Kettulan Tallin sivuille alkaa kertymään materiaalia koskien kesän moottoripyöräreissua Norjaan. Pari videota on jo nähtävillä ja lisää on tulossa, kuten myös muuta aineistoa. Sinne vaan ihastelemaan ja haaveilemaan omasta reissusta.
Kulunutkin metsästyskausi sujui pääasiassa hirvieläinjahdin merkeissä, mutta myös joitain täysin uusiakin kokemuksia kertyi.
Hirvijahti
Hirvijahtiin osallistuin Kettulan Erän hirviporukassa. Tämän kauden saaliskiintiömme oli kovin pieni, joten hommaa tehtiin enemmän rakkaudesta lajiin, kuin lihaosuuden vuoksi. Kelit olivat koko jahtikauden vähälumisia tai jopa lumettomia. Harvaan jäivät siis ne kerrat, kun jälkien perusteella oli arveltavissa mitä ollaan jahtaamassa. Suurimmaksi osaksi mentiin yksittäisten havaintojen ja perimätiedon varassa. Jahtimuotona oli muutamaa yksittäistä ajoa lukuunottamatta koirajahti. Ainoastaan koiran hakureissujen kestettyä pidempään otimme muutamia miesajoja.
Hirviä oli sinällään mukavasti, joka jahtipäivänä oli jonkinlaista kontaktia eläimiin, mutta kaadot antoivat odottaa itseään aika pitkään. Jonkinlaista turhautumista oli hetkittäin havaittavissa, mutta kyllähän niitä kaatojakin lopuksi saatiin aikaiseksi. Ohilaukauksiakin tuli pari kappaletta, mutta haavakkoja ei onneksi yhtään. Sekaan mahtui myös yksi liikenteessä vammautuneen hirven kaato, jonka suoritimme yhteistyössä naapuriseuran kanssa lääninrajan tuntumassa. Omalta osaltani odotan edelleen ensimmäistä hirvilaukausta, tällä kaudella sain tyytyä vain tähtäimen läpi katseluun, kun ampumatilanteet olivat liian huonoja yrittämiseen tai sitten tähtäimessä oli vääränlainen hirvi. Yhtenä jahtikertana sain huokutelluksi mukaan myös keskimmäisen poikani, joka pääsikin sitten todistamaan kaatoa ja sen jälkeisiä toimia ensimmäistä kertaa.
Peura- ja kaurisjahti
Valkohäntäpeuran osalta lupatilanne oli myöskin huono, kun miestä kohden riitti vain yhden ison tai kahden vasan luvat. Lupamäärissä näkyy rajusti ilvesten asettuminen metsästysmaillemme ja sitä kautta peurakannan pienentyminen. Peurajahdin osalta metsästysmuoto on pääasiallisesti kyttäysjahti, koira-ajoa ei tällä kaudella käytetty kertaakaan. Metsäkauriin osalta ei jahtia vielä päästy seuramme mailla aloittamaan, mutta toivottavasti ensi kaudeksi kanta on jo riittävän vahva siihenkin. Tällekin kaudelle ensimmäistä jahtia jo suunniteltiin, mutta lopulta siitä luovuttiin.
Itse aloitin peurajahdin hiukan hitaasti, kun kokemukset sulanmaan kyttäyksestä olivat aikaisemmilta vuosilta heikot. Kun lunta ei kuitenkaan alkanut näkyä, oli syytä tarkistaa näkemystä. Kauden ensimmäinen peura tulikin aika poikkeuksellisella tavalla. Olin lähdössä kyttäyskopille, kun huomasin viereisellä pellolla peuralehmän kahden vasan kera. Kätkeydyin ja lähdin hiipien etsimään hyvää paikkaa mahdollisen riistalaukauksen suorittamiselle. Sellainen löytyikin vanhan vaahteran suojista ja sain puun haarasta hyvän tuen aseelleni. Varmistin, että turvallinen laukaus oli mahdollista suorittaa ja sen jälkeen jäin odottamaan, että lähempi vasoista asettuisi hyvään asentoon minuun nähden. Kauaa en joutunut odottamaan ja vasa jäi saaliiksi. Isä ja veljet ottivat suolistuksen jälkeen peuran hoitoonsa ja jatkoin matkaa kyttäyskopille lisäsaaliin toivossa. Aikani odoteltuani näinkin pari peuraa, mutta mahdollisuutta turvalliseen riistalaukaukseen ei ollut.
