoasemia ei tuntunut löytyvän lainkaan pienemmistä kylistä. Viimeisillä höyryillä pääsimme lopulta Tallinna-Narva maantien varrelle Haljalaan tankkaamaan pyörät. Tankit täynnä otimme suunnan kohti Peipsijärveä ja ajelimme pitkiä pätkiä loppumattomilta tuntuvia hiekkateitä. Tudulinnan jälkeen huomasimme kyltit vesivoimalalle ja lähdimme katsomaan mitä periltä löytyisi. Siellä meitä odotti vanha vesivoimala, jota tutkimme insinööreinä innokkaasti. Erityisesti isäni entisenä Imatran Voiman työntekijänä tuntui ymmärtävän paljonkin kyseisestä kompleksista.

Tudulinnan vesivoimala

Vesivoimalan tutkimisen jälkeen oli ruokatauon paikka ja löysimme Peipsijärven rannalta paikallisen majatalon, josta saimme ruokaa vatsojemme täytteeksi. Ei erityisen hyvää, mutta nälkäänsä syö monenlaista. Peipsijärven rantaa seuraten etenimme vatsat täynnä kohti etelää ihastellen paikallista elämää. Järven läheisyys näkyi erityisesti siinä, että kalakauppiaita oli tien varret täynnä. Venäjän läheisyys taas näkyi siinä, että alueen kehittämiseen ei selvästikään oltu panostettu muun maan tasoisesti ja elintaso oli taloistakin päätellen alhaisempaa. Samanlainen rajaseutujen kehittymättömyys oli nähtävillä myös aiemmin kesällä Liettuan ja Puolan rajaseudullan.

Tarton yliopisto

Saavuimme hyvissä ajoin Tartoon, jossa majoituimme Hotelli Pallakseen kaupunkia halkovan joen läheisyyteen. Pienten päiväunien jälkeen jalkauduimme tutustumaan kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan osaan yliopiston ympäristössä. Illallinen ja pölyt kurkuista huuhtovat oluetkin löytyivät kaupungin monipuolisesta tarjonnasta helposti. Ajopäivä oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja painuimme yöpuulle hyvissä ajoin.

14.7.2012: Tartto-Voru-Valge/Valke-Pärnu, 347 km, 5:49


Näytä Viro 2012, 2. päivä suuremmalla kartalla

Toinen päivä alkoi syvällä myötähäpeällä, kun katselimme suomalaisen miesporukan öykkäröintiä hotellin aamupalalla. Iältään sekalainen porukka oli ilmeisesti ryypännyt koko yön ja unohtanut kokonaan kerätä voimia uuteen päivään. Meno oli todellakin sen mukaista ja henkilökunta sai käyttää kaiken diplomatiantaitonsa tilanteessa. Hotelli Pallas oli kuitenkin oikein mukava kokemus ja pyörillekin löytyi kameravalvottu pysäköinti sisäpihalta.

IMG_0665

Aamupalalla tekemämme suunnitelma oli jatkaa kohti etelää ja päätyä illaksi Pärnuun. Erilaisia teitä pitkin etenimme kohti Latvian rajaa ja tutustuimme paikalliseen maaseutuun. Taas rajan lähestyessä huomasimme elintason laskevan, mutta toisaalta huomasimme myös syvän kaunan Neuvostoliiton aikoja kohtaan. Erilaisia suurtilojen (kolhoosit ja sovhoosit) rakennuksia oli jätetty suurissa määrin rapistumaan ja osa oli ihan tietoisesti rikottu käyttökelvottomiksi. Ilmeisesti valloittajan rakennukset herättivät niin ikäviä muistoja, että ne jätettiin mieluummin hyödyntämättä. Sinällään ymmärrettävää, mutta kun miettii että kaiken sen rakentaminen uudestaan vaatisi miljardeja euroja koko maan tasolla laskettuna, niin aika tuhlaukselta se tuntui.

Raunioita

Aikamme rajan pinnassa ajeltuamme saavuimme Valga/Valkan kaksoiskaupunkiin. Kaupunki on jaettu tylysti kahtia valtionrajalla, mutta käytännössä kaikki palvelut ovat Viron puolella. Mielenkiintoinen katkelma kaupungin historiaa löytyy englanniksi täältä. Itselleni oli yllätys, että tämän mielettömyyden takana ei ollutkaan Neuvostoliitto, vaan homma osattiin sotkea ihan omatoimisesti. Valga/Valkasta jatkoimme matkaa Latvian puolella pitkin hiekkateitä kohti länttä. Erityisesti hiekkatieosuus Rujienasta Viron rajalle oli melkoinen kokemus 250 kiloisella pyörällä, koska tie oli tehty todella hienosta hiekasta. Oli kuin olisi santakuopalla ajanut. Lopulta sekin tie loppui ja pääsimme ajelemaan hiukan kovempipintaisia teitä Pärnuun.

