Lontoossa, 3. päivä

Ja taas teki mieli englantilaista aamupalaa, mutta ei samassa paikassa kuin eilen. Päätimme kuitenkin ensin kirjautua ulos hotellista ja viedä matkalaukut Liverpool Streetin asemalle säilytykseen. Eli siis metroon kahden ison laukun ja kahden repun kanssa. Yllättäen kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään erityistä huomiota metrossa, kesäisistä pommi-iskuista huolimatta. Kun laukut olivat säilytyksessä, niin suuntasimme kohti Tower of London’ia ja Tower Bridgeä. Matkalla sinne löysimme bisnesmiesten suosiman kahvilan, josta saimme oikein loistavan englantilaisen aamupalan (tällä kertaa neuvottelin papujen tilalle extra-pekonit). Kiertelimme linnoituksen ja sillan ympäristössä ja kirjoittelimme auringonpaisteessa kortteja, eli otimme aika rauhallisesti. Kävimme vielä oikein kultturelleina syömässä Mäkkärillä ennen junamatkaa lentoasemalle. Kotimatka sujui ilman kommelluksia ja olimme perillä Tampereella jopa etuajassa.

Cucumber building

Yhteenvetona voisi todeta, että matka onnistui yli odotusten, paitsi valokuvaamisen osalta. On vain yksinkertaisesti mahdotonta keskittyä tosissaan valokuvaukseen, jos se ei ole matkan tarkoitus. Kuvia tulikin vähemmän, kuin oli ajatus. Voin lämpimästi suositelle Thistle Marble Arch -hotellia ja erityisesti hinnalla, jolla sen Pricelinen kautta varasin. Ryanair on perinteisiin lentoyhtiöihin verrattuna kovin askeettinen ja mielikuva lentävästä kaupunkibussista ei ole kovin kaukana totuudesta.

Piccadilly Circus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

24 + = 31