Avainsana-arkisto: mp-matkailu

Eurooppa 2012, 8. päivä

Vastaa

Perjantai 8.6.2012
Reitti: Altenmarkt im Pongau (A)-Bischofshofen (A)-Saalfelden am Steinernen Meer (A)-München (D)-Berlin (D)-Börnicke (D)
Ajomatka: 823 km


Näytä Eurooppa 2012, 8. päivä suuremmalla kartalla

Nyt oli tarpeen herätä oikeasti aikaisin, että saisimme pyörän ensimmäisten joukossa rengashuollon jonoon. Edessä on myös pitkähkö ajomatka, jotta saamme kurottua kiinni ongelmiin kuluneen ajan ja ehdimme kotiin lomani puitteissa. Aamupalan nauttimisen jälkeen kävelemme rengashuoltoon ja odottelemme melkoisen pitkään saavamme palvelua, koska vain toinen myyjä osaa englantia. Vuoromme tultua pyydämme heitä asentamaan pyörään uuden sisärenkaan ja siitäpä alkaa kauhea molotus. Henkilökunta on tiukasti sitä mieltä, että moottoripyörien renkaisiin ei saa asentaa sisäkumeja turvallisuussyistä. Aikamme jankattuamme tajuavat kuitenkin, että Sakun Africa Twinissä ei olekaan Tubeless-renkaita ja kiivainkin myyjäsetä rauhoittuu nolona. Pyörä otetaan heti työn alle ja nuori kaveri vaihtaa sisäkumin nopeasti odottaessamme. Ei ollut ihan ilmainen sisäkumi eikä vaihtotyö, mutta toisaalta Saku onkin tottunut allekirjoittaneen edullisella kebab-palkalla tekemiin rengastöihin. Ja tällä kertaa hintaan kuului tasapainotus, jota meikäläisen pajalla ei ole tarjolla.

Ilmojen pysyessä nyt myös sisäpuolella kumia, pakkaamme pyörät ja otamme suunnan kohti Bischofshofenia ja sieltä edelleen Saalfeldeniin vanhaa 164-tietä Dienten Sattel -solan kautta. Sakulta kun on edelleenkin jäänyt kokematta pienet alppitiet. Mutkia ja korkeuseroja olikin tarjolla mukavasti ja kun ohituspaikka turistibussistakin lopulta löytyi, niin niistä pääsi nauttimaankin. Osa tiestä oli tietyön takia sepelipintaista ja kauhulla katselimme katupyöräkuskien epävarmaa etenemistä. Yhtään kaatoa emme nähneet, mutta ei kyllä kaukana ollut osalla. Saalfeldenistä jatkoimme teitä 311 ja 178 pitkin kohti Saksan rajaa. Liikenne oli aika vilkasta vaikka ei vielä ollutkaan viikonloppu. Vastaan tuli myös aika komea letka superautoja, kaverukset olivat näköjään lähteeneet alkavan viikonlopun kunniaksi ajelulle.

Saksan rajan ylittämisen jälkeen ihmettelimme omituisia liikennemerkkejä, joissa oli mm. panssarivaunujen kuvia. Aikamme pähkäiltyämme tajusimme, että vuoristoteillä oli erikseen painorajat/-opasteet armeijan tarpeisiin. Matka jatkui hienoissa maisemissa, mutta aika pian löysimme itsemme autobahnilta nro 8 ajamassa kohti Müncheniä. Liikennettä oli aika paljon ja paikoitellen liikenne eteni aika hitaastikin.Matkamme jatkui autobahnille nro 9, joka vei meitä läpi entisen Itä-Saksan kohti Berliiniä. Vanhan rajan jälkeen oli edelleenkin nähtävissä eroja läntisen ja itäisen alueen välillä, pääosin tosin vain maaseudulla.

Matkan aikana tuli tarjolle myös mahdollisuus kokeilla pyörän voimavaroja, joten hyvien olosuhteiden vallitessa rohkenin mieleni. Jälkikäteen tarkistettuna GPS oli tallentanut suurimmaksi nopeudeksi 181 km/h. Hyvinkin kelvollinen tulos kantikkaiden alumiinilaukkujen kanssa 10-vuotiaalla pyörällä, jolle tehdas taisi uutena luvata huippunopeutta 185 km/h. Ei se kyllä kivaa ollut noin kovaa ajaa, mukavampi matkavauhti asettui 140-150 km/h välille. Kovista nopeuksista huolimatta Sakun pyörän tankkausvälit pysyivät noin 200 km pituisina, joten olimme aikaisempina päivinä ajaneet näköjään aika varman päälle varakanisterista huolimatta.

Vaikka voisi kuvitella, että autobahnilla pääsee ajamaan kovaa ja matka taittuu vauhdilla, niin totuus on kyllä hiukan toinen. Ajoimme päivän aikana varmasti yli 100 km tietyöalueillä ja niillä vauhdit olivat enintään 80 km/h. Lisäksi suurin osa muustakin tiestä oli 130 km/h rajoituksella varustettua. Loppujen lopuksi aika vähän oli näillä teillä rajoittamattoman nopeuden osuuksia.

