Alkukesästä tehdyn Euroopan reissun lisäksi suunnitelmissa kesällä 2012 oli tehdä jokin reissu, edellisen pyöräni ostaneen, isäni kanssa. Vaihtoehtojen vertailemisen jälkeen päätimme viettää pitkän viikonlopun Virossa moottoripyöräilystä nautiskellen.
13.7.2012: Tallinna-Tartto, 340 km, 5:27
Näytä Viro 2012, 1. päivä suuremmalla kartalla
Tallinkin lautta vei meidät aikaisin perjantaiaamusta Tallinnaan useiden muiden motoristien kanssa. Joukossa oli huomattavam määrä veteraanipyöriä, jota hiukan ihmettelimme. Veteraanimotoristien joukossa olikin yllättäen eräs isäni vanha tuttu, joka kertoi porukan olevan menossa veteraanipyörien kokoontumiseen Viroon. Meidän matkamme suuntautui kuitenkin jo heti satamasta eri suuntaan, joten laivan rantauduttua lähdimme omille teillemme. Suuntasimme pitkin Viron pohjoisrannikkoa itää kohti tavoitteenamme seurata rantaviivaa mahdollisimman läheltä. Olimme lopulta pyrkimyksessämme niin tehokkaita, että huomasimme ajaneemme pitkin pieniä hiekkateitä keskelle Lahemaan kansallispuistoa ja jouduimme hiukan luvattomia reittejä pitkin hakeutumaan takaisin isommille teille. Aikamme rannikolla seikkailtuamme polttoainetäydennyksen tarve alkoi käydä ilmeiseksi, mutta huoltoasemia ei tuntunut löytyvän lainkaan pienemmistä kylistä. Viimeisillä höyryillä pääsimme lopulta Tallinna-Narva maantien varrelle Haljalaan tankkaamaan pyörät. Tankit täynnä otimme suunnan kohti Peipsijärveä ja ajelimme pitkiä pätkiä loppumattomilta tuntuvia hiekkateitä. Tudulinnan jälkeen huomasimme kyltit vesivoimalalle ja lähdimme katsomaan mitä periltä löytyisi. Siellä meitä odotti vanha vesivoimala, jota tutkimme insinööreinä innokkaasti. Erityisesti isäni entisenä Imatran Voiman työntekijänä tuntui ymmärtävän paljonkin kyseisestä kompleksista.
Vesivoimalan tutkimisen jälkeen oli ruokatauon paikka ja löysimme Peipsijärven rannalta paikallisen majatalon, josta saimme ruokaa vatsojemme täytteeksi. Ei erityisen hyvää, mutta nälkäänsä syö monenlaista. Peipsijärven rantaa seuraten etenimme vatsat täynnä kohti etelää ihastellen paikallista elämää. Järven läheisyys näkyi erityisesti siinä, että kalakauppiaita oli tien varret täynnä. Venäjän läheisyys taas näkyi siinä, että alueen kehittämiseen ei selvästikään oltu panostettu muun maan tasoisesti ja elintaso oli taloistakin päätellen alhaisempaa. Samanlainen rajaseutujen kehittymättömyys oli nähtävillä myös aiemmin kesällä Liettuan ja Puolan rajaseudullan.
Saavuimme hyvissä ajoin Tartoon, jossa majoituimme Hotelli Pallakseen kaupunkia halkovan joen läheisyyteen. Pienten päiväunien jälkeen jalkauduimme tutustumaan kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan osaan yliopiston ympäristössä. Illallinen ja pölyt kurkuista huuhtovat oluetkin löytyivät kaupungin monipuolisesta tarjonnasta helposti. Ajopäivä oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja painuimme yöpuulle hyvissä ajoin.
14.7.2012: Tartto-Voru-Valge/Valke-Pärnu, 347 km, 5:49
Näytä Viro 2012, 2. päivä suuremmalla kartalla
Toinen päivä alkoi syvällä myötähäpeällä, kun katselimme suomalaisen miesporukan öykkäröintiä hotellin aamupalalla. Iältään sekalainen porukka oli ilmeisesti ryypännyt koko yön ja unohtanut kokonaan kerätä voimia uuteen päivään. Meno oli todellakin sen mukaista ja henkilökunta sai käyttää kaiken diplomatiantaitonsa tilanteessa. Hotelli Pallas oli kuitenkin oikein mukava kokemus ja pyörillekin löytyi kameravalvottu pysäköinti sisäpihalta.
Aamupalalla tekemämme suunnitelma oli jatkaa kohti etelää ja päätyä illaksi Pärnuun. Erilaisia teitä pitkin etenimme kohti Latvian rajaa ja tutustuimme paikalliseen maaseutuun. Taas rajan lähestyessä huomasimme elintason laskevan, mutta toisaalta huomasimme myös syvän kaunan Neuvostoliiton aikoja kohtaan. Erilaisia suurtilojen (kolhoosit ja sovhoosit) rakennuksia oli jätetty suurissa määrin rapistumaan ja osa oli ihan tietoisesti rikottu käyttökelvottomiksi. Ilmeisesti valloittajan rakennukset herättivät niin ikäviä muistoja, että ne jätettiin mieluummin hyödyntämättä. Sinällään ymmärrettävää, mutta kun miettii että kaiken sen rakentaminen uudestaan vaatisi miljardeja euroja koko maan tasolla laskettuna, niin aika tuhlaukselta se tuntui.
