Reitti: Espoo-Tampere-Jyväskylä-Haaparanta (SWE)-Pudasjärvi-Kuopio-Mikkeli-Espoo
Ajomatka: 1724 km (tarkastettu 1698 km)
Ajoaika: 19h 41m (keskinopeus 87,6 km/h)
Polttoaineenkulutus: 105 litraa (keskikulutus 6,1 litraa / 100 km)
Näytä SS1000, 28.7.2012 suuremmalla kartalla
Jo kesällä 2011 olin suunnitellut ajavani rautaperseajon, mutta valitettavasti selän välilevyt päättivät silloin toisin. Tälle kesälle suunnittelin ajoa jo hyvissä ajoin ja yritin houkutella tuttujakin mukaan. Esimakua vastaavanlaisesta ajamisesta sain alkukesän reissulla, mutta silloinkin pisin päivämatka oli vain puolet rautaperseajossa vaadittavasta 1000 mailista eli 1609 kilometristä. Kun tuollaisen 800 kilometriäkin ajaa sen enempää suunnittelematta ja valmistautumatta, niin onhan se pitkä matka.
Pitkin kesää tein erilaisia reittisuunnitelmia ja etsin sopivaa ajankohtaa ajolle. Lopulta se sopiva ajankohta osui lomanaloitukseen ja saadakseni jonkinlaisen teeman ajolle, päätin käydä katsomassa mitä bensa maksaa Ruotsissa. Olimmehan lähdössä perheen kanssa viikkoa myöhemmin Ruotsiin autolomalle, joten hyviä ennakkotietoja tarvittiin. Vaimo tosin on edelleen hiukan eri mieltä ajoituksesta ja perusteista. Reitin koitin suunnitella siten, että ei tarvitse ajaa samaa tietä eri suuntiin ja toisaalta varmistaen matkan riittävyyden. Koska en aikaisemmin ole vastaavaa suoritusta tehnyt, niin tein homman itselleni mahdollisimman helpoksi suunnittelemalla reitin kulkemaan vain valtateillä ja siten minimoiden matkaan kuluvan ajan. Päätös Saddle Sore 1000 ajon suorittamisesti oli siis tehty.
Herätyskello soi kotona kello 04:00. Nukkumaan olin päässyt vasta viitisen tuntia aikaisemmin, joten olo ei ollut pirteimmäistä päästä. Onneksi jännityksen tuoma adrenaliini auttoi pääsemään tunnelmaan nopeasti. Hyvin kevyen aamupalan jälkeen laitoin jo illalla pakatut varusteet pyörän kyytiin, mutta eväät unohdin kokonaan. Ajovarusteiden pukemisen jälkeen siirryin tekemään aloitustankkauksen Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Sitä ennen pyysin kuitenkin vielä kahviossa olleelta vartijalta aloitustodistukseen toisen kuittauksen, ensimmäisen sain matkaan saattaneelta vaimoltani. Tankkauskuittiin tuli ajon aloitusajankohdaksi 04:42, joten nyt oli selvillä viimeinen mahdollinen paluuhetki. Toki tavoitteeni oli olla perillä jo hyvissä ajoin ennen 24 tunnin takarajaa, koska en erityisemmin nauti pimeässä ajamisesta. Liikenteen ollessa lauantainaamuna hyvin hiljaista ajoin Kehä I:n ja 3-tien kautta Tampereelle ilman sen suurempia tapahtumia. Matkanopeus oli koko ajan suurin rajoituksen sallima. Ensimmäinen kulmapisteeni oli Lahdesjärven ABC Jyväskylän tien varressa. Siellä tankkasin pyörän ja kuljettajan, mutta evästä en vieläkään muistanut hankkia.
Matka jatkui kohti Jyväskylää, mutta pysähdyin jo Neste Korpilahdella ostamaan suklaapatukan evääksi. Samalla sain kuitin, jonka avulla tekemäni koukkaus itään tuli varmasti mukaan kerryttämään virallisia kilometrejä. Virallinen tarkastushan tehdään lyhintä reittiä pitkin, riippumatta siitä onko se nopein reitti vaiko ei. Aamu oli vielä kovin hiljainen näin viikonloppuna, joten liikennettä ei juuri ollut. Yhden tukkirekan kanssa jouduin tosin aika pitkään hidastelemaan Tampereen ja Jyväskylän välillä. Aikataulu oli kuitenkin aika väljä, joten tarvetta riskien ottamiselle ei ollut.
Kärsämäellä tankkasin pyörän ABC:n kylmäasemalla ja nautin evääksi hankkimani suklaapatukan. Aikaa oli nyt kulunut melkein kuusi tuntia ja matkaa oli takana 570 km, joten kolmasosa matkasta oli jo takana. Lyhyen tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti Haaparantaa ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Liikennettä oli muuten aika vähän, mutta Oulun ja Kemin välillä sitä oli aika runsaastikin. Kaksiajorataisella osuudella meno hiukan hidastui, mutta tuskin sillä matkan etenemiseen juurikaan oli vaikutusta. Kemin kohdalla harmittelin etten ollut tullut soittaneeksi mokkapaloistaan kuuluisalle Merjalle, koska olisi ollut mukava nähdä häntä ja Jukkaa edes pikaisesti sekä päästä maistamaan maailman parhaita mokkapaloja pitkästä aikaa.