Illan lähestyessä käännyimme autobahnille nro 10 ja lähdimme ohittamaan Berliiniä länsipuolelta. Aloimme etsimään majapaikkaa, mutta ei niitä isojen teiden varsilta tuntunut löytyvän. Siirryimme jatkamaan matkaa idyllisille paikallisteille ja hetken kuluttua valinnanvaraa oli tarjolla jo enemmän. Lopulta päädyimme melkoisen mielenkiintoiseen kotieläinpihan yhteydessä olevaan majataloon nimeltään Landhaus Börnicke. Päivä oli ehdottomasti reissun toistaiseksi pisin ja se meni enemmän tai vähemmän ajaessa ja pyörää tankatessa, joten valokuviakaan tältä päivältä ei tullut otettua yhtään.

Majoituksen hinta oli korkeahko, mutta paikan ainutlaatuisuus mielestämme kompensoi tämän. Istuimme vielä pitkään terassilla nautiskellen parit oluet ja kerraten reissun antia. Jutuista päätellen kumpikin oli jo mielessään päätellyt, että reissun parhaat palat olivat nyt takana. Edessä oli enää siirtymä Rostockiin ja lauttamatkan jälkeen Tanskan ja Ruotsin läpiajaminen, joten näin ollen odotukset tuleville parille päivälle eivät olleet kovin korkealla. Kasassa on nyt kahdeksan ajopäivän jälkeen yhteensä kymmenen maata. Reittisuunnitelman perusteella niitä tullee, Suomi mukaanlukien, lopulta kolmetoista.

Eurooppa 2012, 7. päivä

Vastaa

Torstai 7.6.2012
Reitti: Trieben (A)-Schladming (A)-Altenmarkt im Pongau (A) + Tauernpass
Ajomatka: 210 km


Näytä Eurooppa 2012, 7. päivä suuremmalla kartalla

Alpeista huumaantuneena lähdemme ajamaan suoraan kohti länttä ja mielessä välkkyy ajatus Liechtensteinista. Otamme aluksi suunnan kohti Flachaun tunnettuja hiihtoalueita, mutta Schladmingin kohdalla noin 60 km ajon jälkeen Saku valittelee pyörän tuntuvan omituiselta ajaa. Pysähdymme tutkimaan asiaa ja toteamme takarenkaan tyhjentyneen. Siirrämme pyörän läheiselle huoltoasemalle ja kysymme henkilökunnalta apua renkaan paikkaukseen. Toisin kuin viime kesäiselle Norjan reissulle, tällä kertaa emme pakanneet vararenkaita ja rengasrautoja mukaan. Paikkarasia piti ottaa mukaan, mutta sekin on näköjään unohtunut pakatessa kotiin.

Käy ilmi, että tällä huoltoasemalla ei ole paikkarasioita ja huoltopuoli on kiinni, koska on Corpus Christi -niminen pyhäpäivä. Samasta syystä kuulemma kaikki muutkin rengasliikkeet ja -huollot ovat tänään kiinni. Lähden kuitenkin etsimään paikkarasiaa muilta läheisiltä huoltoasemilta, koska saamme luvan käyttää korjaamon työkaluja, jos vain saamme paikat hankittua. Paikkoja ei kuitenkaan löydy mistään ja paikallisilta pyöräilijöiltä en saa apua kielimuurin vuoksi.

Tapaan kuitenkin sattumalta kaksi paikallista matkaendurokuskia ja kysyn heiltä apua. Ei ole paikkoja heilläkään, mutta kertovat itse käyttävänsä myös sisäkumien kanssa paikkausainepulloa. He ovat jopa niin ystävällisiä, että tarjoavat omaansa, mutta kieltäydyn siitä, koska tiedän huoltoasemalta löytyvän paikkausainetta. Tehdessäni lähtöä he tarjoavat minulle mahdollisuutta tutustua paikalliseen vesivoimalaan ylhäällä vuorilla, mutta joudun kieltäytymään kutsusta Sakun odottaessa minua huoltoasemalla.

Laitamme renkaaseen paikkausainetta ja pullo tuntuu täyttävän renkaan hienosti, joten lähdemme jatkamaan matkaa. Pääsemme kuitenkin vain vajaat 15 km ja rengas on taas lähes tyhjä. Yritämme täyttää rengasta, mutta ilmat tulevat ulos aika pian. Päätämme pitää lounaan mittaisen tuumaustauon. Lounaan aikana juttelemme paikalle tulleen Yamaha Tenere XT660Z pyörän kuljettajan kanssa. Hänen mukaansa paikkarasian etsiminen on turha vaiva, koska hän ei sellaisia muista huoltoasemilla nähneensä vuosiin. Kuuntelemme hänen mielipiteitään pyörästään ja tyytyväinen tuntuu olevan. Jutun ohessa vilahtaa sana Tauernpass ja käy ilmi, että olemme alueen yhden upeimman alppitien pohjoispäässä. Ensin on kuitenkin selvitettävä Sakun pyörän ongelmat.

Huoltoasemalta saamme ajo-ohjeet seuraavassa kaupungissa olevaan moottoripyörähuoltoon ja renkaan täytettyämme lähdemme matkaan. Pääsemme hädin tuskin 4 km ja kunnes rengas on taas tyhjä. Huomaamme huoltoaseman olevan rengasliikkeen yhteydessä ja paikalla on vieläpä väkeä. Kysymme, että onnistuisiko renkaan paikkaaminen tai uuden sisäkumin asentaminen. Ei kuulemma onnistu, koska on vapaapäivä ja omistaja on liikkeessään vain aikaa viettämässä kavereineen. Täällä ei näköjään ole enää voimissaan hyvä tahto matkamiehen auttamiseksi. Puolan muistot palaavat mieliin ja kiroamme paikallista välinpitämättömyyttä.

