Torstai 7.6.2012
Reitti: Trieben (A)-Schladming (A)-Altenmarkt im Pongau (A) + Tauernpass
Ajomatka: 210 km
Näytä Eurooppa 2012, 7. päivä suuremmalla kartalla
Alpeista huumaantuneena lähdemme ajamaan suoraan kohti länttä ja mielessä välkkyy ajatus Liechtensteinista. Otamme aluksi suunnan kohti Flachaun tunnettuja hiihtoalueita, mutta Schladmingin kohdalla noin 60 km ajon jälkeen Saku valittelee pyörän tuntuvan omituiselta ajaa. Pysähdymme tutkimaan asiaa ja toteamme takarenkaan tyhjentyneen. Siirrämme pyörän läheiselle huoltoasemalle ja kysymme henkilökunnalta apua renkaan paikkaukseen. Toisin kuin viime kesäiselle Norjan reissulle, tällä kertaa emme pakanneet vararenkaita ja rengasrautoja mukaan. Paikkarasia piti ottaa mukaan, mutta sekin on näköjään unohtunut pakatessa kotiin.
Käy ilmi, että tällä huoltoasemalla ei ole paikkarasioita ja huoltopuoli on kiinni, koska on Corpus Christi -niminen pyhäpäivä. Samasta syystä kuulemma kaikki muutkin rengasliikkeet ja -huollot ovat tänään kiinni. Lähden kuitenkin etsimään paikkarasiaa muilta läheisiltä huoltoasemilta, koska saamme luvan käyttää korjaamon työkaluja, jos vain saamme paikat hankittua. Paikkoja ei kuitenkaan löydy mistään ja paikallisilta pyöräilijöiltä en saa apua kielimuurin vuoksi.
Tapaan kuitenkin sattumalta kaksi paikallista matkaendurokuskia ja kysyn heiltä apua. Ei ole paikkoja heilläkään, mutta kertovat itse käyttävänsä myös sisäkumien kanssa paikkausainepulloa. He ovat jopa niin ystävällisiä, että tarjoavat omaansa, mutta kieltäydyn siitä, koska tiedän huoltoasemalta löytyvän paikkausainetta. Tehdessäni lähtöä he tarjoavat minulle mahdollisuutta tutustua paikalliseen vesivoimalaan ylhäällä vuorilla, mutta joudun kieltäytymään kutsusta Sakun odottaessa minua huoltoasemalla.
Laitamme renkaaseen paikkausainetta ja pullo tuntuu täyttävän renkaan hienosti, joten lähdemme jatkamaan matkaa. Pääsemme kuitenkin vain vajaat 15 km ja rengas on taas lähes tyhjä. Yritämme täyttää rengasta, mutta ilmat tulevat ulos aika pian. Päätämme pitää lounaan mittaisen tuumaustauon. Lounaan aikana juttelemme paikalle tulleen Yamaha Tenere XT660Z pyörän kuljettajan kanssa. Hänen mukaansa paikkarasian etsiminen on turha vaiva, koska hän ei sellaisia muista huoltoasemilla nähneensä vuosiin. Kuuntelemme hänen mielipiteitään pyörästään ja tyytyväinen tuntuu olevan. Jutun ohessa vilahtaa sana Tauernpass ja käy ilmi, että olemme alueen yhden upeimman alppitien pohjoispäässä. Ensin on kuitenkin selvitettävä Sakun pyörän ongelmat.
Huoltoasemalta saamme ajo-ohjeet seuraavassa kaupungissa olevaan moottoripyörähuoltoon ja renkaan täytettyämme lähdemme matkaan. Pääsemme hädin tuskin 4 km ja kunnes rengas on taas tyhjä. Huomaamme huoltoaseman olevan rengasliikkeen yhteydessä ja paikalla on vieläpä väkeä. Kysymme, että onnistuisiko renkaan paikkaaminen tai uuden sisäkumin asentaminen. Ei kuulemma onnistu, koska on vapaapäivä ja omistaja on liikkeessään vain aikaa viettämässä kavereineen. Täällä ei näköjään ole enää voimissaan hyvä tahto matkamiehen auttamiseksi. Puolan muistot palaavat mieliin ja kiroamme paikallista välinpitämättömyyttä.
