Avainsana-arkisto: Apple

Sähköinen vai fyysinen kirja

Mashable on tehnyt kyselyn, jossa selvitettiin iPadin ja Kindlen paremmuutta sähkökirjojen lukulaitteena heidän lukijoidensa näkökulmasta. Ei liene yllättävää, että iPad arvioitiin paremmaksi, mutta mielenkiintoista olikin paljonko ääniä sai kolmas vaihtoehto eli fyysinen kirja. Kyselyyn vastanneista vain 11% oli sitä mieltä, että fyysinen kirja on paras vaihtoehto.

Vaikka kyseisen sivuston lukijat edustavatkin ns. diginatiiveja, ei tulosta voi kuitenkaan ohittaa ihan kevyesti. Näiden edelläkävijöiden jalanjäljissä kulkee melkoisen suuri osa meistä. Hyvä esimerkki tästä on älypuhelinten leviäminen ns. tavallisten ihmisten käyttöön. Nekin olivat aluksi pienen edelläkävijäjoukon suosiossa, mutta Nokian ja Applen kaltaisten yritysten tukemana aika moni meistä käyttää älypuhelin kategoriaan kuuluvaa laitetta. Muutos on tapahtunut pääasiassa muutaman viime vuoden aikana.

En päässyt itse kyselyyn vastaamaan, mutta en tiedä olisinko osannut edes vastata. Itse olisin tällä hetkellä vaihtamaan lehdet ja osan ammattikirjallisuudesta iPadiin, mutta vielä löytyy monia kaunokirjallisuuden teoksia, joiden fyysisen kappaleen omistaminen tuntuu tärkeältä. Pääsin kokeilemaan iPadia maanantaina ja kokemus oli häkellyttävän positiivinen. Väitän, että Apple osui kultasuoneen ja pääsi määrittämään kuluttajien vähimmäisodotukset tablettien osalta. Ja voin sanoa, että rimaa ei vedetty ihan matalalle, jos vertaa vaikka normaaliin Microsoftin ja Nokian tarjoamaan käyttäjäkokemuksen tasoon.

Ihan toinen kysymys muuten on se, että onko sähkökirja fyysisen “kopio” vai onko se jo täysin uudenlainen teos. Jälkimmäisestä hieman esimakua Huffington Postin sivuilta.

Miltä maailma näyttää iPadin saavuttua

Kovan kohun ja ennakkomarkkinoinnin jälkeen Applen iPad on viimeinkin tullut kuluttajien saataville, tosin vasta Yhdysvalloissa. Yksi ennakkoon eniten huomiota saanut laitteen sovellus on sähkökirjojen lukemiseen, hallintaan ja ostamiseen tarkoitettu iBooks, joten laitetta ja sen ympärille rakennettuja palveluita on syytä “mittailla” kirjabisneksenkin näkökulmasta. Tokihan laitteesta on paljon muuhunkin.

Steve Jobs kertoi laitteen myyneen ensimmäisenä päivänä 300000 kappaletta ja sen jälkeen kolmen päivän aikana 150000 kappaletta lisää eli yhteensä 450000 laitetta muutamassa päivässä. Kyseessä on melkoisen hurja määrä, kun Amazonin Kindlen kokonaismyynniksi vuodesta 2007 alkaen on arvioitu enintään miljoona laitetta. Käytännössä Apple on siis rakentanut vajaassa viikossa puolet siitä asiakaskunnasta sähkökirjoille, joka Amazonilla on lähes kolmen vuoden työn tuloksena. Oletettavasti joukossa on myös laitefriikkejä, joilla on molemmat laitteet, joten asiakaskunnat ovat osittain päällekäiset. Lisäksi Amazonin Applen alustoilla toimivat Kindle-sovellukset toki sotkevat hieman tätä matematiikkaa.