Lähes tyhjällä renkaalla saamme pyörän siirrettyä saamiemme ohjeiden mukaisesti moottoripyörähuollon pihaan odottamaan jatkotoimenpiteitä. Lyhyen etsimisen jälkeen löydämme mukavan majapaikan aivan läheltä ja majoitumme Haus Mitterwallneriin. Tämä ajopäivä ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan ja siitä johtuen lopuista ajopäivistä on tulossa melkoisen pitkiä.

Mielessäni pyörii Yamaha-kuskin kertomukset Tauenpassista ja sovimme Sakun kanssa, että lähden ajelemaan vuorille ja hän käy kaljalla. Tie Obertauerniin ja siitä edelleen Mautendorfin kylään on aivan mahtava. Motoristeja on ajelemassa sankoin joukoin, mutta missään nimessä jonossa ei tarvitse ajella. Poliisitkin ovat paikalla tutkan kanssa, mutta muiden motoristien varoitusmerkit ovat niin selkeitä, että kukaan ei edes vahingossa voi ajaa tutkaan ylinopeutta. Mautendorfin kylä on kuin ulkoilmamuseo, vanhoja taloja ja kapeita kujia täynnä. Kaikki tämä pienen linnan valvovan silmän alla. Vain ritarit puuttuivat. Muutamien valokuvien jälkeen suuntaan takaisin ja pysähdyn Obertauerniin tauolle. Jäätelön ja limun jälkeen jatkan matkaa takaisin laaksoon. Flachau on ollut jo vuosia yksi haaveitteni laskettelukohde, joten en malta olla käymättä vielä sielläkin kääntymässä. Alueella on aivan mahtavat edellytykset lasketteluun ja kun alue on vielä Alppien lumivarmimpia, niin maine ei ole syntynyt tyhjästä. Tänne pitää päästä myös suksilla!

Ajeluni jälkeen pakkaamme kassiin uimakamat ja lähdemme rentoumaan läheiseen Therme Amade -kylpylään ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. Perillä meitä odottaa moderni ja monipuolinen kylpylä. Käymme kokeilemassa vesiliukumäet ja selkäni hiukan ärtyy siitä, joten on aika ottaa taas hiukan rauhallisemmin. Saunaosastolle piti ostaa lippu erikseen ja mietimme kovasti miksi se on suljettu erikseen muusta kylpylästä. Aika pian selviää, että saunaosastolla on uima-asujen käyttö kielletty ja että lähes kaikki saunominen tapahtuu ohjatusti. Tästä tulee varmasti mielenkiintoista…

Emmekä olleet väärässä, todellakaan. Alastomana saunominen ei toki suomalaisittain tuntunut oudolle, mutta ohjattu saunominen todellakin tuntui. Saunoja oli useita ja jokaisessa oli erilainen teema tai terveysvaikutus. Tunnin tai puolentunnin välein oli aina jossakin saunassa ohjattu saunahetki. Itse osallistuin ensiksi sessioon, jossa saunomisen ohella ihoon hierottiin ruusuhunajaa. Seuraavaksi oli vuorossa kuumemmassa saunassa eukalyptus-tuoksujen kera saunomista ja jäällä ihon viilentämistä. Saunottaja laittoi molemmissa sessioissa kiukaalle vettä reilulla kädellä ja sen jälkeen pyyhkeen kanssa varmisti löylyjen leviämisen koko saunaan. Sen jälkeen vielä jokainen sai osakseen kohti suunnatun pyyhkeen heilautuksen, joka tuntui kuin joku olisi puhaltanut iholle saunassa. Hetkittäin oli aika kuumaa ja siksipä puolessa välissä oli aina vilvoittelutauko. Tauon aikana ei missään nimessä saanut istua vaan piti kävellä rauhaksiin, koska paikallaan olo olisi kuulemma vaarallista.

Perinteisestä suomalaisesta saunomisesta ei ollut tietoakaan, vaikka yksi paikan saunoista olikin suomalaista alkuperää oleva hirsisauna. Ilman saunottajaa ei saanut edes vettä heittää kiukaalle. Olipahan kokemus, mutta aika hauska sellainen. Niin ja tilastollisen tutkimuksemme mukaan Itävallassa kaikki naiset ovat alapäästään paljaaksi ajeltuja. Ilmeisesti joku paikallinen trendijuttu, joka näin saunaolosuhteissa tuli väkisin havaittua.

