Avainsana-arkisto: Amazon

Kindlen 3G yhteys toimii Suomessa

Amazon julkisti tänään uuden version Kindle-lukulaitteestaan (saatavilla elokuun 27. päivä). Laitteen tietoja läpi selatessani huomasin, että suomalaisillekin asiakkaille luvataan mahdollisuus käyttää laitteen langattomia toimintoja. Pakko oli heti rynnätä oman Kindlen kimppuun ja laittaa verkkoyhteydet päälle. Riemu oli suuri, kun laite kytkeytyi verkkoon ja synkroinoi uusimmat ostokset langattomasti. Melkein vuosi tätä iloa jouduttiin odottamaan, mutta viimeinkin Suomi on sivistysvaltio tältäkin osin.

Kukahan mahtaa olla Amazonin sopimusoperaattori Suomessa? Pikaisella googlauksella ei löytynyt pienintäkään vinkkiä.

Sähköinen vai fyysinen kirja

Mashable on tehnyt kyselyn, jossa selvitettiin iPadin ja Kindlen paremmuutta sähkökirjojen lukulaitteena heidän lukijoidensa näkökulmasta. Ei liene yllättävää, että iPad arvioitiin paremmaksi, mutta mielenkiintoista olikin paljonko ääniä sai kolmas vaihtoehto eli fyysinen kirja. Kyselyyn vastanneista vain 11% oli sitä mieltä, että fyysinen kirja on paras vaihtoehto.

Vaikka kyseisen sivuston lukijat edustavatkin ns. diginatiiveja, ei tulosta voi kuitenkaan ohittaa ihan kevyesti. Näiden edelläkävijöiden jalanjäljissä kulkee melkoisen suuri osa meistä. Hyvä esimerkki tästä on älypuhelinten leviäminen ns. tavallisten ihmisten käyttöön. Nekin olivat aluksi pienen edelläkävijäjoukon suosiossa, mutta Nokian ja Applen kaltaisten yritysten tukemana aika moni meistä käyttää älypuhelin kategoriaan kuuluvaa laitetta. Muutos on tapahtunut pääasiassa muutaman viime vuoden aikana.

En päässyt itse kyselyyn vastaamaan, mutta en tiedä olisinko osannut edes vastata. Itse olisin tällä hetkellä vaihtamaan lehdet ja osan ammattikirjallisuudesta iPadiin, mutta vielä löytyy monia kaunokirjallisuuden teoksia, joiden fyysisen kappaleen omistaminen tuntuu tärkeältä. Pääsin kokeilemaan iPadia maanantaina ja kokemus oli häkellyttävän positiivinen. Väitän, että Apple osui kultasuoneen ja pääsi määrittämään kuluttajien vähimmäisodotukset tablettien osalta. Ja voin sanoa, että rimaa ei vedetty ihan matalalle, jos vertaa vaikka normaaliin Microsoftin ja Nokian tarjoamaan käyttäjäkokemuksen tasoon.

Ihan toinen kysymys muuten on se, että onko sähkökirja fyysisen “kopio” vai onko se jo täysin uudenlainen teos. Jälkimmäisestä hieman esimakua Huffington Postin sivuilta.