Työmatkalla Dallasissa

Ei ole työmatkailu juurikaan vapaa-aikaa päässyt minun hommissani häiritsemään, mutta nyt pääsin vaihteeksi käymään firman Dallasin toimistolla, tai siis oikeastaan Irvingissä. Dallas/Fort Worth Metroplex, kuten aluetta kutsutaan, on käytännössä yhtä suurta kaupunkia ja ainoastaan tien varren kylteissä huomaa kaupunkien rajat. Alueella asuu 6 miljoonaa ihmistä, joten suomipojalle mittakaavat ovat aika huikeita.

Autoilun luvatussa maassa kun kerraan ollaan, niin vuokrasin käyttööni auton reissun ajaksi. Etukäteen olin hieman huolissani siitä miten autoilu mahtaa onnistua täällä, mutta kokemukset ovat ollaan pelkästään positiivisia. Dallasin downtowniin en sentään ole uskaltaunut autoilemaan. Kilometrejä on kuitenkin kertynyt runsaasti, kun olen kierrellyt vapaa-aikana katsomassa nähtävyyksiä ja ostoksilla ympäri aluetta. Melkoinen määrä dollareita upposi mm. Allen Premium Outletissa.

Palokuntahengessä kävin myös tutustumassa Grapevinen pelastustoimeen. Kävelin rohkeasti aseman ovelle ja soitin ovikelloa. Paikalle saapui rennon oloinen paikallinen palomies-sairaankuljettaja, jolle esittelin itseni ja pyysin lupaa kuvata kalustoa. Lupa irtosi ja sammutusauto ajettiin vielä ulos kuvattavaksi. Kuvaamisen lisäksi sain reilun puolen tunnin esittelyn asemasta, kalustosta, koulutusjärjestelmästä, henkilökunnasta jne. Asemaa esitellyt Cody paljastui hihamerkkien keräilijäksi, joten poistuin asemalta mukanani Grapevinen hihamerkki paloasemalle vietäväksi ja Codyn osoite. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olin reissulla ilman palokunnan hihamerkkejä ja juuri silloin niille olisi ollut käyttöä. No onneksi posti kulkee. Kuvat asemavierailulta laitan näytille, kunhan pääsen kotiin.

Seuraavaksi on suuntana Orlando, josta sitten kolmen yön jälkeen kohti kotia kahden koneen vaihdon kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

43 − = 42