Aihearkisto: hiihto

Laskettelukauden suunnitelmat

Alkaa olemaan talven tulo jo niin pitkällä, että laskettelujalkaa alkaa vähitellen vipattamaan. Suunnitelmia on jo tehty ja myös toiminnan tasolle on päästy. Näillä näkymin tiedossa on kolme pidempää reissua laskettelun merkeissä, lisäksi toivottavasti useita päivä- tai iltareissuja.

Joulukuun alussa suuntana on Ruka työmatkan merkeissä, mutta onneksi sain venytettyä reissua molemmista päistä, joten hiihtopäiviä tulee 3 ja mahdollisesti lisäksi vielä pari iltaa. Rukalla vaikuttaa lupaavalta näin pari viikkoa ennen reissua: rinteitä ja hissejä on reilusti auki ja luonnonluntakin on kohtuullisesti. Tuskin maltan odottaa.

Sää Rukalla

Tammikuussa on ohjelmassa sitten hiihtomatka Leville perheen kesken, tosin Roni jää Mamulle hoitoon. Riku on tarkoitus laittaa Levillä Wernerin hiihtokouluun, jotta saadaan varmasti tekniikka alusta asti oikeaksi eikä vaikeaa poisoppimista tarvitse myöhemmin tehdä. Vaikuttaa muuten aika asialliselta tuo Wernerin konsepti, toivottavasti odotukset täyttyy. Matkan järjestelyt on jo aloitettu, majoitus varattu ja autojunamatkatkin pian.

Maaliskussa on mitä ilmeisemmin tiedossa laskureissu Alpeille, toistaiseksi määrittelemättömään kohteeseen, aiemmilta vuosilta tutulla porukalla. Joku reilun viikon reissu olisi suunnitelmissa, mutta katsotaan nyt miten suunnitelmat täsmentyy tulevien viikkojen kuluessa.

Kauteen on valmistauduttu kuntoa ja varusteita ”herkistelemällä”. Varusteiden osalta en ole tehnyt mitään suurempia investointeja, mutta toivottavasti merkittävä parannus on monoihin teetetyt Sidaksen Conform’able muotopohjalliset. Jos vaikka olisi viimeinkin se ensimmäinen talvi ilman monojen aiheuttamia kovia jalkateräkipuja.

Murtsikat hankittu ja kokeiltu

Nyt on sitten molemmilla murtomaahiihtovälineet hankittuna. Mikolle tarttui matkaan Atomic RC:8 sukset ja Fischerin XC Comfort Pro monot. Reetalle parhaiksi osoittautui Fischer SC sukset ja Salomon Siam 7 monot. Onneksi oli kaupassa noita Fischerin monoja, koska olivat ainoat leveälestiset monot, joita tarjolla oli. Salomonin miesten mallit olivat toivottoman kapeita kantapäästä ja vartin päästä jalkoja jo kivisti turhan kovaa.

Kävin illalla vielä kokeilemassa noita uusia pelejä ja vehkeitä kuntoradan reunassa ilman latua. Olipahan aluksi melkoisen vaikeaa, mutta paluumatkalla aloin jo saada juonesta kiinni. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus, joten ladulla tavataan.

Joulupukki muisti

Oli ilmeisesti joulupukki saanut meidän kirjeemme, koska toi meille molemmille rahaa murtomaahiihtovälineiden ostamiseen. Täytyy mennä välipäivinä ostelemaan siis ”väkisinhiihtovälineitä”. Tulipahan myös lahjakortit pehmustettujen suksipussien hankkimiseksi Verbierin matkaa varten.

Palaillaan aiheeseen, kun hankinnat on tehty.