IMG_0667

Olin kuullut paljon juttuja Pärnussa olevasta Aleksandri Pub motoristimajatalosta ja päätimme käydä katsomassa paikkaa. Meno vaikutti ihan miellyttävältä, vaikka porukassa oli myös liivijengeihin kuuluvaa väkeä, joten teimme päätöksen majoittua mökkiin Aleksandri Pubin piha-alueella. Majoittumisen hoidettuamme kävimme tutustumassa kaupunkiin ja ihastelemassa upeita rantoja. Vierailimme myös keskustan länsipuolella olevalla niemellä ja tapasimme siellä paikallisia varjoliitäjiä, joiden kanssa keskustelimme pitkään. Heidän kannaltaan ilta ei ollut onnistunut, koska kova tuuli esti turvallisen lentämisen. Sen sijaan laskuvarjohyppääjiä keli ei estänyt ja saimmekin ihastella useita hyppyja ilta-auringossa läheiselle Pärnun lentokentälle. Illalliselle päädyimme Tex-Mex ravintolan terassille Pärnun pääkirjaston viereen.

Aleksandri Pub

Olimme taas menossa ajoissa nukkumaan, mutta illanvietto läheisissä mökeissä piti yhdessä mökin huonon äänieristyksen kanssa huolen siitä, ettei uni päässyt helposti yllättämään. Odottelimme maltilla paikan järjestyssäännöissä mainitun hiljaisuuden alkamista, mutta sekään ei tuonut helpotusta. Edes henkilökunnan huomautukset eivät tehonneet, joten saimme nauttia koko yön ryyppyporukan metelöinnistä.

15.7.2012: Pärnu-Haapsalu-Tallinna, 234 km, 3:49


Näytä Viro 2012, 3. päivä suuremmalla kartalla

Aamulla nousimme ylös melkoisen väsyneinä, huonosti nukutun yön jälkeen, mutta onneksi maukas ja tuhti kaurapuuro sai meidät taas täyteen energiaa. Lähdimme ajamaan kohti Haapsalua, jossa tarkoituksemme oli löytää kaupungin lähistöltä Kiltsin lentokenttäalue. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin lentokentän ja tutustuimme innolla siellä oleviin lentokonesuojiin sekä kentän vieressä olevan Ungrun linnan raunioihin. Tarinoiden mukaan Kiltsin lentokenttää ei ole rakennettu normaaliin tapaan betonilaatoista vaan useita metrejä paksuista betonikuutioista, jonka ansiosta kenttä olisi hyvin vaikea pommittaa käyttökelvottomaksi. Tiedä sitten tarinan todenperäisyydestä. Jälleen kerran hämmästelimme Neuvostoliiton aikaisen infrastruktuurin hyödyntämättä jättämistä, kun täysin käyttökelpoiset lentokonesuojat ja kiitorata on jätetty oman onnensa ojaan. Paikassa olisi kaikki edellytykset upealle harrasteilmailun keskukselle, johon pääsisi helposti lentämään ainakin Suomesta, Ruotsista, Latviasta ja Liettuasta.

Kiltsin lentokenttä

Lentokenttään tutustumisen jälkeen kävimme tutustumassa vielä rautatiemuseoon Haapsalun rautatieasemalla. Erikoista paikassa on se, että Haapsaluun ei nykyään edes pääse rautatietä pitkin, koska Tallinasta Haapsaluun johtava rautatie purettiin vuonna 2004, kun 1990-luvulla rautatien 300 eurolla ostanut yksityisyrittäjä myi ratakiskot. Aikamoista yksityistämistä ollut tuo 1990-luku Baltiassa ja jälki on paikoitellen todellakin sen mukaista. Toinen Haapsalussa hämmästyttänyt seikka oli rantojen lähes täydellinen hyödyntämättömyys, rannat olivat joko joutomaana tai sitten aidattuna ränsistyneiden talojen ympäriltä. Ei rantabulevardeja tai kauniita taloja, pelkkää tuhlausta, pl. kylpylän alue. Kaupunkiin tutustumisen ja kahvilassa vierailun jälkeen oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Saavuimme satamaan juuri kuin laivan lastaus aloitettiin ja pääsimme ajamaan laivaan suoraan lipuntarkastuksesta.

