Huomasin tuossa tilastojen selaillessani, että suosituimpia sivuja tällä sivustolla ovat olleet kirjoitukseni autoista ja koeajoista, joten tässä hieman lisää aiheesta. Tällä kertaa tosin hieman takautuvasti.
Kun työpaikan vaihdoksen yhteydessä kesällä tuli mahdollisuus harkita auton hankintaa uudestaan, niin valinta oli jotenkin niin itsestään selvä etten tullut silloin siitä edes kirjoitelleeksi tänne. Edellisellä kierroksellahan valinta osui Volkswagen Golf Variantiin, joka hieman turhautti iPod-liitäntänsä ja erityisesti odottamattoman ahtaiden takamatkustajien sisätilojensa vuoksi. Vuodessa oli tapahtunut sen verran, että iPod-liitännän tarjoamat toiminnallisuudet ovat parantuneet huomattavastai uusien radioiden myötä. Erityisesti VW:n uusi kosketusnäytöllinen RCD510-soitin on jo melkoisen onnistunut laite.
Vuoden aikana Golf Variant ei kuitenkaan ollut kasvanut, joten jotain muuta piti keksiä tuon soittimen ympärille. Kun uusi Skoda Superb Combi ei ollut edes tilattavissa ja toimitusten alkaminenkin oli tilaushetkellä 11 kuukauden päässä, niin vaihtoehdoiksi jäivät Passat Variant ja viime kierroksella loppusuoralle päässyt Touran. Passat oli kuitenkin turhan kallis haluamallani varustetasolla ja toisaalta teki mieli päästä ensimmäistä kertaa ns. tila-auton kuskiksi. Eli Touran, mutta millainen?
Touraninkin osalta mallistossa oli tapahtunut muutoksia vuoden aikana, joten edellisellä kierroksella harkinnassa ollut yhdistelmä (Trendline 2.0 TDI DSG-vaihteistolla) ei ollut enää saatavilla. Firman autopolitiikan ja Volkswagenin hinnoittelun yhteisvaikutuksen johdosta TDI-koneen hankkiminen ei ollut enää taloudellisesti mielekästä, jos ja kun DSG-vaihteiston autoonsa halusi. Niinpä sitten (muiden) rahat sijoitettiin tällä kertaa VW Touran 1.4 (103kW) TSI DSG Highline malliin 7-paikkaisena. Varustelutaso on vähintäänkin riittävä kaarreajo-ominaisuudella varustettuine Bi-Xenon valoineen ja muine herkkuineen. Ja kuten todettua, niin uusi versio iPod-liitännästä oli viimeinkin hiottu kokonaisuus. Mukavana bonuksena Touraniin oli saatavilla nykyaikana poikkeuksellisen pirteä laavanpunainen Red Rock -väri (kuvassa).
Pari viikkoa tilauksen tekemisestä Touran-mallisto supistui ja maahantuoja aloitti näin valmistautumisen vuonna 2010 esiteltävään uuteen Touraniin. Kävi siis hieman kuin aiemmin käytössäni olleen Skoda Octavian hankkimisen kanssa.
Touranin kanssa on nyt takana reilut pari kuukautta ja 5000 kilometriä niin kuivalla kuin talvikelilläkin ajettuna (lisäksi tuli ajeltua nelisen kuukautta vastaavalla manuaalivaihteisella odotusautolla kesäkeleillä). TSI-moottorin ja 7-vaihteisen DSG-vaihteiston yhteistoiminta on yllättänyt positiivisesti ja paikannut hieman TDI:n parempaa vääntöä. Manuaalivaihteisen kanssa en ilmeisesti oppinut koskaan hyödyntämään moottorin ominaisuuksia, koska se tuntui huomattavasti laiskemmalta. Oikeastaan ainoa kauneusvirhe on auton taipumus sutia liikkeellelähdössä, enkä nyt puhu mistään normaalia reippaammista liikkeellelähdöistä. Ilmeisesti DSG-laatikon säädöissä tai softassa olisi hieman virittämisen varaa vielä.
Auton ohjauksen mukaan kääntyvät xenonit ovat oikein mainiot ja voittavat ns. kiinteät xenonit mennen tullen käytännön ajotilanteissa. Tila-auton ominaisuuksiakin on päästy testaamaan kolmannen penkkirivin istuimien oltua käytössä. Kuudellakin hengellä auto oli mukava ajaa ja moottorissa riitti ihan hyvin voimaa liikenteen rytmissä pysymiseen. Varsinaisten matkaominaisuuksien tulikoe koittaa helmikuussa Espoo-Saariselkä-Espoo reissulla, vai onkohan se enemmänkin testi meidän vanhempien lastenviidytystaitojen osalta.
Lyhyesti loppuun voisi todeta, että Touran on vastannut odotuksia hyvin ja Golf Variantin hankkiseen liittyneiden pettymysten kaltaisia ei ole koettu. Hieman se Skoda Superb Combi kuitenkin jäi kutittelemaan ajatuksiin, joten ehkä ensi kerralla paluu Skodan pariin…