Eurooppa 2012, 6. päivä

Vastaa

Keskiviikko 6.6.2012
Reitti: Balatonfüred (H)-Cakovec (HR)-Maribor (SV)-Teichalm (A)-Rottenmann (A)
Ajomatka: 458 km + lossi


Näytä Eurooppa 2012, 6. päivä suuremmalla kartalla

Viimeinkin kunnolla aurinkoinen päivä odotti meitä, kun aamulla lähdimme kohti Balatonin, sen kapeimmasta kohdasta, ylittävää lossia. Pienen harhailun jälkeen pääsimme lossirantaan ihailemaan juuri laiturista irtautuvaa lossia. Joutuisimme siis odottelemaan puolisen tuntia. Käytimme odotusajan valokuvaamiseen ja Balaton-järven poikkeuksellisen turkoosin värin ihailuun. Lossin lopulta saapuessa oli jonoakin ehtinyt muodostua reilusti, joten lossi tuli ihan täyteen. Ylitys ei lopulta kestänyt kuin parisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa.

Edelleenkin jatkoimme matkaa pienempiä teitä, joten jouduimme ajamaan hyvin rauhalliseen tahtiin koko, turistikohteita täynnä olevan, Balaton-järven etelärannan. Matkaa Kroatian rajalle oli kuitenkin enää niin vähän, että ei ollut mieltä maksaa moottoritiemaksua. Kroatiaan saapuessamme edessä olikin ensimmäinen oikea rajatarkastus, koska poistuimme nyt ensimmäistä kertaa EU:sta. En ihan ollut tilanteen tasalla ja meinasin ajaa rajalta läpi pysähtymättä. Hiljainen raja-asema heräsi henkiin kommellukseni takia ja tunnelma kiristyi melkoisesti. Perusteellisen passintarkastukseen jälkeen saimme kuitenkin jatkaa, vaikka aika nyreästi meihin sattuneesta syystä suhtauduttiinkin.

Saku halusi ehdottomasti kartuttaa setelikokoelmaan paikallisella setelillä, joten pysähdyimme lounaalle toiveena saada korttimaksusta vaihtorahaa. Lounaspaikaksi löytyi mukava taverna Cakovecista ja setelikin saatiin kokoelmaan pienen neuvottelun jälkeen. Lyhyen ajomatkan jälkeen edessä oli taas raja-asema, tällä kertaa Kroatiasta piti päästä nyt Sloveniaan. Nyt rajamuodollisuudet sujuivat minultakin asiallisesti, mutta kohtelu oli edelleenkin melkoisen nyrpeää. Ilmeisesti sosialismin ja sisällissodan aikaiset opit ovat vielä rajavirkailijoilla kirkkaanan mielessä. Pikaisella vierailulla Kroatiaan tuli kuitattua myös tavoite ehtiä ainakin yhteen Välimeren rannalla olevaan maahan, vaikka merestä olimmekin vielä aika kaukana.

Sloveniassa tarkoituksemme oli käydä katsomassa Mariborin laskettelurinteitä, mutta jälkeenpäin selvitettynä kävi ilmi, että etsimme niitä väärästä suunnasta. Hetken aikaa eksyiltyämme päätimme antaa rinteiden olla ja jatkoimme matkaa kohti Itävaltaa pieniä teitä pitkin. Ylitimme rajan upeissa maisemissa viiniviljelmien keskellä pienellä vuoristotiellä. Ehkä idyllisin rajanylitys ikinä. Itävalta oli matkamme yhdeksäs maa, joten keskimäärin meille on nyt kertynyt 1,5 maata per päivä.

Itävallassa päätimme edetä edelleen maksullisten moottoriteiden ulkopuolella, joten matka rajalta Grazin pohjoispuolelle kesti yllättävän kauan. Tiet, kylät ja maisemat olivat toisaalta kyllä käytetyn ajan arvoisia. Vajaa kymmenen vuotta sitten kävin perheen kera kyläilemässä Itävallassa ja sillä reissulla sain elämäni parasta Sacherkakkua. Kun näin lähellä tuota ikimuistoista kakkua nyt oltiin, niin sain Sakun suostuteltua kanssani maistamaan sitä. Ajoimme upeissa laaksoissa ja kanjoneissa ja lopulta nousimme vuorten yli Teichalmin virkistysalueelle, jossa Teichwirt-hotelli konditorioineen sijaitsee. Kakku oli vähintäänkin niin hyvää, kuin olin muistellutkin ja makunautinto oli suuri.

Teichalmista matka jatkui taas vuorten yli upeita reittejä pitkin. Aloimme vähitellen tajuta miksi motoristit haaveilevat aina Alpeilla ajamisesta. Tankkaustauolla päätimme nopeuttaa matkaa hankkimalla moottoritiellä ajamisen edellyttämät maksutarrat. Olimme nimittäin kartasta todenneet moottoriteiden lyhentävän merkittävästi matkaa suunnittelemillemme ajopaikoille suurempien korkeuserojen äärelle.

Moottoritietä pitkin matka etenee hyvää vauhtia, mutta kova sade yllättää meidät illansuussa ja päätämme etsiä majapaikan mahdollisimman pian. Löydämme läheisestä Triebenin kylästä majatalon, mutta täälläkään sesonki ei kuulemma ole alkanut ja tarjolla on pelkästään pubi-palvelut. Saamme ohjeet ajaa edelleen Rottenmanniin, josta löydämmekin tasokkaan Steinmetz-nimisen majatalon keskusaukion laidalta. Parin oluen jälkeen olemme taas valmiita painamaan päät tyynyyn.