Haapsalun rautatieasema

Viro yllätti monipuolisuudellaan ja mielikuva Tallinnasta Viron kuvana osoittautui täysin vääräksi. Tallinna ja New York ovat siinä mielessä samanlaisia kaupunkeja, että ne eivät anna oikeaa kuvaa maasta, jossa ne sijaitsevat. Viro osoittautui todella mielenkiintoiseksi moottoripyöräilykohteeksi ja erityisesti matkaendurolla pääsee nautiskelemaan kaikenlaisista teistä eikä tarvitse suunnitella reittejä pelkästään pääteitä pitkin. Suosittelen!

Loppuun vielä tärkeää tutkimustietoa Ilta-Sanomista: ”Ylipäänsä maailman kauneimmat naiset tulevat Itä-Euroopasta: Ukraina on naiskauneudessa aivan yliveto, kuten joku jo edellä totesikin. Viron ja muiden Baltian maiden naiset ovat tunnetusti superkauniita.”

Eurooppa 2012, 10. ja 11. päivä

Sunnuntai 10.6.2012 ja maanantai 11.6.2012
Reitti: Lagen (S)-Tukholma (S)-Helsinki (FIN)-Espoo (FIN)
Ajomatka: 425 km + lautta + 13 km


Näytä Eurooppa 2012, 10. päivä suuremmalla kartalla

Hotellin surkea taso jatkui aamupalalla, kun tarjolla oli pelkästään voileipää ja ”normaaliin hotelliaamiaiseen” kuuluvat vaihtoehdot loistivat poissaolollaan. Lagadalen Hotellia en voi todellakaan suositella, jollet sitten ole umpijäässä ja se on ainoa tarjolla oleva majapaikka. Melko pian matkaan päästyämme löydämme tien varrelta huomattavan viihtyisiä majapaikkoja vaikka muille jakaa. Voi kun näistä olisi tiennyt eilen illalla… Matka eteni nopeasti pääosin poutaisessa kelissä, tosin pieni sade hiukan kasteli meitä muutama kymmenen kilometriä ennen Tukholmaa. Saapuessamme kaupunkiin pitkin E4-tietä liikenne ruuhkautui täysin ennen Södermalmiin menevää siltaa. Aikamme jonoteltuamme yritimme löytää helppoa kiertotietä ruuhkan ohi, mutta navigaattorin pieneltä kartalta se ei onnistunut ja jouduimme nöyrinä palaamaan jonoon. Pitkähkön jonotuksen jälkeen pääsimme lopulta tietyöalueen ohi ja liikenne palasi sujuvaksi. Otimme suunnaksi edellisenä talvena työmatkalla testaamani Pong Asian-ravintolan, jossa nautimme myöhäisen lounaan Thai-buffetista. Löysimme lähistöltä vieläpä ilmaisen MP-pysäköinnin, joten homma meni oikein sujuvasti.

Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme TallinkSiljan satamaan ja jäimme odottelemaan laivaan pääsyä muiden motoristien kanssa. Matkamme aiheutti suurta mielenkiintoa ja juttua riitti muutenkin moottoripyöristä ja niillä matkailusta. Erityisen pitkään juttelimme erään Kawasaki-kuskin kanssa, joka oli tehnyt pikareissun Keski-Eurooppaan. Hän oli ajanut rautaperseajon mennessä, viettänyt perillä hetken aikaa ja ajoi sitten takaisin laivalle tullessaan toisen rautaperseajon. Reissu kuullosti niin leppoisalta hänen kertomanaan, että omat ajatukset rautaperseajon suorittamisesta nousivat taas pintaan. Siitä se viimeinen sysäys sitten taisikin tulla omalla ajolle.

Laivalla oli väkeä todella vähän, joten jopa autokannen alla olevalla hyttiosastolla meno oli rauhallista. Nautimme laivalla hyvät viskit ja shampanjat juhlistaessamme Sakun syntymäpäivää, mutta muuten pidimme kovin matalaa profiilia. Menimme ajoissa nukkumaan, toki käytyämme ensin tarkistamassa tilanteen laivan diskossa. Tulipa laivalla nähtyä yksi tuttukin, kun tapasin yhden lastentarhanopettajan lasteni vanhasta päiväkodista.