Jos on laitteita myyty paljon, niin onpa myös sisältöäkin ladattu runsaasti. Ensimmäisten päivien aikana on ladattu peräti 600000 sähkökirjaa eli keskimäärin jokainen iPad:n omistaja on ladannut enemmän kuin yhden kirjan Applen kirjakaupasta. Sitä Apple ei sentään kertonut, että kuinka suuri osa kirjoista oli maksullisia ja kuinka suuri osa maksuttomia. Tästäkin huolimatta latausmäärät osoittavat, että mielenkiintoa sähkökirjoihin asiakaskunnassa on. Vaikka osa näistä lataajista onkin varmasti kirjan ladannut ihan testimielessä, niin kyseessä on siltikin uskomattoman kova juttu. Ajatellaanpa vaikkapa usean suomalaisen taskusta löytyvää Nokian puhelinta, jossa keskimäärin on ominaisuuksia runsain mitoin. Kuinka moni on edes kokeillut kaikkia puhelimensa toimintoja? Tai tietokoneensa mukana tulleita ohjelmia? Käytännössä Apple on nyt saanut jokaisen laitteen omistajan ainakin kokeilemaan palvelua, joka on mielestäni todella hyvä suoritus. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on enemmän tai vähemmän tietokone, jossa sähkökirjojen lukemismahdollisuus on vain yksi ominaisuus muiden joukossa eikä useimmille edes missään nimessä tärkeimpiin kuuluva ominaisuus.

Mielenkiintoista (ja surullista) on kuitenkin huomata, että Applen suomenkielisiltä sivuilta ei iBooks-sovellusta löydy, joten valitettavasti vaikuttaa siltä, että Suomessa on turha odottaa sähkökirjoja saataville iPad:n tullessa täällä myyntiin kevään/kesän aikana. Kuitenkin Amazonin Kindle-sovellus on saatavilla vaikka heti. Ikävää jos Suomi taas jää syrjään tai kauas tulevaisuuteen Applen välittämien sisältöjen osalta. Tällaista ilmiötä ja julkisuutta olisi suomalaisenkin kustannusmaailman hyvä hyödyntää omien sähkökirjamarkkinoidensa luomisessa.

Flash vs Apple

Viime aikoina on alkanut HTML5-vetoinen ristiretki Adoben Flash-teknologiaa vastaan. Ehkä kovimpana ristiretkeläisenä on ollut Apple, joka on määrätietoisesti estänyt Flashin käytön mobiililaitteissaan ja syyttänyt Flashiä pahimmaksi syyksi Mac-tietokoneiden kaatumisille. Nyt näyttää siltä, että ensimmäinen “suuri” erävoitto on saavutettu Virgin American tehtyä kotisivuistaan Flash-vapaan version.

Henkilökohtaisesti en juuri pahastuisi, jos Flash katoaisi maailmasta. Adoben Flash on äärettömän huonosti optimoitu ja käyttää tehokkaastakin Mac-tietokoneesta kaiken prosessoritehon.

Lentomatkailua kerrakseen

Tulipahan taas nautittua lentomatkailun ihanuudesta matkalla Helsingistä Dallasiin. Matka meni oikein mukavasti Chicagoon saakka, mutta Dallasin koneen lähtöä odotellessa alkoi ensin satamaan ja sitten alkoi vähitellen liikenne hiljentyä kentällä, lentojen lähtöajat siirtymään eteenpäin jne. Lopulta kenttä oli hillittömän ukkosmyrskyn kourissa ja koko kenttä suljettiin liikenteeltä. Tässä vaiheessa aloin pelätä pahinta ja päätin ainakin varmistaa energian riittävyyden ja ryntäsin Mäkkäriin syömään. Se osoittautuikin hyväksi ideaksi, koska aika pian syömisen jälkeen Dallasin lento peruttiin ja edessä oli taas yö Chicagossa. Nyt vain oli tarjolla haastetta edellistä kertaa enemmän, koska kymmeniä lentoja peruttiin niin lentokenttähotellit olivat aivan täynnä. Lentoyhtiöstä ei ollut mitään iloa ongelman ratkaisemisessa, mutta onneksi keksin soittaa Suomeen matkatoimistoon, joka oli juuri ehtinyt avata lentoaseman toimipisteensä Suomen aikaa aamusta. Heidän kauttaan järjestyi hotellihuone, mutta peräti 35 mailin päästä kentältä. Onneksi oli kuitenkin majapaikka ettei tarvinnut kentällä yöpyä.

Sain varmistettua uuden paikan vasta seuraavan illan viimeiselle lennolle, joten pääseminen Dallasiin uhkasi viivästyä vuorokaudella. Jäin jonoon aiemmille lennoilla ja lopulta paikka järjestyikin aikaiselta iltapäivälennolta. Dallasiin siis savuttiin “vain” 17 tuntia myöhässä ja samalla tuhraantui yksi kokonainen työpäivä joita oli alunperinkin vain varattu perille kaksi. Kovin tehokasta matkaa tästä ei kyllä saa mitenkään.