Melkoisen monta iltaa tuli tämänkin jälkeen kopissa vietettyä, mutta vilaustakaan eläimistä en nähnyt. Eräällä kerralla peuroja kyllä oli, koska olivat kävelleet pitkin jälkiäni, mutta katseeni ulottumattomissa. Jäljellä oli enää jahtikauden viimeinen ilta, jona pystyin kyttäämään lähtemään. Lupia oli vielä turhankin mukavasti käytössä, koska itselläni oli vielä vasan lupa ja veljilläni isojen luvat käyttämättä. Jälleen kerran olin siis kopissa ja lopulta odotukseni palkittiin. Kuin aaveet paikalle tuli kaksi aikuista peuraa. Annoin niiden asettua ruokintapaikalle rauhassa ennen kuin aloin valmistautua riistalaukaukseen. Varmistin vielä, että molemmat peurat olivat luvallista riistaa ja sen jälkeen otin tähtäimeeni sarvipäisen pukin. Turhia viivyttelemättä riistalaukaus lähti ja osuma oli eläimen reaktion perusteella hyvä. Annoin tilanteen hiukan rauhoittua, laitoin viestin isälleni, että tulisi avuksi ja lähdin hakemaan koiraa autosta. Koira teki innostuneesti töitä ja löysi verijäljen päästä komean nuoren peurapukin. Nyt oli koiralla ja isännällä hyvä mieli.
Fasaanijahti
Metsästystoverini päätti ilahduttaa minua vielä metsästyskauden päätteeksi ja kutsui minut fasaanijahtiin Lohjalle. Tämä oli ensimmäinen kertani fasaanijahdissa, joten kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Aika pitkälti päivä meni ihmetellessä ja opetellessa, mutta iltapäivän viimeisessä ajossa pääsin ampumaan. Tuloksena yksi fasaani ja toisesta ohilaukaus. Mielenkiintoinen päivä ja metsästyksellisesti kovatasoisessa seurassa, kun varmaankin puolet osallistujista oli metsästysammattilaisia tai sellaiseksi opiskelevia.
Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan jahtikauteen. Silloin tavoitteena olisi päästä taas hiukan laajentamaan kokemusta eri metsästysmuodoista tai riistalajeista, mahdollisesti pienpetojen harventamisen muodossa.
Koeajot alkoivat varsinaisesti jo ennen Subaru Outbackin koeajoa, mutta tämä SsangYong Rextonin koeajoraportti osoittautui hiukan hankalaksi tehdä, koska auto oli minulla vain 30 minuutin koeajossa ja tunnelmat autosta vähintäänkin hämmentyneet. Kyseessähän on suomalaisille automarkkinoille usean vuoden tauon jälkeen palannut korealainen automerkki, joka monien yllätykseksi on sikäläisistä automerkeistä vanhin. Rexton perustuu edellisen sukupolven Mercedez-Benz ML-sarjan (W163) alustalle ja kyllä auton ulkopiirteissäkin on kyseisestä autosta tuttuja muotoja. Ei tämä kuitenkaan mikään halpa oikotie Mersu-kuskiksi ole.
Rexton-mallisto on lähes niin kapea kuin olla ja voi, koska vaihtoehtoja on vain kaksi. Molemmissa on sama 2.0 litrainen diesel-moottori nelivedolla ja vaihtoehdot eroavat toisistaan vain varustelutason ja vaihteiston osalta. Molemmat mallit ovat aina 7-paikkaisia. Koeajossa minulla oli kalliimpi automaattivaihteistolla varustettu versio.
Ajossa auto edustaa niin hyvässä kuin pahassakin perinteistä maasturin rakennustapaa. Käytännössä tämä tarkoittaa hiukan alimittaista suorituskykyä, keinuvaa kyytiä ja raskasliikkeisyyttä. Toisaalta suorituskykyä on sitten taas vetokyvyn osalta laitettu pakettiin roimasti, jarrullisen perävaunun maksimipaino on peräti 2600 kg. Lukema jättää taaksensa monet tutummat maasturit ja lava-autot. Tämän veturin kanssa saisi valita asuntovaunun aika vapaasti valmistajien mallistoista.
Muilta osin autosta jäi hiukan viimeistelemätön mielikuva, vaikka auton kojelautakin on kuulemma uudistettu ennen Euroopan-lanseerausta. Kovaa muovia, huonosti istuvia saumoja ja sen sellaista oli hiukan liikaa minun makuuni. Mutta kyllä näidenkin puutteiden kanssa pystyisi elämään, mutta auto jää hankkimatta ihan muista syistä.
