Nov
8
2009

Bing vs Google

Mielenkiintoista huomata miten Microsoftin Bing hakukone ja karttapalvelut nostavat päätään. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa kun suomalainen nettilehti oli käyttänyt Googlen kartan (tai kotimaisten vastaavien) sijaan Bingin karttapalvelua uutistapahtuman sijainnin esittämiseen.

Googlen öykkärimäinen käyttäytyminen mm. sähköisten kirjojen saralla vähentää ideologista intoa sen käyttämiseen ja kun hakupalvelu ei ole aikoihin oikein kehittynyt niin Microsoftilla on ns. markkinarako jonka se näyttää hyödyntävän tehokkaasti. Karttojen osalta Google on yllättäen jo jäänyt paikoin jälkeen muilta, erityisesti Suomen osalta aineiston laatu ei mitenkään päätä huimaa. Yllättävän pitkään Google on voinutkin ratsastaa alun positiivisella maineellaan.

Nov
4
2009

Bloggailua Windows Live Writerilla

Tulipa nyt siirryttyä Windows puolella uuteen Windows 7:ään ja sen mukana tulee blogien ylläpitoon Windows Live Writer. Pitäähän se nyt kokeilla uutta lelua.

Nov
2
2009

Metsästysseuran kotisivut

Olen yhdessä isäni kanssa työstänyt Kettulan Erälle uusia kotisivuja viimeiset viikot. Viimeisin versio on nähtävillä tästä. Kommentteja?

Nov
1
2009

Palveluntarjojalla tökkii

Bluehost sucks

Olen käyttänyt Bluehost.com palveluntarjoajaa jo useamman vuoden, mutta viime aikoina olen törmännyt yhä useammin ongelmiin palvelutason kanssa. Sivustoillani on vaivaiset 50 kävijää päivässä, mutta siitä huolimatta ylitän minulle allokoitua palvelinkapasiteettia jatkuvasti. Tästä johtuen sivusto on ollut alhaalla tai hyvin hidas. Muillakin tuntuu olevan haasteita Bluehostin kanssa.

Otin eilen käyttöön Hypercache nimisen pluginin tähän WordPress-pohjaiseen blogiini. Käytännössä plugin tekee sivuista ensimmäisellä lukukerralla staattiset kopiot, jolloin seuraava kävijä saa sivun välimuistista juurikaan palvelinta kuormittamatta. Vaikuttaisi siltä, että jonkin verran apua tästä on, mutta seuraan tilannetta vielä.

Haasteiden taustalla on käsittääkseni kaksi asiaa:

  1. WordPress on ilmeisen resurssisyöppö, johtuen sisällön dynaamisesta käsittelystä ja koodikaan ei ilmeisesti oli täysin optimoitua.
  2. Bluehost.com on ottanut käyttöön ns. CPU throttling teknologian, joka estää yhtä sivustoa viemästä jaetun palvelimen kaikkia resursseja. Sinällään hyvä idea, mutta vaikuttaa siltä että ovat laittaneet rajat turhan tiukalle asiakkaan kannalta. Heidän kannaltaanhan tiukat rajat mahdollistavat suuremman asiakasmäärän palvelimisen yhdellä palvelimella.

Jos Hypercache ei ratkaise ongelmia ja/tai tyytymättömyyteni Bluehost.comin palveluun ei korjaudu, niin edessä on uuden palveluntarjoajan etsiminen. Saa suositella, jos omaat hyviä kokemuksia usean domainin ratkaisuista. Media Temple vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta ilmeisestikin heillä on haasteita nykyisen Grid-ratkaisun kanssa ja vasta ensi vuodeksi viivästynyt Cluster-ratkaisu on oikeasti toimiva.

Oct
22
2009

Euroopan ensimmäinen Kindle(?)

Amazon Kindle kirjamessuillaSain juuri eilen töihin toimitettuna Amazon Kindlen kansainvälisen version. Omasta mokastani johtuen jouduin asioimaan Amazonin asiakaspalvelun kanssa ja muun asioinnin ohella sain kuulla, että heidän mukaansa olisin saanut Euroopan ensimmäisen virallista jakelutietä tulleen Kindle-laitteen. Onko tuo nyt sitten totta tai tarua ei ole juurikaan merkityksellistä, koska kohtahan näitä on kuitenkin jokaisella. Laite itsessään on todella miellyttävä käyttää ja se koukuttaa käyttäjäksen hyvin Apple-tyylisellä olemuksellaan. Verrattuna aiemmin käytössä olleeseen Bookeen Cybook Gen3 -laitteeseen käytettävyys on ihan eri luokkaa.