Eurooppa 2012, 5. päivä

Vastaa

Tiistai 5.6.2012
Reitti: Myto Pod Dumbierom(SK)-Banska Bystrica (SK)-Budapest (H)-Balatonfüred (H)
Ajomatka: 348 km


Näytä Eurooppa 2012, 5. päivä suuremmalla kartalla

Edellisenä päivänä tunnelmoimamme idyllinen maisema rikkoutuu heti muutaman kilometrin ajon jälkeen, kun saavumme seuraavaan kylään. Koko kylä on rakennettu terästeollisuuden ehtojen mukaan ja talot on rakennettu laakson niihin osiin, joihin tehdas ei ole levittäynyt. Kaikkialla tuntuu olevan kierrätysteräksen varastoja, kuljettimia, metallin käsittelylaitteistoa ja suurimapana tietenkin maisemaa hallitsee itse sulatto. Hyvää työtähän täällä tehdään, kun kierrätysmetallia käsitellään, mutta kyllä näkymät silti hiukan kurjia ovat. Tätä kautta kulkee myös liikenne läheisille laskettelualueille, joten varmasti aika moni turisti hieraisee silmiään bussimatkan aikana.

Laaksosta noustessamme löydämme paikallisia motoristeja kokeilemasta pyöriensä kiihtyvyyttä ylämäkeen. Pari supermotoa lähtee kiihdyttämään ylös ja muut jäävät odottamaan tien varteen. Päätämme lähteä supermotojen perässä tietä eteenpäin ja hiukan taidamme itsekin kokeilla kiihdytystä. Huomaan supermotojen pysähtyvä tien varteen, mutta en todellakaan arvaa että ensimmäinen niistä lähtee aivan sokkona tekemään U-käännöstä suoraan eteeni. ABS-jarrut paukkuen saan pyörän vauhdin hidastumaan ja vältän juuri ja juuri ajamasta toisen pyörän päälle. Samaan aikaan takanani tapahtuu lähes samanlainen tapahtumasarja, kun Saku väistää toista aivan samanlaista U-käännöstä tekevää supermotoa ja onnistuu onneksi välttämään törmäyksen. Kaverit olivat ilmeisesti unohtaneet olevansa yleisellä tiellä ja muun liikenteen huomioiminen jäi tekemättä. Törmäys oli niin lähellä, että nousun päätteeksi oli pakko pysähtyä levähdyspaikalle rauhoittumaan ja ottamaan pari kuvaa seuraavasta laaksosta.

Päivän ensimmäiseen kohteeseen Banska Bystricaan saavumme korkein odotuksin, koska sen vanhaa aukion ympärille levittäynyttä keskustaa oli kehuttu kauniin sanankääntein. Keli oli hiukan kolea jo kostea, joten se osaltaan varmasti vaikutti, mutta eipä tuo nyt kovin erikoinen ollut. Ihan nättiä, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Enemmän taisimme lopulta olla innoissamme vanhoihin panssarivaunuihin ja vanhaan sotalentokoneeseen ulkoilmamuseossa tutustuessamme.

Banska Bystricasta otimme suunnaksi Budapestin ja Unkarin. Matka Budapestiin sujui ilman sen kummempia tapahtumia, vaikka periaatteesta päätimmekin olla maksamatta moottoritiemaksuja ja ajoimme pienempiä teitä pitkin. Budapestin lähestymisen huomasi parhaiten liikenteen lisääntymisestä ja yhtäkkiä löysimme itsemme hillittömästä liikenneruuhkasta. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen pääsimme ruuhkasta läpi ja laitoimme pyörät parkkiin Gellertin kylpylän edustalle. Matkan viides päivä ja jo kuudes maa ”korkattu”, aika tiukka tahti.

Olin jo pitkin kevättä haaveillut pääseväni johonkin Budapestin kuuluisista kylpylöistä ja mikäs olisi sen ikimuistoisempi kokemus kuin Budapestin kuuluisin kylpylä Gellert. Kylpylän rakentaminen alkoi jo 1912, joten perinteet ovat pitkät. Rakennus on hyvin sokkeloinen, koska sitä on rakennettu monessa vaiheessa ja moneen tasoon. Opasteiden ollessa vähissä, oli suunnistaminen hetkittäin aika jännää. Altaita löytyy useampia, joista osa on kaikille yhteisiä ja osa erikseen miehille ja naisille. Ainoastaan yhteisissä altaissa saa käyttää uima-asuja. Kylpylän hienoin allas jäi meiltä valitettavasti kokeilematta, koska siellä uitaessa pitää käyttää uimalakkia. Kaikkea muuta sai ostaa kylpyläosastolta pyyhkeistä aina tohveleihin, mutta uimalakkeja ei ollut lainkaan saatavissa. Tapasimme kylpylässä myös ensimmäiset suomalaiset sitten Tallinnan ja vaihdoimme hiukan kuulumisia heidän kanssaan. Pojat olivat tulleet viettämään pitkää romanttista viikonloppua yhdessä, joten matkojemme erilaisuudesta johtuen ei kummempia vinkkejä ollut puolin tai toisin antaa.