Tornioon päästyäni jatkoin Haaparantaan osoittavien kylttien mukaisesti, koska navigaattorin vanhentuneesta kartasta ei ollut juuri apua. Heti rajan ylityksen jälkeen löysin Shell huoltoaseman, jossa tankkasin pyörän toisella aikavyöhykkeellä. Pistin heti muistiin, että virallisia papereita täyttäessä tämä pitää merkitä huolellisesti, ettei ajotarkastajan tarvitse turhaan ihmetellä asiaa. Kun ulkomailla oli käyty, niin suuntasin takaisin Tornioon ja kävin syömässä myöhäisen ja kevyen lounaan ABC:llä. Palkitsin itseni tosin vielä berliininmunkilla, koska olihan matkan puoliväli nyt takana ja aikaa oli mennyt vasta yhdeksän tuntia. Reitistä johtuen tiesin tosin paluumatkan kestävän hiukan pidempään.
Matka takaisin jatkui Kemin, Simon ja Kuivaniemen ohi kohti tien 885 risteystä, josta käännyin kohti Pudasjärveä. Tie oli yllättävän pieni ja aika pian se muuttui hiekkapintaiseksi. Tätä en ollut reittiä suunnitellessani tajunnut, mutta eihän sillä matkaenduron kanssa mitään väliä ollut. Hiukan toki matkavauhti jäi sallitusta, koska en halunnut pienen ajovirheen pilaavan suoritustani. Varsinkin näin kaukana kotoa olisi ollut kurja joutua ongelmiin. Matkalla pysähdyin kunnioittamaan kotimaamme puolustajia Lapin sodan muistomerkillä Aittojärvellä.
Pudasjärven Nesteellä oli taas aika tankata pyörä pikaisesti ja ottaa kuitti talteen todistukseksi täällä käymisestä. Matka jatkui edelleen hienossa kelissä kohti Paltamoa. Hiukan ennen Paltamoa iski yllättäen kova väsymys ja päätin pitää tauon. Löysin tien varresta käytöstä poistuneen maitolaiturin ja kömmin sen sisään ottamaan pikku torkut. Nukuttuani 20 minuuttia heräsin omaan kuorsaukseeni ja kampesin itseni ulos maitolaiturista. Hetken aikaa raitista ilmaa nautittuani olo oli oikein reipas ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Samoilla energioilla ajoin sitten ohi Kajaanin, Iisalmen ja Kuopion.
Pysähdyin tankille vasta Neste Leppävirralla, kun edellisestä tankkauksesta oli matkaa peräti 426 km. Suurin rautaperseajossa sallittu tankkausväli on 480 km (300 mi), joten hiukan pidemmälle olisin vielä voinut mennä. Jostain syystä polttoaineen varoitusvalo kuitenkin syttyi kovin aikaisin enkä uskaltanut ajaa pidemmälle. Lopulta tankkiin meni kuitenkin 5 litraa vähemmän kuin tankin tilavuus on, joten polttoainetta olisi ollut vielä melkein sadaksi kilometriksi. Onneksi tarkistin saamani kuitin heti, koska kassakoneen kello oli talviajassa. Pyysin hämmentynyttä kauppiasta kirjaamaan kuittiin oikean kellonajan ja laittamaan varmemmaksi vakuudeksi kuittiin allekirjoituksensa ja aseman leiman. Kun selitin mistä oli kyse, niin asia järjestyi ongelmitta ja sain hyvän matkan toivotukset kaupan päälle.
Matkaa oli nyt takana jo 1449 km ja aikaa oli mennyt 16 tuntia. Ohjelmassa oli enää kotikulmille ajaminen, helppo nakki siis. Ilta alkoi viilentyä aika vauhdilla, joten Heinolassa pysähdyin laittamaan lisää vaatetta päälle. Eteläinen taivaanranta näytti hyvin synkälle ja aloin henkisesti varautumaan sateen mahdollisuuteen. Lahdesta alkaen näin jatkuvaa salamointia taivaanrannassa ja kastuminen oli siis vain ajan kysymys. Mäntsälän kohdalla tunnelma oli vähintäänkin hurja, kun paksujen pilvien vuoksi oli todella pimeää, mutta jatkuva salamointi valaisi välähdyksittäin. Järvenpään kohdalla sitten taivas repesi kerralla ja koko moottoritie peittyi paksuun vesipatjaan. Turvallinen ajonopeus oli noin 40 km/h, yhtään sen kovempaa ajaessa eturengas nousi heti vesipatjan päälle. Ajoin pian kohdalle osuvalle levähdyspaikalle ja pakkasin sateen rauhoittumista odotellessa tankkilaukun sivulaukkuun sateensuojaan. Hetken odoteltuani pääsin jatkamaan matkaa, mutta edelleenkään matkavauhtia ei voinut nostaa yli 80 km/h.