Konvertoin käsin pari BTJ Kustannuksen kirjaa laitteeseen ja olin todella yllättynyt kuinka pienellä vaivalla laitteeseen sai omaa aineistoa kohtuullisen edustuskelpoisena. Kustannusprosessissa ei ihan hirveän suuria muutoksia tarvitse tehdä, jotta olisi mahdollista julkaista aineistoa myös e-kirjoina. Kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa laitteeseen ja lukukokemukseen Helsingin kirjamessuilla BTJ:n osastolla 6d89. Suosittelen, mutta vain niille joilla on varaa hankkia itselleen samanlainen laite :) On se vaan sen verran koukuttava…

Vielä kun Amazon saisi Suomessa jonkun operaattorin kanssa sopimuksen langattomien ominaisuuksien käyttämisestä, niin voittajaa on vaikea löytää. Jollei sellainen sitten ole Sonyn uusi langattomalla yhteydellä varustettu laite. Liikehdintää lukulaitemarkkinoilla ja muutenkin e-kirjojen ympärillä on nyt aika runsaasti, joten on mielenkiintoista nähdä kuinka mm. Viestinnän keskusliiton hanke asian ympärillä pysyy markkinoiden vauhdissa.

Oct
3
2009

Metsästyskausi alkamassa

Hirvikoe
Metsästyskausi on tältä vuodelta alkamassa osaltani ihan pikimmiten. Osallistun ensimmäistä kertaa Kettulan Erän hirvijahtiin siten, että minulla on mahdollisuus päästä ampumaankin. Joinakin aikaisempina vuosina olen ollut mukana ajomiehenä, mutta tällä kertaa hyväksytysti suoritetun hirviampumakokeen ansiosta vaihtoehtoja on enemmänkin. Hirvijahtiin osallistumisen lisäksi olen osallistumassa myös peurajahtiin, lupa on kaataa itselle kaksi vasaa tai yksi iso valkohäntäpeura. Katsotaan nyt tuleeko yhtään lihaa peuroista vai meneekö harjoittelun piikkiin tänä vuonna. Asetta en vielä hankkinut, kun on kerran mahdollisuus käyttää isän kivääriä. Jos “hirvikärpänen” puree kunnolla, niin sitten pitää asehankintakin pistää mietintään.

Viikko sitten tuli osallistuttua jo passipaikkojen raivaukseen koko perheen poikien kesken. Hauskaa oli ja syksyn toiseksi viimeisestä lämpimästä päivästä oli mukava nauttia auringon paisteessa hyödyllisen puuhastelun merkeissä. Pojillakin tuntui aika lentävän kuin siivillä, kun pääsivät metsässä temmeltämään ja osallistumaan jännittävään puuhasteluun. Raivaussahan käytön jätin isälle ja veljille, jotta sain puuhailla poikien kanssa vesurin käytön ohessa.

Oct
1
2009

Ensiesiintyminen kirjastoalalla

Tänään oli sitten aika esittäytyä ensimmäistä kertaa fyysisesti kirjastoalan päättäjille, kun pidin BTJ:n esityksen Kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä Joensuussa. Puheenvuoroni käsitteli innovaatioita ja erityisesti innovaatioverkostoja sekä tietenkin BTJ:n roolia kirjastoalan innovaatioverkostoissa. Etukäteen olin miettinyt, että onko aihe turhan irrallinen ja vaikeasti tarttuva lyhyen esityksen puitteissa. Huoli osoittautui kuitenkin täysin turhaksi Espoon Sunniva Draken ja Inarin Eija Leivon pidettyä esityksensä. Heidän esityksensä käsittelivät osaamisen kehittämistä, uusien asioiden omaksumista kirjastoissa sekä ennen kaikkea yhteistyön ja asenteen merkitystä näissä asioissa. En olisi voinut parempaa “alustusta” omalle puheenvuorolleni voinut toivoa. Esitys meni kollegoiden saaman palautteen ja erityisesti kahvitauolla minua kohtaan esitetyn kiinnostuksen perusteella oikein hyvin. Tästä se kirjastoalan ytimeen kaivautuminen nyt sitten konkreettisesti alkoi ja onneksi positiivisesti. Nyt takaisin syventymään neuvottelupäivien sisältöön.