Saatuani Sakun lopulta kammettua ulos kylpylästä ja sen saunoista, jatkoimme matkaa kohti Balaton-järveä. Ajoimme edelleen päätöksemme mukaisesti pieniä teitä ja näimmekin kauniita maisemia mutkaisten teiden varsilla. Alkuillasta saavuimme Balatonin rannalla olevaan Balatonfürediin, josta löysimme miellyttävän Agas Pansio -nimisen majatalon. Tällä kertaa majoitukseen ei kuulunut aamupalaa, koska sesonki ei täällä ollut vielä käynnissä. Majatalon emännän viehttävä tytär kuitenkin laskettiin sen verran isoksi bonukseksi, että olimme valmiita tinkimään aamupalasta.

Varmistaaksemme kuitenkin nestetasapainon säilymisen kävimme vielä illasta tutustumassa paikalliseen tienvarsikuppilaan (Pub sörözö) ja nautimme siellä parit oluet. Hyvällä mielellä menimme oluiden jälkeen nukkumaan hulppeaan kahden makuuhuoneen huoneistoomme, onnistunut ja ongelmista vapaa ajopäivä olikin jo tarpeen.

SS1000 rautaperseajo 28.7.2012

1 vastaus

Finnish chapter of Iron Butt Association
FI

Reitti: Espoo-Tampere-Jyväskylä-Haaparanta (SWE)-Pudasjärvi-Kuopio-Mikkeli-Espoo
Ajomatka: 1724 km (tarkastettu 1698 km)
Ajoaika: 19h 41m (keskinopeus 87,6 km/h)
Polttoaineenkulutus: 105 litraa (keskikulutus 6,1 litraa / 100 km)


Näytä SS1000, 28.7.2012 suuremmalla kartalla

Jo kesällä 2011 olin suunnitellut ajavani rautaperseajon, mutta valitettavasti selän välilevyt päättivät silloin toisin. Tälle kesälle suunnittelin ajoa jo hyvissä ajoin ja yritin houkutella tuttujakin mukaan. Esimakua vastaavanlaisesta ajamisesta sain alkukesän reissulla, mutta silloinkin pisin päivämatka oli vain puolet rautaperseajossa vaadittavasta 1000 mailista eli 1609 kilometristä. Kun tuollaisen 800 kilometriäkin ajaa sen enempää suunnittelematta ja valmistautumatta, niin onhan se pitkä matka.

Pitkin kesää tein erilaisia reittisuunnitelmia ja etsin sopivaa ajankohtaa ajolle. Lopulta se sopiva ajankohta osui lomanaloitukseen ja saadakseni jonkinlaisen teeman ajolle, päätin käydä katsomassa mitä bensa maksaa Ruotsissa. Olimmehan lähdössä perheen kanssa viikkoa myöhemmin Ruotsiin autolomalle, joten hyviä ennakkotietoja tarvittiin. Vaimo tosin on edelleen hiukan eri mieltä ajoituksesta ja perusteista. Reitin koitin suunnitella siten, että ei tarvitse ajaa samaa tietä eri suuntiin ja toisaalta varmistaen matkan riittävyyden. Koska en aikaisemmin ole vastaavaa suoritusta tehnyt, niin tein homman itselleni mahdollisimman helpoksi suunnittelemalla reitin kulkemaan vain valtateillä ja siten minimoiden matkaan kuluvan ajan. Päätös Saddle Sore 1000 ajon suorittamisesti oli siis tehty.

Herätyskello soi kotona kello 04:00. Nukkumaan olin päässyt vasta viitisen tuntia aikaisemmin, joten olo ei ollut pirteimmäistä päästä. Onneksi jännityksen tuoma adrenaliini auttoi pääsemään tunnelmaan nopeasti. Hyvin kevyen aamupalan jälkeen laitoin jo illalla pakatut varusteet pyörän kyytiin, mutta eväät unohdin kokonaan. Ajovarusteiden pukemisen jälkeen siirryin tekemään aloitustankkauksen Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Sitä ennen pyysin kuitenkin vielä kahviossa olleelta vartijalta aloitustodistukseen toisen kuittauksen, ensimmäisen sain matkaan saattaneelta vaimoltani. Tankkauskuittiin tuli ajon aloitusajankohdaksi 04:42, joten nyt oli selvillä viimeinen mahdollinen paluuhetki. Toki tavoitteeni oli olla perillä jo hyvissä ajoin ennen 24 tunnin takarajaa, koska en erityisemmin nauti pimeässä ajamisesta. Liikenteen ollessa lauantainaamuna hyvin hiljaista ajoin Kehä I:n ja 3-tien kautta Tampereelle ilman sen suurempia tapahtumia. Matkanopeus oli koko ajan suurin rajoituksen sallima. Ensimmäinen kulmapisteeni oli Lahdesjärven ABC Jyväskylän tien varressa. Siellä tankkasin pyörän ja kuljettajan, mutta evästä en vieläkään muistanut hankkia.

Matka jatkui kohti Jyväskylää, mutta pysähdyin jo Neste Korpilahdella ostamaan suklaapatukan evääksi. Samalla sain kuitin, jonka avulla tekemäni koukkaus itään tuli varmasti mukaan kerryttämään virallisia kilometrejä. Virallinen tarkastushan tehdään lyhintä reittiä pitkin, riippumatta siitä onko se nopein reitti vaiko ei. Aamu oli vielä kovin hiljainen näin viikonloppuna, joten liikennettä ei juuri ollut. Yhden tukkirekan kanssa jouduin tosin aika pitkään hidastelemaan Tampereen ja Jyväskylän välillä. Aikataulu oli kuitenkin aika väljä, joten tarvetta riskien ottamiselle ei ollut.