Ymmärrän hyvin maahantuojan halun pitää mallisto kapeana ja siten varastoriski pienenä sekä toimitusajat lyhyinä, mutta se (?) on johtanut täysin typerään hinnoitteluun. Halutessaan automaattivaihteiston asiakas on pakotettu hankkimaan paremman varustetason ja samalla maksamaan autosta lisää peräti 7600 euroa. Se on tässä hintaluokassa peräti 20 % lisää hintaan (38390 € vs 45990 €), joka ei edes muiden varusteiden vähäisten erojen vuoksi ole millään tapaa kohtuullisen tuntuinen lisähinta muutenkaan. Tulee sävylaseille, isommille vanteille ja parille muulle merkityksettömälle varusteelle posketon hinta. Kun tähän vielä lisää auton CO2-päästöjen tason (196 ja 206 g/km), niin vuotuinen päästöperusteinen verokin on hulppealla tasolla.
Ei jatkoon, vaikka etukäteen olinkin innoissani.
Koeajoraportit alkavat hiukan sekalaisessa järjestyksessä, koska ensimmäinen koeajo tuli tehtyä jo kevätlumien aikaan, mutta raportti odottaa vielä(kin) muotoutumistaan. Joten toisen koeajon raportti tulee nyt ensimmäisenä luettavaksi.
Koeajossa oli tälle vuodelle uudistunut Subaru Outback 2.5i CVT Ridge-varustetasolla (hinta 43058,73 €). Edellisen version koeajoin vuonna 2012 valitessani nykyistä autoani. Silloin Outback jäi kakkoseksi Skoda Superb Combille.
Koeajoautossa oli lisävarusteina lokasuojan levikkeet, suojalistat helmoissa sekä etu- ja takapuskurien suojat. Lisävarusteiden myötä auton ulkonäkö oli hiukan maastohenkisempi ja muistutti tyyliltään hiukan Skoda Octavia Scoutia (joka myöskin on tulossa koeajoon). Itselläni varustelistalle päätyisivät todennäköisesti polttoainetoiminen lämmitin sekä peräkoukku. Niiden lisäksi pitäisi hankkia erillinen navigaattori, koska sen saa vain kalleimpaan Summit-varustetasoon.
Sain auton Espoosta Laakkoselta yön yli koeajoon ja ehdin näin ollen sovitella autoon koko 5 henkisen perheen turvaistuimineen, koirahäkkeineen ja rattaineen. Sisätilat tuli siis hyvin koeponnistettua ja todettua riittäviksi meidän tarpeisiimme. Takapenkillä oli käyttökelpoista leveyttä Skoda Superbia (vm. 2012) enemmän sekä oikein mukavasti jalkatilaa ja tavaratilaankin mahtui tavarat sen enempää sovittelematta. Kuljettajan työpisteessä löysin mitoilleni (185 cm) sopivan ajoasennon helposti ja sähkösäätöisen penkin muistitoiminnolla se oli helppo palauttaa takaisin muutosten jälkeen. Istuimen reisituki oli ehkä hiukan lyhyt makuuni, mutta muuten istuimessa ei ollut huomautettavaa.
Koeajo reitti koostui monipuolisesti erityyppisistä tieosuuksista, mukaan mahtui esikaupunkialueen teitä, maantietä, moottoritietä, pientä mutkaista paikallistietä sekä hiekkatietä. Tulipa kokeiltua auton nelivedon ominaisuuksia myös sellaisella alustalla, johon ei tavallista henkilöautoa missään olosuhteissa ajaisi. Mutaisella ja epätasaisella alustalla, neliveto X-mode-asennossa, auto eteni katurenkailla uskomattoman hienosti ilman pienintäkään sutimista. Hyvin vakuuttava suoritus. Hiekkatiellä auton normaalia pidemmät joustomatkat tasoittivat kulkua mainiosta, mutta hyvin lievää kovuutta oli ajoittain havaittavissa kuoppaisimmissa kohdissa. Auton korkeuden vuoksi alustaa on varmastikin jäykistetty tarpeettoman kallistelun välttämiseksi. Maantiellä ja mutkaisella paikallistiellä meno olikin vakaan oloista ja auton kuljettaminen tapahtui ilman ylimääräistä vaivaa. Viimeistään moottoritiellä oli huomattavissa, että Outback on selvästi hiljaisempi kuin nykyinen Skoda Superbini (vm. 2012).