Hiukan ennen Kehä III:sta sade rauhoittui ja pääsin ajamaan melkein kuivaa tietä pitkin kohti lopetustankkausta takaisin Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Lopetuskuittiin tulostui kellonajaksi 00:23, joten aikaa oli mennyt hiukan vajaa 20 tuntia ja matkaa oli pyörän matkamittarin mukaan kertynyt 1811 km. GPS oli hiukan pessimistisempi ja oli tallentanut matkan pituudeksi 1724 km, joten pyörän matkamittarissa on noin 5% mittarivirhe. Pyysin vielä kuittaukset todistajalappuun aseman kahviossa olleilta vartijoilta, joista yksi oli kuulemma aiemminkin joutunut vastaavaan hommaan. Sain heiltä vielä onnittelut ajosuorituksestani. Vajaan kilometrin päässä kotona kannoin tavarat sisään, riisuin ajovarusteet ja menin suoraan nukkumaan. Aamusta sitten laitoin ajon paperit valmiiksi ja pistin ne postilla tarkastettavaksi. Sen jälkeen olikin aika pakata loput matkatavarat asuntovaunuun ja lähteä perheen kanssa kolmeksi yöksi asuntovaunuilemaan. Niin ja bensan hinta oli Ruotsissa muuten 14,75 kruunua litralta, sitähän tietoa varten koko reissu tehtiin.
Yhteenvetona matkasta voisin todeta, että yksin ajaminen on huomattavasti helpompaa rytmittää kuin kahden tai saatikka useamman pyörän porukassa. Ero ei käytännössä ole varmaankaan suuri numeroiden valossa, mutta ajosuoritus on selvästi rennompi kun voi huolehtia vain itsestään ja reitillä pysymisestä. Ehkäpä onnistuneen kimppa-ajon salaisuus onkin juuri ajajien itsenäisyys ja sen hyväksyminen, että välimatka välillä kasvaa hiukan suuremmaksikin. Varustuksen osalta tuli taas todettua, että pitkien matkojen ajaminen ei ole erityisen lämmintä puuhaa vaikka lämpötila olisikin yli 20 astetta. Ajoin nimittäin koko matkan pitkä kerrasto ja väliasu päällä. Viileimpinä aikoina vedin vielä fleecen ylävartaloa lämmittämään. Nurkissa pyöriessä tuossa varustuksessa olisi tullut kuuma, mutta nyt oli koko ajan sopivan lämmin. Kylmää pyrin tietoisesti välttelemään, koska aiemmin kesällä ajamallani Balttian reissulla sain osakseni kylmän vaikutuksista yli oman tarpeen.
Ilmoitus suorituksen hyväksymisestä tuli sähköpostilla illalla 31.8.2012, joten reissusta sai muistoksi hihamerkin, rekisterikilvenalustan, pinssin jne. Virallisessa tarkastuksessa ajomatkaksi tuli 1698 km (1055 mi), joten pelivaraa siltä osin oli runsaasti. Pikaisesti kartalta katsellessani 26 km oli pääasiassa kadonnut Pudasjärven ja Iisalmen välillä, jossa lyhin reitti menee Oulujärven länsipuolelta ja nopein taas itäpuolelta.
Odotellessani ajotarkastajan tuomiota kuukauden päivät tulin lukeneeksi Motorradin numerosta 7/2012 artikkelin neljän kaveruksen rautaperseajosta. Laitoin pari leikettä artikkelista tähän liiteeksi, joista käy ilmi heidän näkemyksensä rautaperseajon haastavuudesta:
Olin itse hiukan samoilla linjoilla pohtiessani ääneen, että tavallinen SS1000 ei suorituksena ole minusta kovinkaan vaativa. Tärkein edellytys on kyky sietää omia ajatuksiaan 20 tuntia. Vaikeusaste kasvaa varmasti heti kun ajopäiviä tulee useampi peräkkäin tai ajoon liittyy pakollisia reittipisteitä, joten ehkä haasteita saadakseen pitää siis ajaa vielä toinenkin ajo. Mielessä pyörii ainakin kaksipäiväinen Saddle Sore 2000 ja mahdollisesti sen jälkeen ajettavissa oleva GN 72 eli ajo Nordkappista Gibraltarille 72 tunnissa. Pelkkä ympyrän ajaminen takaisin lähtöpaikkaan sen sijaan ei tunnu tämän ajon perusteella lainkaan mielenkiintoiselta, joten mahdolliset tulevat ajosuoritukset pitää siis yhdistää esimerkiksi pidemmän reissun alku- tai loppusiirtymään. Gibraltarilta olisikin sitten enää lyhyt lauttamatka kaikkien matkaenduromiesten suunitelmissa vilahtelevaan Marokkoon…