Kärsämäellä tankkasin pyörän ABC:n kylmäasemalla ja nautin evääksi hankkimani suklaapatukan. Aikaa oli nyt kulunut melkein kuusi tuntia ja matkaa oli takana 570 km, joten kolmasosa matkasta oli jo takana. Lyhyen tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti Haaparantaa ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Liikennettä oli muuten aika vähän, mutta Oulun ja Kemin välillä sitä oli aika runsaastikin. Kaksiajorataisella osuudella meno hiukan hidastui, mutta tuskin sillä matkan etenemiseen juurikaan oli vaikutusta. Kemin kohdalla harmittelin etten ollut tullut soittaneeksi mokkapaloistaan kuuluisalle Merjalle, koska olisi ollut mukava nähdä häntä ja Jukkaa edes pikaisesti sekä päästä maistamaan maailman parhaita mokkapaloja pitkästä aikaa.

Tornioon päästyäni jatkoin Haaparantaan osoittavien kylttien mukaisesti, koska navigaattorin vanhentuneesta kartasta ei ollut juuri apua. Heti rajan ylityksen jälkeen löysin Shell huoltoaseman, jossa tankkasin pyörän toisella aikavyöhykkeellä. Pistin heti muistiin, että virallisia papereita täyttäessä tämä pitää merkitä huolellisesti, ettei ajotarkastajan tarvitse turhaan ihmetellä asiaa. Kun ulkomailla oli käyty, niin suuntasin takaisin Tornioon ja kävin syömässä myöhäisen ja kevyen lounaan ABC:llä. Palkitsin itseni tosin vielä berliininmunkilla, koska olihan matkan puoliväli nyt takana ja aikaa oli mennyt vasta yhdeksän tuntia. Reitistä johtuen tiesin tosin paluumatkan kestävän hiukan pidempään.

Matka takaisin jatkui Kemin, Simon ja Kuivaniemen ohi kohti tien 885 risteystä, josta käännyin kohti Pudasjärveä. Tie oli yllättävän pieni ja aika pian se muuttui hiekkapintaiseksi. Tätä en ollut reittiä suunnitellessani tajunnut, mutta eihän sillä matkaenduron kanssa mitään väliä ollut. Hiukan toki matkavauhti jäi sallitusta, koska en halunnut pienen ajovirheen pilaavan suoritustani. Varsinkin näin kaukana kotoa olisi ollut kurja joutua ongelmiin. Matkalla pysähdyin kunnioittamaan kotimaamme puolustajia Lapin sodan muistomerkillä Aittojärvellä.

Pudasjärven Nesteellä oli taas aika tankata pyörä pikaisesti ja ottaa kuitti talteen todistukseksi täällä käymisestä. Matka jatkui edelleen hienossa kelissä kohti Paltamoa. Hiukan ennen Paltamoa iski yllättäen kova väsymys ja päätin pitää tauon. Löysin tien varresta käytöstä poistuneen maitolaiturin ja kömmin sen sisään ottamaan pikku torkut. Nukuttuani 20 minuuttia heräsin omaan kuorsaukseeni ja kampesin itseni ulos maitolaiturista. Hetken aikaa raitista ilmaa nautittuani olo oli oikein reipas ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Samoilla energioilla ajoin sitten ohi Kajaanin, Iisalmen ja Kuopion.

Pysähdyin tankille vasta Neste Leppävirralla, kun edellisestä tankkauksesta oli matkaa peräti 426 km. Suurin rautaperseajossa sallittu tankkausväli on 480 km (300 mi), joten hiukan pidemmälle olisin vielä voinut mennä. Jostain syystä polttoaineen varoitusvalo kuitenkin syttyi kovin aikaisin enkä uskaltanut ajaa pidemmälle. Lopulta tankkiin meni kuitenkin 5 litraa vähemmän kuin tankin tilavuus on, joten polttoainetta olisi ollut vielä melkein sadaksi kilometriksi. Onneksi tarkistin saamani kuitin heti, koska kassakoneen kello oli talviajassa. Pyysin hämmentynyttä kauppiasta kirjaamaan kuittiin oikean kellonajan ja laittamaan varmemmaksi vakuudeksi kuittiin allekirjoituksensa ja aseman leiman. Kun selitin mistä oli kyse, niin asia järjestyi ongelmitta ja sain hyvän matkan toivotukset kaupan päälle.

Matkaa oli nyt takana jo 1449 km ja aikaa oli mennyt 16 tuntia. Ohjelmassa oli enää kotikulmille ajaminen, helppo nakki siis. Ilta alkoi viilentyä aika vauhdilla, joten Heinolassa pysähdyin laittamaan lisää vaatetta päälle. Eteläinen taivaanranta näytti hyvin synkälle ja aloin henkisesti varautumaan sateen mahdollisuuteen. Lahdesta alkaen näin jatkuvaa salamointia taivaanrannassa ja kastuminen oli siis vain ajan kysymys. Mäntsälän kohdalla tunnelma oli vähintäänkin hurja, kun paksujen pilvien vuoksi oli todella pimeää, mutta jatkuva salamointi valaisi välähdyksittäin. Järvenpään kohdalla sitten taivas repesi kerralla ja koko moottoritie peittyi paksuun vesipatjaan. Turvallinen ajonopeus oli noin 40 km/h, yhtään sen kovempaa ajaessa eturengas nousi heti vesipatjan päälle. Ajoin pian kohdalle osuvalle levähdyspaikalle ja pakkasin sateen rauhoittumista odotellessa tankkilaukun sivulaukkuun sateensuojaan. Hetken odoteltuani pääsin jatkamaan matkaa, mutta edelleenkään matkavauhtia ei voinut nostaa yli 80 km/h.

