Tänä kesänä minulla ei ollut mahdollisuutta toteuttaa mitään pidempää Euroopan-reissua tai vastaavaa yli viikon mittaista ajoreissua, koska perheeseemme oli toukokuussa syntynyt kolmas lapsi ja kotona kaivattiin apua. Alkukesä meni kuitenkin uuden tulokkaan kanssa niin mukavasti, että vaimo lopulta patisteli edes pienelle reissulle. Eipä niitä kilometrejä ollut tosiaankaan liiaksi kertynyt kevään ja alkukesän aikana. Jossain vaiheessa kesää näyttäytyi pieni mahdollisuus yhdistetylle perhelomalle ja ajoreissulle Itävaltaan, mutta se kariutui isäntäväen suunnitelmien muututtua.

Erinäisten keskustelujen pohjalta päädyimme lähtemään isäni kanssa Norjaan pikaiselle kiertoajelulle. Hänen kanssaan teimme hyvin onnistuneen reissun Viroon edellisenä kesänä. Viron reissu tehtiin hyvin vähäisellä ennakkosuunnittelulla ja kokemus oli kaikin puolin positiivinen, joten päätimme noudattaa samaa mallia tälläkin reissulla. Edellisenä iltana, tai jopa parhaillaan ajopäivän aamuna, löimme lukkoon summittaisen suunnan ja katsoimme mitä päivä toi tullessaan. Jo tässä vaiheessa voin kertoa, että homma toimi tälläkin kertaa todella hienosti ja joka päivä koimme positiivisia yllätyksiä. Ilman tiukkaa suunnitelmaa ajopäivistä tulee rennompia ja hommassa on enemmän lomailun tunnelmaa.

Perjantai 19.7.2013: Espoo-Nummela-Salo-Naantali, 190 km

Näytä Norja 2013, 1. päivä suuremmalla kartalla

Kuten edelliselläkin Norjan-reissulla Sakun kanssa 2011, niin nytkin olin valinnut lauttamatkoille Finnlinesin. Homma toimii helposti, kun kaikki kuuluu hintaan ja aikataulu on tehokas myöhäisen lähdön ja aikaisen saapumisen ansiosta. Ehdimme siis molemmat tehdä melkein täyden työpäivän ennen matkaan lähtöä. Keli oli hiukan epävakainen ja kotoa lähtiessä kastuin, mutta Saloon päästyäni varusteet olivat jo kuivuneet. Matkalla olin vielä koukannut Nummelan kautta hakemaan DNA:n 4G WLAN -mokkulan, johon tipautin sisään Soneran SIM-kortin. Sain näin reissulle edullisen ja kiinteähintaisen nettiyhteyden molempien käyttöön.

Salosta kun lähdimme kohti Naantalia, niin kastuimme taas. Onneksi sade loppui pian ja kun saavuimme Naantalin satamaan, niin varusteet olivat taas kuivat. Odottelimme Finneagle-alukseen pääsyä seuranamme HD ja Boss Hoss -pyörillä liikenteessä ollut porukka. Heidän matkasuunnitelmaansa kuului niin iloa kuin suruakin, koska suunnitelmissa oli toisaalta syntymäpäiväjuhlat ja toisaalta taas hyvän ystävän tuhkien sirottelu mereen Bergenissä. Pääsimme laivaan selvästi aikaisemmin kuin edellisellä reissulla Sakun kanssa, joten olimme jo illallista nauttimassa, kun laiva lähti satamasta. Ruoan jälkeen pikainen vierailu tax-free myymälään karkkiostoksille ja sitten petiin.