Nyt sitten jännitetään miten käy lauantaina paluumatkan kanssa, kun vuorostaan Dallasiin on ennustettu ukkosta lauantaiksi…

Apple Store Southlake Town Square

Perille saapumisen jälkeen oli hieman aikaa ennen nukkumaan menoa, joten päätin käydä kuolaamassa Applen iPhonea läheisessä Southlaken Apple Storessa. Täytyy kyllä myöntää, että aika hienon laitteen ovat aikaiseksi saaneet. Käytettävyyteen on panostettu todella paljon ja ilman käyttöohjetta pystyi suurimpaa osaa toiminnoista käyttämään. Toki iPhonessakin on omat puutteensa, mutta siltikään ei voi muuta kuin ihailla miten hienon tuotteen Apple on onnistunut tekemään. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on firman ensimmäinen koskaan valmistama puhelin.

Bone Daddy's House of Smoke

Puhelinten ja tietokoneiden kuolaamisen jälkeen olikin aika siirtyä nauttimaan ruokaa, tällä kertaa sekä tavallista että silmän sellaista. Työkaverin suosituksesta päädyin Bone Daddy’s House of Smoke nimiseen ravintolaan. Jälkeenpäin kuulin, että olin kuulemma rankan matkustamisen jälkeen ansainnut vähän hyvitystä. Täytyy kyllä myöntää, että on hieman vaikea keskittyä syömään pihviä kun ympärillä sipsuttaa kymmenittäin mallin mitat täyttäviä kauniita parikymppisiä tyttöjä mikroshortseissa ja todella niukassa napapaidassa. Jos kiinnostaa enemmän niin edellä olevan linkin takaa löytyy myös kuvagalleria, jonka avulla voi eläytyä karuun kohtalooni.

iMac viimeinkin käytössä

Eilen se sitten tapahtui, eli iMac saapui viimeinkin. Käyttökokemusta on nyt kertynyt vuorokauden verran ja mukavaa on ollut. Aperturea olen vasta vähän ehtinyt testata, mutta lupaavalta vaikuttaa sekin vaikka paljon opettelemista sen kanssa on varmasti vielä tiedossa. Muutkin ohjelmat on jo melkein asenneltu, mutta vielä on paljon tekemistä mm. tiedostojen siirtämisen merkeissä. Osaamattomuuttani tai laiskuuttani en ole saanut PC:tä ja iMacia juttelemaan verkossa keskenään, joten ulkoisen kovalevyn varassa hoitelen tiedostojen siirtoa.

Tarkoitus on siis siirtyä PC:stä kokonaan, joten kohta on myynnissä asiallinen Oblivionia asiallisesti pyörittävä kone. Reeta ei vielä uskaltanut ottaa riskiä opintoihinsa liittyvän kehittämistehtävän suhteen ja “ilmoitti” PC:n pysyvän paikallaan kunnes kehittämistehtävä on valmis ja hyväksytty. Siihen asti iMac saa asua keittiön ruokapöydällä. Onneksi ostettiin kesällä uusi isompi pöytä niin ei ole ahdasta ;).

Huonojakin ominaisuuksia olen jo löytänyt, esim. kaikki USB-portit ovat koneen takana. Kävinkin tänään ostamassa Verkkokaupasta Fuj:tech:n 4-porttisen USB 2.0 hubin hintaan 14.90 €. Ihan asiallisen oloinen ja mukavan pienikin. Bonuksena vielä toimii ilman virtalähdettä ja virtaa USB-portista ottavien laitteiden varalta virtalähde kuitenkin kuuluu pakettiin.

Fuj:tech USB 2.0 hub

Toinen ihmetystä herättänyt murhe on langattoman verkon heikko toimivuus. Signaalitaso on viiden metrin päässä tukiasemasta 1/3 maksimista ja yhteys on hidas sekä katkova. Jos tähän löytyisi vinkkejä, niin ilomielin otan niitä vastaan. Tukiasema on Zyxel Prestige 660HW-61 ja käytössä on 128-bittinen WEP salaus. Alunperin OS X:n versio oli 10.4.7 ja päivitin sen 10.4.8 versioon, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.