Sep
3
2009

Viskin maistelua

Bowmore 15 Years Old Darkest Single Malt Scotch Whisky
Jostain sitten taas keksin tämänkin, että pitää tutustua viskeihin ja suoraan sanottuna opetella ihan alusta asti niiden nauttiminen. En ole koskaan ollut erityisen intona väkeviin viinoihin (pl. salmiakkikossu), mutta viskit ovat ajatuksena alkaneet houkuttamaan. Ehkä tämä on joku vanhenemiseen liittyvä asia tai sitten olen päässyt sinuiksi sisäinen snobini kanssa :)

Kyselin hieman tutuilta suosituksia millä kannattaisi aloittaa, kun on aikanaan hankkinut kitkerät muistot heikkolaatuisten sekoiteviskien kanssa. Aika monelta suunnalta mainittiin ensimmäisenä Bowmore ja mitäs sitä sen enempää ihmettelemään kun ohjeet on saatu. Kävin Alkosta hakemassa (kun minulle ei yrityksestä huolimatta myyty Bowmorea Kööpenhaminen lentokentällä paria viikkoa aikaisemmin) pullon “Bowmore 15 Years Old Darkest Single Malt Scotch Whisky” -nimistä tuotetta. Siitä ja muista Bowmoren tuotteista löytyy maistelukommentteja Whisky-Pagesista.

Eilen tuli sitten pullo avattua ja ensimmäiset maistiaiset otettua. Ohjeita maistamiseen tuntuu löytyvän aika monenlaisia ja erityisesti veden määrä vaihteleen ohjeissa muutamasta tipasta 50-50 suhteeseen. Päädyin nyt tällä kertaa maistamaan ensin ihan raakana ja sitten pienen vesitilkan kera. En tiedä oliko vettä liian vähän maisteluun, mutta ainakin näin ensimmäisellä kerralla alkoholi tuntui hieman peittävän makuja. Kuitenkin oli mielenkiintoista huomata, että viskissä todella on erilaisia aromeja. Paljon opeteltavaa on vielä, mutta 15 vuoden takaiset kauhukokemukset on nyt kuitenkin saatu painettua pois mielestä ja opettelu voi alkaa.

Niin ja tutuille tiedoksi, että meillä on siis todellakin viimeinkin sellaista viskiä mitä kehtaa vieraille tarjota ja myös tarjotaan halukkaille. Ette ehkä uskoneet tätä päivää näkevänne, joten tervetuloa maistelemaan. Lasien osalta valikoima on vielä aika surkea, mutta pitää jossain vaiheessa hankkia kunnolliset viskille sopivat maistelulasit.

Sep
3
2009

Ekat 1500 km Dakarilla

Holan kaatumaraudat
Dakarin mittariin on kertynyt kuukaudessa reilut 1500 kilometriä ja kokemukset ovat olleet oikein positiivisia eikä ikäviä yllätyksiä ole tullut. Olenpa myös päässyt kontaktiin pyörän entisen omistajan kanssa ja saanut arvokasti lisätietoa pyörän historiasta. Miinuspuolelle menee oikeastaan vain pyörän omaan käyttööni sopimaton matkailurengastus (Metzeler Tourance), joka vaihtui eilen Pirelli MT21 nappuloihin. Nyt pyörä etenee pehmeämmälläkin alustalla mukavasti ja etupää tuntuu hiekalla luotettavammalta. Muita hankintoja ovat olleet BMW tankkilaukku, Holanin valmistamat kaatumaraudat, etuputkien neopreenisuojat ja niiden kanssa yhteensopiva etuputkien tukirauta (jälkimmäiset vielä asentamatta). Lisäksi tilauksessa on 15-piikkinen eturatas, jonka avulla välitykset muuttuvat paremmin maasto- ja hiekkatieajeluun sopiviksi maantiekäyttöä kuitenkaan merkittävästi haittaamatta.