Hiukan ennen Kehä III:sta sade rauhoittui ja pääsin ajamaan melkein kuivaa tietä pitkin kohti lopetustankkausta takaisin Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Lopetuskuittiin tulostui kellonajaksi 00:23, joten aikaa oli mennyt hiukan vajaa 20 tuntia ja matkaa oli pyörän matkamittarin mukaan kertynyt 1811 km. GPS oli hiukan pessimistisempi ja oli tallentanut matkan pituudeksi 1724 km, joten pyörän matkamittarissa on noin 5% mittarivirhe. Pyysin vielä kuittaukset todistajalappuun aseman kahviossa olleilta vartijoilta, joista yksi oli kuulemma aiemminkin joutunut vastaavaan hommaan. Sain heiltä vielä onnittelut ajosuorituksestani. Vajaan kilometrin päässä kotona kannoin tavarat sisään, riisuin ajovarusteet ja menin suoraan nukkumaan. Aamusta sitten laitoin ajon paperit valmiiksi ja pistin ne postilla tarkastettavaksi. Sen jälkeen olikin aika pakata loput matkatavarat asuntovaunuun ja lähteä perheen kanssa kolmeksi yöksi asuntovaunuilemaan. Niin ja bensan hinta oli Ruotsissa muuten 14,75 kruunua litralta, sitähän tietoa varten koko reissu tehtiin.

Yhteenvetona matkasta voisin todeta, että yksin ajaminen on huomattavasti helpompaa rytmittää kuin kahden tai saatikka useamman pyörän porukassa. Ero ei käytännössä ole varmaankaan suuri numeroiden valossa, mutta ajosuoritus on selvästi rennompi kun voi huolehtia vain itsestään ja reitillä pysymisestä. Ehkäpä onnistuneen kimppa-ajon salaisuus onkin juuri ajajien itsenäisyys ja sen hyväksyminen, että välimatka välillä kasvaa hiukan suuremmaksikin. Varustuksen osalta tuli taas todettua, että pitkien matkojen ajaminen ei ole erityisen lämmintä puuhaa vaikka lämpötila olisikin yli 20 astetta. Ajoin nimittäin koko matkan pitkä kerrasto ja väliasu päällä. Viileimpinä aikoina vedin vielä fleecen ylävartaloa lämmittämään. Nurkissa pyöriessä tuossa varustuksessa olisi tullut kuuma, mutta nyt oli koko ajan sopivan lämmin. Kylmää pyrin tietoisesti välttelemään, koska aiemmin kesällä ajamallani Balttian reissulla sain osakseni kylmän vaikutuksista yli oman tarpeen.

Ilmoitus suorituksen hyväksymisestä tuli sähköpostilla illalla 31.8.2012, joten reissusta sai muistoksi hihamerkin, rekisterikilvenalustan, pinssin jne. Virallisessa tarkastuksessa ajomatkaksi tuli 1698 km (1055 mi), joten pelivaraa siltä osin oli runsaasti. Pikaisesti kartalta katsellessani 26 km oli pääasiassa kadonnut Pudasjärven ja Iisalmen välillä, jossa lyhin reitti menee Oulujärven länsipuolelta ja nopein taas itäpuolelta.

Odotellessani ajotarkastajan tuomiota kuukauden päivät tulin lukeneeksi Motorradin numerosta 7/2012 artikkelin neljän kaveruksen rautaperseajosta. Laitoin pari leikettä artikkelista tähän liiteeksi, joista käy ilmi heidän näkemyksensä rautaperseajon haastavuudesta:

Olin itse hiukan samoilla linjoilla pohtiessani ääneen, että tavallinen SS1000 ei suorituksena ole minusta kovinkaan vaativa. Tärkein edellytys on kyky sietää omia ajatuksiaan 20 tuntia. Vaikeusaste kasvaa varmasti heti kun ajopäiviä tulee useampi peräkkäin tai ajoon liittyy pakollisia reittipisteitä, joten ehkä haasteita saadakseen pitää siis ajaa vielä toinenkin ajo. Mielessä pyörii ainakin kaksipäiväinen Saddle Sore 2000 ja mahdollisesti sen jälkeen ajettavissa oleva GN 72 eli ajo Nordkappista Gibraltarille 72 tunnissa. Pelkkä ympyrän ajaminen takaisin lähtöpaikkaan sen sijaan ei tunnu tämän ajon perusteella lainkaan mielenkiintoiselta, joten mahdolliset tulevat ajosuoritukset pitää siis yhdistää esimerkiksi pidemmän reissun alku- tai loppusiirtymään. Gibraltarilta olisikin sitten enää lyhyt lauttamatka kaikkien matkaenduromiesten suunitelmissa vilahtelevaan Marokkoon…