Lauantai 20.7.2013: Kapellskär-Kopparperg-Kongsvinger, 570 km

Näytä Norja 2013, 2. päivä suuremmalla kartalla

Jostain syystä laivassa nukkuminen ei tällä kertaa tuntunut sujuvan, mutta siitä huolimatta ohjelmassa oli aikainen herätys aamupalalle. Kun lopulta pääsimme autokannelle, niin siellä ei juuri muita enää ollut ja pääsimme jonottamatta ulos laivasta. Keli oli aamun ensimmäisinä tunteina kolea ja taivas pilvessä, mutta onneksi länteen mentäessä keli kirkastui ja lämpötilakin nousi tasaisesti. Alkumatkasta ajelimme isompia teitä pitkin, mutta kun Tukholman vaikutuspiiristä oli päästy ohitse, niin suuntasimme pienemmille maanteille.

Ensimmäisen kunnon tauon pidimme Kopparbergissä, jossa nautimme paikallisessa konditoriassa täydelliset banaanileivokset (niin hyvät, että jopa yritin päästä niitä, valitettavasti heikolla menestyksellä, uudestaan maistamaan perhelomallani paria viikkoa myöhemmin). Siiderit jätimme tällä kertaa väliin, vaikka panimokaupungissa oltiinkiin.

Norjan rajan lähestyessä maaston muodot kävivät koko ajan suuremmiksi ja teiden mutkat lisääntyivät, tätä olimme juuri tulleet hakemaan. Kongsvingeriin saavuttuamme menimme turisti-infoon kyselemään majapaikkoja ja saimme vinkin edullisesta majatalosta kaupungin reunalla. Varauksenkin olisi voinut tehdä suoraan turisti-infossa, mutta halusimme mennä paikanpäälle katsomaan ensin. Perillä löysimme lukitut ovet, mutta saimme puhelimella isännän kiinni ja pääsimme sopimaan majoittumisesta. Hiukan yllätykseksemme turisti-infon kautta majoituksen hinta olisi ollut 20% kalliimpi kuin paikan päältä. Kävipä tuuri, että olimme energisiä ja menimme itse tekemään varauksemme.

Majoittumisen jälkeen otimme pienet päiväunet, lyhyet yöunet olivat näköjään tehneet tehtävänsä molempien osalta. Päiväunista toivuttuamme suuntasimme kaupungin keskustaan illalliselle ja saimme ravintola Milanossa vaivoiksemme paikallisen juopon, joka otti elämäntehtäväkseen pippuripihvin mainostamisen meille. Ehkä hiukan periaatteestakin päädyimme molemmat tilaamaan pitsat. Ruokailun jälkeen kävimme vielä tutustumassa Kongsvingerin historiaan vuorella olevalla linnoituksella. Poikkesimme myös paikallisen vankilan parkkipaikalla, kun luulimme kyseessä olevan käytöstä poistettu ja turistikohteeksi muutettu vankila. No ei tosiaan ollut ja saimme pihalla olleilta vangeilta mulkoilua osaksemme, ilmeisesti emme edustaneet oikeaa moottoripyöräjengiä. Illan hämärtyessä päätimme jättää tutustumatta alueen suomalaishistoriaan Finnskogeninissa, ehkä joskus toiste sitten.

Sunnuntai 21.7.2013:Kongsvinger-Fagernes-Beitestolen-Jotunheimvegen-Peer Gynt vegen-Lillehammer, 481 km

Näytä Norja 2013, 3. päivä suuremmalla kartalla

Kolmannen päivän reittiä arvottiin vielä pyöriä pakatessa kahdestaan ja viimeisimmät pohdinnat kävin vielä itsekseni matkaan päästyämme. Tälle päivälle laitoimme toivomme lumihuippuisten vuorten näkemiseksi. Olin jotenkin parissa vuodessa unohtanut, että Norjassa teiden numeroinnilla on hyvin vähän tekemistä teiden leveyden tai mutkien määrän kanssa, joten tulimme aamusta hiukan turhaan ajelleeksi pienemmillä teillä. Ainoa konkreettinen ero taisi olla se, että nopeusrajoitus oli pienempi ja kuljimme joen eri puolella Glomma-jokea. Ylitimme joen Funnefossin padon kohdalta, toki hetkeksi piti pysähtyä ihailemaan rakennelmia.