Edelliseen versioon nähden Subaru on ottanut moottorista muutaman hevosvoiman lisää, en tiedä missä määrin ovat muutoksia tehneet. Vaihteiston osalta muutoksia on ainakin sen verran tehty, että nyt portaattomaan CVT-vaihteistoon on ohjelmallisesti tehty pienet portaat. Kuulemma muista merkeistä siirtyvät asiakkaat ovat pitäneet kuminauhamaista vetoa outona ja portaat helpottavat tätä. Muistelen kolmisen vuotta sitten itsekin hiukan oudoksuneeni tuntumaa, mutta nyt vaihteisto tuntui oikein mukavalta. Käytännössä huomasin, että hyvin tasaisen kiihtyvyyden vuoksi Outback kiihtyi hiukan varkain ja ainakin alussa nopeusmittarin tarkkailulle on tarvetta. Sen verran autossa on voimaa ja vetokykyä, että jarrullisen perävaunun paino saa olla peräti 2000 kg.
Elektroniikan puolella auton ehdoton ykkösominaisuus on Eyesight-kameran tukemat toiminnot eli kaistavahti, mukautuva vakionopeussäädin ja hätäjarrutoiminto. Käytännössä autolla voi ajaa vakionopeussäätimin avulla siten, että auto etenee aina säädetyllä maksiminopeudella, jos tilaa on, mutta tarvittaessa hidastaa edellä ajavan nopeuteen ja jopa pysäyttää auton itsenäisesti. Pysähdyksen jälkeen auto lähtee jälleen tavoittelemaan säädettyä nopeutta kaasupoljinta hiukan painamalla. Jonossa ajaminen ei juuri helpompaa voisi olla. Negatiivisena havaintona täytyy toisaalta todeta, että maantiellä edellä ajavan kääntyessä sivutielle järjestelmä reagoi eli jarruttaa liian voimakkaasti, koska ei ymmärrä tilannetta kunnolla. Kaikkeen hyvään verrattuna kyseessä on pieni kauneusvirhe. Ja pitäähän kuljettajalla nyt jotain tekemistä olla, ettei houkutus Facebookin päivittämiseen ajaessa kasva liian suureksi.
Äänentoiston osalta erityisiä odotuksia ei juuri ollut, mutta joitain havaintoja silti tein. Äänentoiston laatu on selvästi parempi kuin Superbin (vm. 2012) esitys aiheesta ja musiikki kuullosti oikein nautittavalta ja äänestä puuttui rasittava purkkimaisuus. Toisaalta en ainakaan ihan heti löytänyt mahdollisuutta säätää äänentoiston voimakkuutta ajomelun mukaan, joten käsin säätämistä oli hiukan tarpeettoman paljon. Viihdejärjestelmässä oli myös tuki Subaru Starlink, aha ja MirrorLink palveluille, mutta ensimmäinen toimi puhelimeni kanssa todella hitaasti ja epävakaasti, toisen kanssa en jaksanut askarrella tunnusten luomisineen ja Mirrorlinkille ei ole tukea puhelimessani, joten anti jäi tällä saralla aika vaatimattomaksi. Muilta osin auton elektroniikka edusti ns. normaalitasoa.
Kouluarvosanoina (4-10) meidän perhe antoi seuraavasti pisteitä Outbackille:
M: 9
Re: 8
Ri: 8
Ro: 10
Eli keskiarvoksi tulee 9-.
Koeajon lopputulema oli sellainen, että jos vaihtoehtoja ei olisi, niin Subaru Outback täyttäisi kevyesti autolle asettamani vaatimukset. Kun vaihtoehtoja kuitenkin on, niin käydään nekin läpi alkukesän aikana. Isoin puute on auton 5-paikkaisuus, koska välillä olisi tarvetta saada autoon oman perheen lisäksi myös yksi tai kaksi lisämatkustajaa. Seitsemän paikkaisten, tilavien ja järkevän hintaisten autojen valikoima ei ole kovin kummoinen. Käytännössä toivo siltä osin on heitetty uuden Volkswagen Touranin ja Seat Alhambran facelift-mallin varaan. Ford S-Maxin hinta nousi peräti 6000 eurolla uudistumisen yhteydessä, joten se tipahti pois listalta. Tila-autoissa toisaalta menetetään sitten muita ominaisuuksia (ainakin jos hinta pidetään tolkullisena), mutta katsotaan mihin päädytään. GL-sarjan Mersu olisi varma valinta, jos rahoitusta ei tarvitsisi miettiä 🙂