Aikamme rajan pinnassa ajeltuamme saavuimme Valga/Valkan kaksoiskaupunkiin. Kaupunki on jaettu tylysti kahtia valtionrajalla, mutta käytännössä kaikki palvelut ovat Viron puolella. Mielenkiintoinen katkelma kaupungin historiaa löytyy englanniksi täältä. Itselleni oli yllätys, että tämän mielettömyyden takana ei ollutkaan Neuvostoliitto, vaan homma osattiin sotkea ihan omatoimisesti. Valga/Valkasta jatkoimme matkaa Latvian puolella pitkin hiekkateitä kohti länttä. Erityisesti hiekkatieosuus Rujienasta Viron rajalle oli melkoinen kokemus 250 kiloisella pyörällä, koska tie oli tehty todella hienosta hiekasta. Oli kuin olisi santakuopalla ajanut. Lopulta sekin tie loppui ja pääsimme ajelemaan hiukan kovempipintaisia teitä Pärnuun.
Olin kuullut paljon juttuja Pärnussa olevasta Aleksandri Pub motoristimajatalosta ja päätimme käydä katsomassa paikkaa. Meno vaikutti ihan miellyttävältä, vaikka porukassa oli myös liivijengeihin kuuluvaa väkeä, joten teimme päätöksen majoittua mökkiin Aleksandri Pubin piha-alueella. Majoittumisen hoidettuamme kävimme tutustumassa kaupunkiin ja ihastelemassa upeita rantoja. Vierailimme myös keskustan länsipuolella olevalla niemellä ja tapasimme siellä paikallisia varjoliitäjiä, joiden kanssa keskustelimme pitkään. Heidän kannaltaan ilta ei ollut onnistunut, koska kova tuuli esti turvallisen lentämisen. Sen sijaan laskuvarjohyppääjiä keli ei estänyt ja saimmekin ihastella useita hyppyja ilta-auringossa läheiselle Pärnun lentokentälle. Illalliselle päädyimme Tex-Mex ravintolan terassille Pärnun pääkirjaston viereen.
Olimme taas menossa ajoissa nukkumaan, mutta illanvietto läheisissä mökeissä piti yhdessä mökin huonon äänieristyksen kanssa huolen siitä, ettei uni päässyt helposti yllättämään. Odottelimme maltilla paikan järjestyssäännöissä mainitun hiljaisuuden alkamista, mutta sekään ei tuonut helpotusta. Edes henkilökunnan huomautukset eivät tehonneet, joten saimme nauttia koko yön ryyppyporukan metelöinnistä.
15.7.2012: Pärnu-Haapsalu-Tallinna, 234 km, 3:49
Näytä Viro 2012, 3. päivä suuremmalla kartalla
Aamulla nousimme ylös melkoisen väsyneinä, huonosti nukutun yön jälkeen, mutta onneksi maukas ja tuhti kaurapuuro sai meidät taas täyteen energiaa. Lähdimme ajamaan kohti Haapsalua, jossa tarkoituksemme oli löytää kaupungin lähistöltä Kiltsin lentokenttäalue. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin lentokentän ja tutustuimme innolla siellä oleviin lentokonesuojiin sekä kentän vieressä olevan Ungrun linnan raunioihin. Tarinoiden mukaan Kiltsin lentokenttää ei ole rakennettu normaaliin tapaan betonilaatoista vaan useita metrejä paksuista betonikuutioista, jonka ansiosta kenttä olisi hyvin vaikea pommittaa käyttökelvottomaksi. Tiedä sitten tarinan todenperäisyydestä. Jälleen kerran hämmästelimme Neuvostoliiton aikaisen infrastruktuurin hyödyntämättä jättämistä, kun täysin käyttökelpoiset lentokonesuojat ja kiitorata on jätetty oman onnensa ojaan. Paikassa olisi kaikki edellytykset upealle harrasteilmailun keskukselle, johon pääsisi helposti lentämään ainakin Suomesta, Ruotsista, Latviasta ja Liettuasta.
Lentokenttään tutustumisen jälkeen kävimme tutustumassa vielä rautatiemuseoon Haapsalun rautatieasemalla. Erikoista paikassa on se, että Haapsaluun ei nykyään edes pääse rautatietä pitkin, koska Tallinasta Haapsaluun johtava rautatie purettiin vuonna 2004, kun 1990-luvulla rautatien 300 eurolla ostanut yksityisyrittäjä myi ratakiskot. Aikamoista yksityistämistä ollut tuo 1990-luku Baltiassa ja jälki on paikoitellen todellakin sen mukaista. Toinen Haapsalussa hämmästyttänyt seikka oli rantojen lähes täydellinen hyödyntämättömyys, rannat olivat joko joutomaana tai sitten aidattuna ränsistyneiden talojen ympäriltä. Ei rantabulevardeja tai kauniita taloja, pelkkää tuhlausta, pl. kylpylän alue. Kaupunkiin tutustumisen ja kahvilassa vierailun jälkeen oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Saavuimme satamaan juuri kuin laivan lastaus aloitettiin ja pääsimme ajamaan laivaan suoraan lipuntarkastuksesta.
Viro yllätti monipuolisuudellaan ja mielikuva Tallinnasta Viron kuvana osoittautui täysin vääräksi. Tallinna ja New York ovat siinä mielessä samanlaisia kaupunkeja, että ne eivät anna oikeaa kuvaa maasta, jossa ne sijaitsevat. Viro osoittautui todella mielenkiintoiseksi moottoripyöräilykohteeksi ja erityisesti matkaendurolla pääsee nautiskelemaan kaikenlaisista teistä eikä tarvitse suunnitella reittejä pelkästään pääteitä pitkin. Suosittelen!
Loppuun vielä tärkeää tutkimustietoa Ilta-Sanomista: ”Ylipäänsä maailman kauneimmat naiset tulevat Itä-Euroopasta: Ukraina on naiskauneudessa aivan yliveto, kuten joku jo edellä totesikin. Viron ja muiden Baltian maiden naiset ovat tunnetusti superkauniita.”