Hetken matkaa taas ajeltuamme huomaamme tien molemmin puolin olevan Norjan armeijan tehokkaasti vartioituja alueita ja yhtäkkiä suoraan edestämme nousee lentokone ilmaan. Pikainen katsaus karttaan paljastaa meidän saapuneen ilmeisen vähän käytetystä suunnasta Oslon päälentokentän Gardermoenin kulmille. Pienen moottoritieosuuden jälkeen löydämme maukkaan tien (180) Hurdalssjoen-järven itäreunalta. Järven pohjoispään kierrettyämme jatkamme tietä 180 länteen jo nousemme ensimmäistä kertaa kunnon ylängölle. Pian edessä onkin pitkä lasku Randsfjorden-järven rantaan, joten lähdemme seuraamaan pohjoiseen pitkin tieä 34. Pari vuotta sitten yritimme Sakun kanssa päästä lautalla samaisen järven yli länsipuolelta itäpuolelle, mutta jonkun paikallisen pyhäpäivän vuoksi lautta ei liikennöinyt. Ajatuksena oli nyt tehdä kyseinen lauttamatka toiseen suuntaan, mutta haaveeksi jäi tälläkin kertaa. Lautan liikennöimistä olisi saanut odottaa pari tuntia, joten jatkoimme matkaa järven itärantaa pitkin. Aikamme ajeltuamme saavutimme järven pohjoisreunan, josta löysimme todella mainion Bjørnen-nimisen taukopaikan tien 33 varrelta. Tarjolla oli jos jonkinnäköistä suolaista ja makeaa herkkua. Länsipuolta ajettaessa olisimme tämän taukopaikan missanneet, kuten itseasiassa pari vuotta sitten kävikin. Silloin kirosimme Dokkan alueen heikkoa ruokapaikkojen tarjontaa, vaikka olimme itseasiassa vain muutamien kilometrien päässä tästä paikasta.

Tauon jälkeen jatkoimme ensin tietä 33 ja sitten tietä E16 kohti Fagernessia, josta jatkoimme edelleen pohjoiseen tietä 51 pitkin kohti Jotunheimenin maisemia. Pysähdyimme matkalla Beitostolenin hiihtokeskuksella, jossa tuntui näin myös kesällä olevan paljon väkeä. Maisemat olivat jo melkoisen jylhät täälläkin, mutta muutaman kilometrin jälkeen Bitihorn-huipun saavutettuamme ne muuttuivat kuin taikaiskusta. Tietä lukuunottamatta kaikki ihmisen rakentama katosi näkyvistä ja olimme keskellä ei-mitään. Oli pakko laittaa pyörät parkkiin ja ihmetellä ääneen. Tai siis yrittää, koska emme vain löytäneet sanoja kaiken ympärillämme olevan jylhän ja karun tyhjyyden kuvaamiseksi.

Tästä oli alkava myös päivän odotettu kohokohta eli kymmeniä kilometrejä pitkä hiekkapintainen Jotunheimvegen (toinen linkki). Tie kulki ensin Vinstri-järven pohjoisrantaa ja koko loppumatkan tunturiylängöllä. Tien korkein kohta oli yli 1200 metrissä. Maisemat olivat koko ajan mykistyttävän upeat, kuten oli myös itse tie. Päästelimme menemään reipasta vauhtia ja nautimme ns. koko rahalla, vaikka tie olikin maksullisuudestaan huolimatta moottoripyörille ilmainen.