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen ja menimme suoraan puettuamme pakkaamaan tavarat pyöriin. Pääsimme laivasta ulos ihan ensimmäisten joukossa ja pienen oikopolun kautta löysimme nopeasti pois satama-alueelta. Aamuauringon paistaessa ajelimme pitkin Kaivopuiston rantaa kohti kotia. Kehä I:llä heitimme pikaiset kiitokset matkaseurasta kypäräpuhelimien kautta puolin ja toisin, varsinaiset ”päätöspuheet” kun oli jo hoidettu laivalla. Kotona ohjelmassa oli sitten perheen tapaaminen, tuliaisten jakaminen ja pyörän peseminen. Heti ensimmäisenä päivänä kirjoittelin myös muutamalla sanalla muistiin reissun tapahtumat ja laitoin GPS:n tallentamat jäljet talteen. Näiden esitöiden pohjalta oli sitten mukavampi lähteä näitä laajempia kirjoituksia laatimaan.

Myöhemmin blogiin luvassa on vielä erillinen yhteenveto matkasta erilaisine lukuineen. Se toivottavasti osaltaan auttaa itseäni ja muita matkasuunnitelmien ja -budjettien tekemisessä.

Eurooppa 2012, 9. päivä

Lauantai 9.6.2012
Reitti: Börnicke (D)-Rostock (D)-Gedser (DK)-Lund (S)-Lagan (S)
Ajomatka: 585 km + lautta


Näytä Eurooppa 2012, 9. päivä suuremmalla kartalla

Kotieläinpihalle sopivasti heräsimme eläinten ääniin, onneksi emme sentään kukonlauluun auringon ensisäteiden aikaan. Tälle päivälle olimme asettaneet tavoitteeksi päästä mahdollisimman lähelle Tukholmaa ja jos ajohaluja riittää, niin tähdätä aamulla lähtevälle lautalle kohti Suomea. Sitä ennen ohjelmassa oli kuitenkin vielä paljon ajettavaa ja ennen kaikkea pyörien tankkaus, koska olimme saapuneet majapaikkaan tankit melkein kuivina. Sakun tapauksessahan se siis tarkoitti sitä, että edellisestä tankkauksesta oli yli 200 km. Aamusta tarkistimme onneksi pyörien öljyt, koska Autobahnia pitkin päästely urku auki oli syönyt molemmista pyöristä öljyt alarajalle. Tankkauksen yhteydessä hankimme öljypurkit ja hoidimme voiteluaineet asianmukaiselle tasolle.

Sen enempiä ihastelematta Pohjois-Saksan maisemia etenimme nopeinta reittiä kohti Rostockia, josta siirtyisimme lautalla Gedeseriin Tanskaan. Saavuimme perille hyvissä ajoin ennen seuraavan lautan lähtöä ja odotellessamme nautimme jäätelöt karulla satama-alueella. Melko tyhjään lauttaan tuli autojen lisäksi vain yksi hollantilainen moottoripyörä, joten ilmeisesti tämä ei ollut erityisen suosittu reitti motoristien keskuudessa. Hintaakin ylityksellä oli 62 euroa per mies + pyörä, joten ihan halpaa hupia se ollut.

Vajaan parin tunnin lautassa torkkumisen jälkeen pääsimme takaisin ajamisen pariin. Valitettavasti vain tanskalaiset tiet eivät täällä päin tarjonneet suurempia ajonautintoja. Ohittelimme hitaasti ajavaa jonoa auto kerrallaan, koska laivasta purkautuneet autot ajoivat kuin yhteisestä sopimuksesta reilua alinopeutta. Nälkä tosin kurni vatsoissa ja yritimme paikallistaa kebab-ravintolaa kaupunkien ja kylien läpi ajaessamme. Vasta Kööpenhaminan esikaupunkialueelta Grevestä löysimme tätä kulinaristista herkkua. Ruoka itsessään oli ihan kelvollista, mutta ruokailuympäristö sikäläisten pikkukovisten ”valloittaman” linja- ja juna-aseman hämärimmässä nurkassa ei ihan vastannut toiveita. Koko ajan oli sellainen olo, että kohta tulee pihaan pakettiauto ja pyörät kaapataan vauhdilla sen kyytiin. Olisihan se tosin ollut aika näky, kun molemmissa pyörissä oli täysi lasti päällä ja ne oli kiinnitetty toisiinsa vaijerilla. Samalla ehkä olisi nähty Tanskan vahvimmat miehet.

Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tanskan ja Ruotsin yhdistävää http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutinrauman_silta. Siltaa lähestyessämme tuuli vain yltyi ja lopulta siltaa ylittäessämme se oli melko navakka, joten ajaminen oli kymmenien metrien korkeudella merenpinnasta melkeinpä jännittävää. Sillan jälkeen ajoimme moottoritietä Lundiin, jossa halusin käydä ikuistamassa itseni ja pyöräni valokuvaan työpaikkani pääkonttorin edessä. Harmi vain, että oli lauantai, joten en päässyt samalla tervehtimään sikäläisiä kollegojani. Kuvat tuli otettua ja matka jatkui. Valitsimme reitin maaseudun läpi pienempiä teitä ja löysimmekin yhden todella upean mutkapätkän, jota reunusti jonkinlainen suojelualue. Rehevän lehtometsän läpi kurvaillessa saimme päivän parhaat ajonautinnot.

Illan kylmetessä ajonautinto väheni lämpötilan laskiessa ja päätimme ryhtyä majoituksen etsintään. Ajatukset Tukholmaan ajamisesti yli yön päätimme unohtaa suosiolla, koska aikataulu ei siihen pakottanut. Kännykällä selailimme majoitusvaihtoehtoja ja tuntui siltä, että ennen Jönköpingiä ei ollut tarjolla mitään majoitusta tai ainakaan vapaita huoneita tai mökkejä. Niinpä tartuimme innolla ensimmäiseen tarjolla olevaan vaihtoehtoon ja kirjauduimme Laganista löytämäämme Lagadalen Hotelliin. Kun lopulta pääsimme sivurakennuksessa olevaan huoneeseemme, ilmassa oli aistittavissa vahvaa pettymystä. Aivan normaaliin laatuhotellin hintaan olimme saaneet itsellemme kehnotasoista retkeilymajaa vastaavan huoneen. Ääneritystys ansaitsee erityishaukut, koska naapurihuoneen tai varsinkaan rappukäytävän tapahtumia ei juuri tarvinnut arvailla. Iltapuhteina varasimme itsellemme vielä liput seuraavana iltana lähtevään Tallink Siljan lauttaan Tukholmasta Helsinkiin. Onneksi uni tuli nopeasti majapaikan puutteista huolimatta, olihan tilastoihin merkitty taas kaksi uutta maata tälle matkalle ja saldoksi sillä saralla saatu 12 maata + Suomi, jälleen ihan kohtuullisen ajorupeaman myötä.

Eurooppa 2012, 8. päivä

Perjantai 8.6.2012
Reitti: Altenmarkt im Pongau (A)-Bischofshofen (A)-Saalfelden am Steinernen Meer (A)-München (D)-Berlin (D)-Börnicke (D)
Ajomatka: 823 km


Näytä Eurooppa 2012, 8. päivä suuremmalla kartalla

Nyt oli tarpeen herätä oikeasti aikaisin, että saisimme pyörän ensimmäisten joukossa rengashuollon jonoon. Edessä on myös pitkähkö ajomatka, jotta saamme kurottua kiinni ongelmiin kuluneen ajan ja ehdimme kotiin lomani puitteissa. Aamupalan nauttimisen jälkeen kävelemme rengashuoltoon ja odottelemme melkoisen pitkään saavamme palvelua, koska vain toinen myyjä osaa englantia. Vuoromme tultua pyydämme heitä asentamaan pyörään uuden sisärenkaan ja siitäpä alkaa kauhea molotus. Henkilökunta on tiukasti sitä mieltä, että moottoripyörien renkaisiin ei saa asentaa sisäkumeja turvallisuussyistä. Aikamme jankattuamme tajuavat kuitenkin, että Sakun Africa Twinissä ei olekaan Tubeless-renkaita ja kiivainkin myyjäsetä rauhoittuu nolona. Pyörä otetaan heti työn alle ja nuori kaveri vaihtaa sisäkumin nopeasti odottaessamme. Ei ollut ihan ilmainen sisäkumi eikä vaihtotyö, mutta toisaalta Saku onkin tottunut allekirjoittaneen edullisella kebab-palkalla tekemiin rengastöihin. Ja tällä kertaa hintaan kuului tasapainotus, jota meikäläisen pajalla ei ole tarjolla.