Lähes tyhjällä renkaalla saamme pyörän siirrettyä saamiemme ohjeiden mukaisesti moottoripyörähuollon pihaan odottamaan jatkotoimenpiteitä. Lyhyen etsimisen jälkeen löydämme mukavan majapaikan aivan läheltä ja majoitumme Haus Mitterwallneriin. Tämä ajopäivä ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan ja siitä johtuen lopuista ajopäivistä on tulossa melkoisen pitkiä.
Mielessäni pyörii Yamaha-kuskin kertomukset Tauenpassista ja sovimme Sakun kanssa, että lähden ajelemaan vuorille ja hän käy kaljalla. Tie Obertauerniin ja siitä edelleen Mautendorfin kylään on aivan mahtava. Motoristeja on ajelemassa sankoin joukoin, mutta missään nimessä jonossa ei tarvitse ajella. Poliisitkin ovat paikalla tutkan kanssa, mutta muiden motoristien varoitusmerkit ovat niin selkeitä, että kukaan ei edes vahingossa voi ajaa tutkaan ylinopeutta. Mautendorfin kylä on kuin ulkoilmamuseo, vanhoja taloja ja kapeita kujia täynnä. Kaikki tämä pienen linnan valvovan silmän alla. Vain ritarit puuttuivat. Muutamien valokuvien jälkeen suuntaan takaisin ja pysähdyn Obertauerniin tauolle. Jäätelön ja limun jälkeen jatkan matkaa takaisin laaksoon. Flachau on ollut jo vuosia yksi haaveitteni laskettelukohde, joten en malta olla käymättä vielä sielläkin kääntymässä. Alueella on aivan mahtavat edellytykset lasketteluun ja kun alue on vielä Alppien lumivarmimpia, niin maine ei ole syntynyt tyhjästä. Tänne pitää päästä myös suksilla!
Ajeluni jälkeen pakkaamme kassiin uimakamat ja lähdemme rentoumaan läheiseen Therme Amade -kylpylään ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. Perillä meitä odottaa moderni ja monipuolinen kylpylä. Käymme kokeilemassa vesiliukumäet ja selkäni hiukan ärtyy siitä, joten on aika ottaa taas hiukan rauhallisemmin. Saunaosastolle piti ostaa lippu erikseen ja mietimme kovasti miksi se on suljettu erikseen muusta kylpylästä. Aika pian selviää, että saunaosastolla on uima-asujen käyttö kielletty ja että lähes kaikki saunominen tapahtuu ohjatusti. Tästä tulee varmasti mielenkiintoista…
Emmekä olleet väärässä, todellakaan. Alastomana saunominen ei toki suomalaisittain tuntunut oudolle, mutta ohjattu saunominen todellakin tuntui. Saunoja oli useita ja jokaisessa oli erilainen teema tai terveysvaikutus. Tunnin tai puolentunnin välein oli aina jossakin saunassa ohjattu saunahetki. Itse osallistuin ensiksi sessioon, jossa saunomisen ohella ihoon hierottiin ruusuhunajaa. Seuraavaksi oli vuorossa kuumemmassa saunassa eukalyptus-tuoksujen kera saunomista ja jäällä ihon viilentämistä. Saunottaja laittoi molemmissa sessioissa kiukaalle vettä reilulla kädellä ja sen jälkeen pyyhkeen kanssa varmisti löylyjen leviämisen koko saunaan. Sen jälkeen vielä jokainen sai osakseen kohti suunnatun pyyhkeen heilautuksen, joka tuntui kuin joku olisi puhaltanut iholle saunassa. Hetkittäin oli aika kuumaa ja siksipä puolessa välissä oli aina vilvoittelutauko. Tauon aikana ei missään nimessä saanut istua vaan piti kävellä rauhaksiin, koska paikallaan olo olisi kuulemma vaarallista.
Perinteisestä suomalaisesta saunomisesta ei ollut tietoakaan, vaikka yksi paikan saunoista olikin suomalaista alkuperää oleva hirsisauna. Ilman saunottajaa ei saanut edes vettä heittää kiukaalle. Olipahan kokemus, mutta aika hauska sellainen. Niin ja tilastollisen tutkimuksemme mukaan Itävallassa kaikki naiset ovat alapäästään paljaaksi ajeltuja. Ilmeisesti joku paikallinen trendijuttu, joka näin saunaolosuhteissa tuli väkisin havaittua.