Jotunheimvegen päättyi lopulta Skåbuun ja sieltä suuntasimme etelään kohti Espedalenia tietä 255 pitkin. Reilun 5 km jälkeen löysimme kyltin Peer Gynt tien läntiselle osuudelle. Tätä pätkää emme koskaan löytäneet Sakun kanssa pari vuotta sitten, joten oli mukavaa päästä ajamaan se nyt. Tämä osuus oli hyvin alppityylinen eikä kulkenut pitkin ylänköä. Lähellä Gålåa pitää kulkea muutama kilometri asfalttitietä ja seurata tarkkana opasteita, jotta löytää Peer Gynt tien itäisen osuuden, joka kulkee Gålån ja Skein hiihtokeskusten välillä pitkin tunturiylänköä. Hieno tie tämäkin, mutta Jotunheimvegenin jälkeen ei niin vaikuttava. Maaston mittasuhteet ovat hiukan pienemmät ja toisaalta tie selvästi leveämpi ja enemmän liikennöity. Suosittelenkin ajamaan tiet toisessa järjestyksessä kokemusten maksimoimiseksi, jos vain mahdollista.

Skeistä jatkoimme matkaa tietä 254 pitkin kohti Lillehammeria. Lillehammerista löysimme pienen arpomisen jälkeen retkeilymajan rautatieaseman yhteydestä. Retkeilymaja oli todella hieno ja sijainti erinomainen, lisäksi pysäköinti rautatieaseman pysäköintialueella kuului hintaan, kuten myös runsas aamiainen. Suihkun jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan jalkaisin ja etsimme ruokapaikkaa, joka olisi auki sunnuntai-iltana. Ei kovin helppo homma lopulta. Yhdestä ravintolasta löysimme muutamia suomalaisia, joilta kyselimme vinkkejä, mutta laihoin tuloksin. Lopulta valinta kalliin a’la carte -ravintolan ja kebabin välillä päätyi turkkilaisten voittoon ja nautimme herkullisesta ruoasta, vaaleanpunaisen traktorin luodessa maalaistunnelmaa. Ruoan jälkeen vielä pieni iltakävely kaupungilla ja olimme valmiita kaatumaan petiin.

Maanantai 22.7.2013: Lillehammer-Idre-Mora, 397 km

Näytä Norja 2013, 4. päivä suuremmalla kartalla

Aamulla nautimme maukkaan aamiaisen retkeilymajassa ja pakkasimme pyörät. Lillehammerissa kun oltiin, niin pitihän sitä myös hypppyrimäet käydä katsomassa. Turisteja ja ennen kaikkea busseja oli joukoittain hyppyrimäillä, kaupungilla ei edellisenä iltana ollut ihan samanlaista ruuhkaa nähtävissä. Luovaa pysäköinti- ja liikennesääntöjen tulkintaa harjoittaen löysimme pyörille hyvät paikat mäkimontun reunalta, melkein katsomosta. Se ei tuntunut ketään häiritsevän ja toisaalta emme me kauaa paikalla viipyneetkään.

Kartalta olin hahmotellut reittiä kohti Ruotsin Idreä ja suorin sellainen näytti kulkevan Lillehammerin itäpuolella olevan asumattoman alueen läpi. Google Mapsia kovasti zoomaamalla alueelta löytyi jonkinlaisia teitä, tai ehkä vain retkeilyreittejä. Otimme riskin uuden reitin löytämisen tarpeesta ja lähdimme selvittämään läpipääsyn mahdollisuutta Nordseterin kautta. Perillä Nordseteristä löytyi tiemaksukoppi, mutta missään ei ollut puomia tai hinnastoa, joten ajoimme suoraan sen ohitse. Navigaattori tuntui myös löytävän reitittäviä ajouria, joten jatkoimme kapeita hiekkateitä pitkin etenemistä. Aikamme ajeltuamme ja hiekkateistä nautiskeltuamme tulimme risteykseen, josta lähti teitä useampaan suuntaan. Meidän tulosuunnastamme puomi sulki tien ja lippuluukulla tiemaksun suoritettuamme pääsimme jatkamaan matkaa. Tie lähti nousemaan ylemmäs ja pian ei enää ollut puita tien varrella vaan saimme jälleen nauttia mahtavasta tunturiylängöstä. Oman jännityksensä ylängöllä ajamiseen toi se, että olin unohtanut tankata aamulla pyöräni ja sain ihastella keltaisena loistavaa bensavaloa vähän liiankin pitkään. Kun lopulta saavuimme Birkebeinerveienin itäpäätyyn tielle nro 3, niin olin helpottunut, koska huoltoasemalle olisi enää 5 km matka. Ajoimme lopulta tankille ja pienelle tauolle Koppangiin.

