Ostin Canonin EF-S 17-85 f/4-5.6 IS USM -objektiivin täydentämään valokuvauskalustoani. Voitaneen puhua täydentämisestä vaikka myinkin tämän objektiivin rahoittamiseksi äärimmäisen vähällä käytölle jääneen Zenitar 16mm kalansilmän. Kiinnostus objektiivin heräsi jo alunperin noin vuosi sitten, kun se julkistettiin, mutta lopullinen sysäys hankintapäätöksen suuntaan tuli Lontoon reissulla. Huomasin reissun aikana, että aiemman kalustoni kanssa jouduin vaihtamaan objektiivia kovin usein ja kaupungilla kulkiessa se ei ole kovin sujuvaa. Vaikka kuvan laadun näkökulmasta aiempi kalusto vastasi toiveitani erinomaisesti, tuntui moni kuva jäävän ottamatta. Tämä uusi objektiivi ei lukemieni arvioiden mukaan ole optisesti yhtä laadukas muihin objektiiveihini verrattuna, mutta vastannee muiden ominaisuuksiensa vuoksi tarpeeseeni hyvin. Tavoitteeni on, että erikoistilanteita lukuunottamatta minun ei tarvitse jatkossa objektiivia juurikaan vaihdella. Polttoväliltään se vastaa kinokamerassa 27-136mm objektiivia, joten tämän suhteen sen pitäisi sopeutua tarpeisiini loistavasti.
Vaikka objektiivi tuli jo maanantaina päivällä Saksasta, niin olen ehtinyt ottaa sillä vasta kaksi kuvaa, joten en lähden vielä arvioimaan sen optista suorituskykyä lainkaan. Käytettävyyden osalta uskallan kuitenkin jo kommentoida sen verran, että objektiivi tuntuu oikein jämäkältä ja käteen sopivalta. Olin myös positiivisesti yllättänyt siitä, että kuinka vähän objektiivin koko muuttuu polttovälin muuttuessa. Palailen aiheeseen varmaan lähitulevaisuudessa, kunhan hieman ehdin käyttää objektiivia ihan oikeasti.
Päivitysilmoitus: Takapiha » Blog Archive » Yhteenveto Irlannin matkasta
Päivitysilmoitus: Takapiha » Blog Archive » Lowepro Rezo TLZ 20