Ilmojen pysyessä nyt myös sisäpuolella kumia, pakkaamme pyörät ja otamme suunnan kohti Bischofshofenia ja sieltä edelleen Saalfeldeniin vanhaa 164-tietä Dienten Sattel -solan kautta. Sakulta kun on edelleenkin jäänyt kokematta pienet alppitiet. Mutkia ja korkeuseroja olikin tarjolla mukavasti ja kun ohituspaikka turistibussistakin lopulta löytyi, niin niistä pääsi nauttimaankin. Osa tiestä oli tietyön takia sepelipintaista ja kauhulla katselimme katupyöräkuskien epävarmaa etenemistä. Yhtään kaatoa emme nähneet, mutta ei kyllä kaukana ollut osalla. Saalfeldenistä jatkoimme teitä 311 ja 178 pitkin kohti Saksan rajaa. Liikenne oli aika vilkasta vaikka ei vielä ollutkaan viikonloppu. Vastaan tuli myös aika komea letka superautoja, kaverukset olivat näköjään lähteeneet alkavan viikonlopun kunniaksi ajelulle.

Saksan rajan ylittämisen jälkeen ihmettelimme omituisia liikennemerkkejä, joissa oli mm. panssarivaunujen kuvia. Aikamme pähkäiltyämme tajusimme, että vuoristoteillä oli erikseen painorajat/-opasteet armeijan tarpeisiin. Matka jatkui hienoissa maisemissa, mutta aika pian löysimme itsemme autobahnilta nro 8 ajamassa kohti Müncheniä. Liikennettä oli aika paljon ja paikoitellen liikenne eteni aika hitaastikin.Matkamme jatkui autobahnille nro 9, joka vei meitä läpi entisen Itä-Saksan kohti Berliiniä. Vanhan rajan jälkeen oli edelleenkin nähtävissä eroja läntisen ja itäisen alueen välillä, pääosin tosin vain maaseudulla.

Matkan aikana tuli tarjolle myös mahdollisuus kokeilla pyörän voimavaroja, joten hyvien olosuhteiden vallitessa rohkenin mieleni. Jälkikäteen tarkistettuna GPS oli tallentanut suurimmaksi nopeudeksi 181 km/h. Hyvinkin kelvollinen tulos kantikkaiden alumiinilaukkujen kanssa 10-vuotiaalla pyörällä, jolle tehdas taisi uutena luvata huippunopeutta 185 km/h. Ei se kyllä kivaa ollut noin kovaa ajaa, mukavampi matkavauhti asettui 140-150 km/h välille. Kovista nopeuksista huolimatta Sakun pyörän tankkausvälit pysyivät noin 200 km pituisina, joten olimme aikaisempina päivinä ajaneet näköjään aika varman päälle varakanisterista huolimatta.

Vaikka voisi kuvitella, että autobahnilla pääsee ajamaan kovaa ja matka taittuu vauhdilla, niin totuus on kyllä hiukan toinen. Ajoimme päivän aikana varmasti yli 100 km tietyöalueillä ja niillä vauhdit olivat enintään 80 km/h. Lisäksi suurin osa muustakin tiestä oli 130 km/h rajoituksella varustettua. Loppujen lopuksi aika vähän oli näillä teillä rajoittamattoman nopeuden osuuksia.

Illan lähestyessä käännyimme autobahnille nro 10 ja lähdimme ohittamaan Berliiniä länsipuolelta. Aloimme etsimään majapaikkaa, mutta ei niitä isojen teiden varsilta tuntunut löytyvän. Siirryimme jatkamaan matkaa idyllisille paikallisteille ja hetken kuluttua valinnanvaraa oli tarjolla jo enemmän. Lopulta päädyimme melkoisen mielenkiintoiseen kotieläinpihan yhteydessä olevaan majataloon nimeltään Landhaus Börnicke. Päivä oli ehdottomasti reissun toistaiseksi pisin ja se meni enemmän tai vähemmän ajaessa ja pyörää tankatessa, joten valokuviakaan tältä päivältä ei tullut otettua yhtään.

Majoituksen hinta oli korkeahko, mutta paikan ainutlaatuisuus mielestämme kompensoi tämän. Istuimme vielä pitkään terassilla nautiskellen parit oluet ja kerraten reissun antia. Jutuista päätellen kumpikin oli jo mielessään päätellyt, että reissun parhaat palat olivat nyt takana. Edessä oli enää siirtymä Rostockiin ja lauttamatkan jälkeen Tanskan ja Ruotsin läpiajaminen, joten näin ollen odotukset tuleville parille päivälle eivät olleet kovin korkealla. Kasassa on nyt kahdeksan ajopäivän jälkeen yhteensä kymmenen maata. Reittisuunnitelman perusteella niitä tullee, Suomi mukaanlukien, lopulta kolmetoista.