Koppangista jatkoimme tietä nro 30 ja sitten tietä nro 26 kohti Ruotsin rajaa ja Idreä. Maasto muuttui koko ajan tasaisemmaksi ja viimeiset muodokkaat maastonmuodot näimme vähän ennen rajaa. Kohti rajaa ajaessamme matkasimme vuorotellen toisiamme ohitellen jonkun HD-porukan kanssa. Tuon etapin perusteella täytyy todeta, että ilmeisesti customin miellyttävä matkanopeus on selvästi alhaisempi kuin meidän valitsemamme, koska aina valokuvaustauon jälkeen saimme heidät kiinni ja ohitimme heittämällä. Heti rajan jälkeen maasto ja tie muuttuivat, uskomatonta miten yhtäkkiä. Idressä ajoimme ensimmäiseksi tunturiin ja yritimme kiivaasti etsiä avoinna olevaa ravintolaa, mutta turhaan. Ilmeisesti tarjolla oli ruokaa vain tunturihotellien all-inclusive asiakkaille. Nälkäisinä ja tympääntyneinä ajoimme Idren kylään, josta löysimme oikein maukasta ruokaa Lodjuret ravintolasta.

Ruokatauon jälkeen edessä oli vielä siirtymä Moraan pitkin tietä nro 70. Liikennettä oli tosi vähän ja jos olisi ollut varmuus myös poliisien poissaolosta, niin matka olisi voinut olla edes jollain tavalla siedettävä. Ajelimme melkoisen suoraa ja tylsää tietä vuorotellen 70 ja 90 km/h nopeuksia, ilman näkyvää syytää rajoituksen vaihtumiselle. Ei ollut todellakaan nautinnollinen pätkä matkaendurolla ajettavaksi, varsinkaan kun ei ollut mitään katseltavaa tien kulkiessa metsän keskellä. Yhden vesivoimalan sentään näimme ja jotain pieniä taajamia, mutta olipa tylsä tieosuus.

Moraan saavuttuamme edessä oli taas majapaikan löytäminen ja tällä kertaa se tuntui olevan todella työlästä. Kohtuuhintaisia vaihtoehtoja ei joko ollut tai sitten ne olivat täynnä. Lopulta löysimme itsemme Hotel Siljanista, jossa vastaanottovirkailija teki meille todella edullisen tarjouksen, ilmeisestikin myöhäisestä ajankohdasta johtuen. Saimme itsellemme siis jälleen kohtuuhintaisen majoituksen aamupalalla. Hotellin sijainti kaupungin keskustassa ja ilmainen pysäköinti hotellin parkkihallissa olivat myös todella tervetulleita. Lounas oli tänään mennyt tosi myöhäiseksi, joten varsinaista nälkää ei ollut vielä iltaan mennessä ehtinyt kehittyä, joten haimme iltakävelyn yhteydessä ruokaisan iltapalan paikallisesta ICA:sta. Viimeinen ajopäivä vierailla mailla oli vielä edessä ja se tulisi olemaan kohtuullisen pitkä laivan lähtiessä vasta myöhään illalla.

Tiistai 23.7.2013: Mora-Sandviken-Gävle-Kapellskär, 445 km

Näytä Norja 2013, 5. päivä suuremmalla kartalla

Edellisenä iltana hotellissa olin taas uppoutunut sekä paperisiin että digitaalisiin karttoihin suunnitellessani ajoreittiä tälle päivälle. Halusin toisaalta vältellä Rättvikiä, koska olin tulossa sinne lomalle perheen kanssa reilun viikon päästä ja toisaalta halusin päästä nautiskelemaan viime kesänä autolla löytämistäni hiekkateistä Rättvikin ympäristössä. Lisäksi halusin vielä löytää mahdollisimman mukavan reitin Gävlestä Kapellskäriin.