Jos ihmettelet miksi näin nopeasti olen tehnyt ja tekemässä tuonkin verran muutoksia/lisäyksiä pyörään, niin selityskin löytyy. Olen osallistumassa Puolustusvoimien Kymijoki 2009 -harjoituksen yhteydessä järjestettävälle moottoripyörälähetti-kurssille. Kurssilla käytetään omia moottoripyöriä ja kun keskeisenä osana koulutusta on maastoajon harjoittelu, niin kaluston on syytä olla siinä kunnossa. Renkaiden ja eturattaan tarve on varmaan ilmiselvä, URAA:lla ajamistani seuranneet ymmärtävät varmasti kaatumarautojenkin tarpeen ja tankkilaukkua tarvitaan kartan esillä pitämistä varten. Neopreenisuojat taas pidentävät etuhaarukan stefojen elinikää ja näin ollen vähentävät huoltotarvetta sekä tietenkin suojaavat etuputkia kiveniskemiltä. Kaikki nämä olisi varmasti tullut hankittua muutenkin, mutta nyt oli perusteltua nopeuttaa hankinta-aikataulua.

Touranceillakin tuli pyörää kuljetettua jo vaikka millaisessa maastossa, joten renkaiden rajoja on haettu. Hauskaa on silti ollut, kunhan vaan on malttanut hillitä kaasukättä pahoissa paikoissa. Yksi ikimuistoisimmista retkistä oli parin viikon takainen ajelu Samin (Honda XL600V) ja Sakun (BMW R1200GS) kanssa Kirkkonummen ja Siuntion pikkuteillä. Tulipahan käytettyä 1,6 kilometriin tunti aikaa ja työnnettyä isoa Bemaria nilkkoja myöten mudassa, kun sade oli pehmentänyt erään pikkutien oiken kunnolla. Oma pyörä meni samat pätkät ajamalla läpi, joka mukavasti vahvisti pyörävalinnan osuneen oikeaan. Ja melkein tuli jo sakotkin saatua maastoliikennelain rikkomisesta, kun tuli eksyttyä liian pienelle polulle ja poistuttua siltä tielle keskelle ratsiaa. Keskustelun jälkeen kuitenkin poliisi toivotti hyvää matkaa ja eksymisestä selvittiin ilman rangaistusta.

Kilometrien karttuessa on pyörän käytös tullut tutuksi ja pienemmätkin asiat pystyy huomaamaan. Yksi tällainen asia on etujarrun pieni nypyttäminen, jonka syyksi renkaanvaihdon yhteydessä paikantui todennäköisimmin hieman vääntynyt jarrulevy. Edellinen omistaja vahvisti havainneensa saman nypytyksen, joten pitänee ottaa yhteyttä pyörän myyneeseen liikkeeseen ja kokeilla miten vaihtopyörän takuu toimii. Minusta pyörässä, jota erikseen mainostetaan hyvin huolletuksi, ei tuollaista virhettä tarvitse hyväksyä.

Aug
9
2009

Tulipahan hankittua BMW F650GS Dakar -06

BMW F650GS Dakar -06
Kun Yamahalla ei ajelemaan pääse ja se on jo kuitenkin tuomittu myyntiin meneväksi remontin jälkeen, niin päätin sitten hankkia uuden pyörän samantien. Tarjolle osui uutta vastaavassa kunnossa oleva BMW F650GS Dakar vuosimallia 2006, jossa mittarissa hankintahetkellä 5286 km. Pyörässä on alla melkein ajamattomat Tourancet, mutta eiköhän tuohonkin pian vaihdu tilalle nappulakumit.

Kilometrejä on kolmessa päivässä kertynyt jo nelisensataa ja täytyy kyllä sanoa, että ei hetkeäkään ole kaduttanut pyörän hankinta. Ajaminen on mukavaa ja helppoa niin asfaltilla kuin hiekallakin. Pahemmassa maastossa ei varmasti ole niin hyvä kuin Yamaha, mutta se nyt oli jo hankintahetkellä tiedossa ja kompromissi jonka olin valmis tekemään. Suurimpana bonuksena Bemarilla on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa vaimo pohti jo melkein innoissaan ehkä rohkenevansa pyörän kyytiin.