Eurooppa 2012, 7. päivä

Torstai 7.6.2012
Reitti: Trieben (A)-Schladming (A)-Altenmarkt im Pongau (A) + Tauernpass
Ajomatka: 210 km


Näytä Eurooppa 2012, 7. päivä suuremmalla kartalla

Alpeista huumaantuneena lähdemme ajamaan suoraan kohti länttä ja mielessä välkkyy ajatus Liechtensteinista. Otamme aluksi suunnan kohti Flachaun tunnettuja hiihtoalueita, mutta Schladmingin kohdalla noin 60 km ajon jälkeen Saku valittelee pyörän tuntuvan omituiselta ajaa. Pysähdymme tutkimaan asiaa ja toteamme takarenkaan tyhjentyneen. Siirrämme pyörän läheiselle huoltoasemalle ja kysymme henkilökunnalta apua renkaan paikkaukseen. Toisin kuin viime kesäiselle Norjan reissulle, tällä kertaa emme pakanneet vararenkaita ja rengasrautoja mukaan. Paikkarasia piti ottaa mukaan, mutta sekin on näköjään unohtunut pakatessa kotiin.

Käy ilmi, että tällä huoltoasemalla ei ole paikkarasioita ja huoltopuoli on kiinni, koska on Corpus Christi -niminen pyhäpäivä. Samasta syystä kuulemma kaikki muutkin rengasliikkeet ja -huollot ovat tänään kiinni. Lähden kuitenkin etsimään paikkarasiaa muilta läheisiltä huoltoasemilta, koska saamme luvan käyttää korjaamon työkaluja, jos vain saamme paikat hankittua. Paikkoja ei kuitenkaan löydy mistään ja paikallisilta pyöräilijöiltä en saa apua kielimuurin vuoksi.

Tapaan kuitenkin sattumalta kaksi paikallista matkaendurokuskia ja kysyn heiltä apua. Ei ole paikkoja heilläkään, mutta kertovat itse käyttävänsä myös sisäkumien kanssa paikkausainepulloa. He ovat jopa niin ystävällisiä, että tarjoavat omaansa, mutta kieltäydyn siitä, koska tiedän huoltoasemalta löytyvän paikkausainetta. Tehdessäni lähtöä he tarjoavat minulle mahdollisuutta tutustua paikalliseen vesivoimalaan ylhäällä vuorilla, mutta joudun kieltäytymään kutsusta Sakun odottaessa minua huoltoasemalla.

Laitamme renkaaseen paikkausainetta ja pullo tuntuu täyttävän renkaan hienosti, joten lähdemme jatkamaan matkaa. Pääsemme kuitenkin vain vajaat 15 km ja rengas on taas lähes tyhjä. Yritämme täyttää rengasta, mutta ilmat tulevat ulos aika pian. Päätämme pitää lounaan mittaisen tuumaustauon. Lounaan aikana juttelemme paikalle tulleen Yamaha Tenere XT660Z pyörän kuljettajan kanssa. Hänen mukaansa paikkarasian etsiminen on turha vaiva, koska hän ei sellaisia muista huoltoasemilla nähneensä vuosiin. Kuuntelemme hänen mielipiteitään pyörästään ja tyytyväinen tuntuu olevan. Jutun ohessa vilahtaa sana Tauernpass ja käy ilmi, että olemme alueen yhden upeimman alppitien pohjoispäässä. Ensin on kuitenkin selvitettävä Sakun pyörän ongelmat.

Huoltoasemalta saamme ajo-ohjeet seuraavassa kaupungissa olevaan moottoripyörähuoltoon ja renkaan täytettyämme lähdemme matkaan. Pääsemme hädin tuskin 4 km ja kunnes rengas on taas tyhjä. Huomaamme huoltoaseman olevan rengasliikkeen yhteydessä ja paikalla on vieläpä väkeä. Kysymme, että onnistuisiko renkaan paikkaaminen tai uuden sisäkumin asentaminen. Ei kuulemma onnistu, koska on vapaapäivä ja omistaja on liikkeessään vain aikaa viettämässä kavereineen. Täällä ei näköjään ole enää voimissaan hyvä tahto matkamiehen auttamiseksi. Puolan muistot palaavat mieliin ja kiroamme paikallista välinpitämättömyyttä.