Aamulla otimme suunnan Rättvikin pohjoispuolitse kohti itää. Löysimmekin todella mukavia ja vauhdikkaita hiekkateitä kauniiden maisemien ääreltä. Aikamme ajeltuamme satuimme Rättvikin pohjoispuolella olevaan Norrbodan gammelstad talomuseoon. Vietimme siellä mukavan tauon ihaillen satoja vuosia vanhoja rakennuksia sekä jutellen paikan oppaana toimivan vanhan isännän kanssa. Olipa jotenkin yllättävän helppoa jutella ruotsiksi hänen kanssaan eri asioista, ei ole näköjään mennyt kielikylpy ruotsalaisomisteisessa työpaikassa hukkaan.

Gammelbystä jatkoimme ensin metsäteitä ja sitten vaan muuten hiukan pienempiä teitä pitkiä kohti itää. Olipa varsinaista nautintoa ajella tuolla. Myöhemmin tiet levenivät ja pinta muuttui juuri lanatuksi karkeaksi soraksi. Aluksi meni tuntui huteralta, mutta pian siihen tottui ja nopeus palasi taas reippaaksi marssivauhdiksi. Ajoimme muutamia teitä, joissa oli auki olevat puomit, mutta yhtäkkiä edessämme oli suljettu puomi, jota ei päässyt näin raskailla pyörillä mitenkään kiertämään. Jouduimme tämän vuoksi tekemään kymmenen kilometrin lenkin päästäksemme puomin toisella puolella kulkevalle tielle. Kovasti teki mieli laittaa tien toisessa päässä oleva puomi kiinni omalla lukollani…

Pidimme pieni valokuvaustauon Korsån ruukissa, josta yritimme kovasti löytää myös mainostettua kahvilaa. Ei sitä kuitenkaan koskaan löytynyt, joten ajelimme vielä parikymmentä kilsaa ja nautimme tukevan kebab-lounaan valtatien E16 varrella olevassa taukopaikassa. Tästä jatkoimme pitkin päätietä kohti Gävleä, josta lähdimme seuraamaan kartan mukaan rannassa kulkeaa tietä nro 76. Todellisuudessa tieltä ei juuri merta näe, joten otimme pian suunnan pienemmille teille Gävle-Uppsala-Norrtälje kolmion sisällä. Annoimme navigaattorille kohtuu vapaat kädet viedä meidät lyhintä reittiä kohti satamaa. Aika pieniä ja mukavia hiekkateitä sieltä löytyikin eivätkä päällystetytkään tiet olleet hassumpia, mutta lopulta oli tunnustettava, että kunto ei enää riittänyt neljännen ajopäivän taittuessa illaksi ja hakeuduimme isommille väylille. Viimeinen tunti kohti satamaa oli jo aika kaukana nautinnosta ja sen ”kruunasi” Norrtäljestä Kapellskäriin vievä lähes suora ja tuulinen tieosuus.

Saavuimme satamaan juuri sopivasti ja ehdimme jutella vain kymmenisen minuuttia, Raumalta lähtöisin olevan ja nykyään Värnamössä asuvan, motoristin kanssa reissuistamme. Sitten olikin jo aika ajaa pyörät laivaan (Finnfellow). Missään ei kuitenkaan näkynyt menomatkalla tapaamiamme HD-/Boss Hoss -kuskeja, joten heidän matkasuunnitelmansa oli mitä ilmeisemmin muuttunut reissun aikana. Illallisella jatkoimme juttelua jonotuskaverimme kanssa ja kuulimme hänen lähteneen kesälomalle 70-luvulla Ruotsiin ja sillä tiellä hän edelleenkin oli. En ole ennen näin pitkistä kesälomista kuullutkaan, vaikka kyllähän hänkin oli ”lomallaan” ehtinyt monenlaista työtä tehdä ja asettua Ruotsiin mukavasti.

Keskiviikko 24.7.2013: Naantali-Piikkiö-Salo-Espoo, 176 km

Näytä Norja 2013, 6. päivä suuremmalla kartalla

Jostain syystä laivalla ei taaskaan uni tullut, liekö johtunut laivan tärinästä, joka välittyi sänkyyn aika hyvin. Aamulla oli kuitenkin taas kömmittävä aamupalalle ja pikaisille tuliaisostoksille laivan myymälään. Päätimme ajaa Turusta Suomusjärvelle 110-tietä pitkin, koska moottoritienopeudet erityisesti Dakarilla olivat turhan raskaita. Hiukan ennen Saloon saapumistamme jouduin ajamaan pyörän tiensivuun ”syntymäpäivävalokuvaa” varten, koska pyöräni mittariin tuli 40 tkm täyteen. Otimme vielä muutamia kuvia Suomusjärvellä ennen kuin lähdin jatkamaan Espooseen yksikseni. Kotona hoidin ensimmäiseksi tuliasten jakamisen ja sain niiden harhauttamana livahdettua jatkamaan huonosti menneitä yöuniani.

Loppusanat
Ajokilometrejä kertyi lopulta yhteensä 2259 km, muita tilastotietoja en tällä kertaa ole kerännyt. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja matkaseura odotusten mukaisesti hyvää. Hiukan olin etukäteen huolissani siitä, että miten jaksamme tehdä yli 2000 km reissun käytännössä neljässä päivässä. Muutamia heikkoja hetkiä lukuunottamatta se ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi ja jokaisesta päivästä jäi kokonaisuutena positiivinen fiilis. Hyvät majapaikat ja tukevat aamupalat olivat varmasti yksi keskeinen osa onnistunutta reissua ja auttoivat jaksamaan pitkätkin päivät. Telttailussa ja mökkeilyssä on niissäkin puolensa, mutta ne vaativat erityisesti ruokahuollon osalta ylimääräistä varautumista. Kevyeen ja nopeaan matkailuun hotellit ja retkeilymajat sopivat kuitenkin ehkä paremmin.

Olin hyvin positiivisesti yllättänyt siitä, että löysimme lopulta huomattavan määrän hiekkateitä reitillemme.Vuoden 2011 reissun perusteella en uskaltanut tällaisesta edes uneksia. Erityisesti tunturiylängöillä kulkeneet tiet olivat upeimpia koskaan ajamiani. Maisemat olivat Norjassa taaskin niin huikeita, että välillä melkein henkeä salpasi niitä ihaillessa. Maisemista innostuneena otin paljon valokuvia reissulta, mutta valitettavasti suurimman osan älypuhelimeni kameralla. Kuvat näyttivät kyllä puhelimen ruudulla upeilta, mutta kotona tietokoneelta katsottaessa paljastui karu totuus. Huomattava osa kuvista oli totaalisen pieleen tarkentuneita ja vain pieni osa kelpasi käytettäväksi edes tässä blogissa. Myöhemmin vein puhelimen huoltoon, jossa kameramoduuli todettiin vialliseksi ja vaihdettiin. Pitänee lähteä ottamaan uudet kuvat ensi kesänä. Toisaalta jos tuo oli koko reissun ainoa huono puoli, niin voimme olla reissuun todella tyytyväisiä.

Suuret kiitokset isälleni loistavasta matkaseurasta ja vaimolleni patistelusta koko matkalle lähtöön. Ensi kesän reissu on jo suunnitteluasteella, tällä hetkellä kartalta tutkitaan Jäämeren rantoja. Toisaalta viereisessä kartassa kutsuu seireenin lailla Itävalta vuorineen. Onneksi on jotain mitä muistella ja toisaalta jotain uutta haaveiltavaksi talven kohta päättäessä tämän ajokauden.