Lähes tyhjällä renkaalla saamme pyörän siirrettyä saamiemme ohjeiden mukaisesti moottoripyörähuollon pihaan odottamaan jatkotoimenpiteitä. Lyhyen etsimisen jälkeen löydämme mukavan majapaikan aivan läheltä ja majoitumme Haus Mitterwallneriin. Tämä ajopäivä ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan ja siitä johtuen lopuista ajopäivistä on tulossa melkoisen pitkiä.

Mielessäni pyörii Yamaha-kuskin kertomukset Tauenpassista ja sovimme Sakun kanssa, että lähden ajelemaan vuorille ja hän käy kaljalla. Tie Obertauerniin ja siitä edelleen Mautendorfin kylään on aivan mahtava. Motoristeja on ajelemassa sankoin joukoin, mutta missään nimessä jonossa ei tarvitse ajella. Poliisitkin ovat paikalla tutkan kanssa, mutta muiden motoristien varoitusmerkit ovat niin selkeitä, että kukaan ei edes vahingossa voi ajaa tutkaan ylinopeutta. Mautendorfin kylä on kuin ulkoilmamuseo, vanhoja taloja ja kapeita kujia täynnä. Kaikki tämä pienen linnan valvovan silmän alla. Vain ritarit puuttuivat. Muutamien valokuvien jälkeen suuntaan takaisin ja pysähdyn Obertauerniin tauolle. Jäätelön ja limun jälkeen jatkan matkaa takaisin laaksoon. Flachau on ollut jo vuosia yksi haaveitteni laskettelukohde, joten en malta olla käymättä vielä sielläkin kääntymässä. Alueella on aivan mahtavat edellytykset lasketteluun ja kun alue on vielä Alppien lumivarmimpia, niin maine ei ole syntynyt tyhjästä. Tänne pitää päästä myös suksilla!

Ajeluni jälkeen pakkaamme kassiin uimakamat ja lähdemme rentoumaan läheiseen Therme Amade -kylpylään ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. Perillä meitä odottaa moderni ja monipuolinen kylpylä. Käymme kokeilemassa vesiliukumäet ja selkäni hiukan ärtyy siitä, joten on aika ottaa taas hiukan rauhallisemmin. Saunaosastolle piti ostaa lippu erikseen ja mietimme kovasti miksi se on suljettu erikseen muusta kylpylästä. Aika pian selviää, että saunaosastolla on uima-asujen käyttö kielletty ja että lähes kaikki saunominen tapahtuu ohjatusti. Tästä tulee varmasti mielenkiintoista…

Emmekä olleet väärässä, todellakaan. Alastomana saunominen ei toki suomalaisittain tuntunut oudolle, mutta ohjattu saunominen todellakin tuntui. Saunoja oli useita ja jokaisessa oli erilainen teema tai terveysvaikutus. Tunnin tai puolentunnin välein oli aina jossakin saunassa ohjattu saunahetki. Itse osallistuin ensiksi sessioon, jossa saunomisen ohella ihoon hierottiin ruusuhunajaa. Seuraavaksi oli vuorossa kuumemmassa saunassa eukalyptus-tuoksujen kera saunomista ja jäällä ihon viilentämistä. Saunottaja laittoi molemmissa sessioissa kiukaalle vettä reilulla kädellä ja sen jälkeen pyyhkeen kanssa varmisti löylyjen leviämisen koko saunaan. Sen jälkeen vielä jokainen sai osakseen kohti suunnatun pyyhkeen heilautuksen, joka tuntui kuin joku olisi puhaltanut iholle saunassa. Hetkittäin oli aika kuumaa ja siksipä puolessa välissä oli aina vilvoittelutauko. Tauon aikana ei missään nimessä saanut istua vaan piti kävellä rauhaksiin, koska paikallaan olo olisi kuulemma vaarallista.

Perinteisestä suomalaisesta saunomisesta ei ollut tietoakaan, vaikka yksi paikan saunoista olikin suomalaista alkuperää oleva hirsisauna. Ilman saunottajaa ei saanut edes vettä heittää kiukaalle. Olipahan kokemus, mutta aika hauska sellainen. Niin ja tilastollisen tutkimuksemme mukaan Itävallassa kaikki naiset ovat alapäästään paljaaksi ajeltuja. Ilmeisesti joku paikallinen trendijuttu, joka näin saunaolosuhteissa tuli väkisin havaittua.