Nyt siis on alla uusi Metzeler Tourance, joka tuli korvaamaan loppuunajettua Bridgestone TW48 rengasta. Kuvio on Tourancessa ehkä hieman katumaisempi, joten pikiteiden ulkopuolella ei edelleenkään ole odotettavissa henkeä salpaavaa pitoa. Vajaan 70 kilometrin koeajolenkin jälkeen fiilikset ovat kuitenkin positiiviset, aiemman kumin uraherkkyydestä ei ole tietoakaan. Ei yhtään kaduta, että varastossa odottaa toinen samanmoinen kumi ja eteenkin uusi Tourance. Edessähän pyörässä olikin jo ostohetkellä vähän ajettu Tourance.

Kotoa lähtiessä olin suunnitellut pysähtyväni matkan varrella pankkiautomaatilla hakemassa hieman käteistä rahaa lauttamaksuihin ja muihin mahdollisiin pikkukuluihin. Jostain syystä ajaminen kuitenkin maistui niin kovin, että unohdin tämän suunnitelman ihan kokonaan kunnes huomasin olevani Mietoisissa asti. Pikainen kierros kylällä ja ei pienintäkään havaintoa pankkiautomaatista. Onneksi kylästä kuitenkin löytyi Osuuspankin konttori, josta sain nostettua rahaa suoraa tililtäni. Automaatin löytääkseni olisin joutunut palaamaan aina Raisioon asti. Rahat taskussa suuntasin kohti lauttarantaa, poiketen vielä sitä ennen tankkaamassa pyörän. Saavuin lauttarantaan kymmenen aikoihin ja kun lautan lähtöaika oli vasta yhdeltätoista oli aikaa pohtia maailman asioita meren ääressä istuskellen.

Lautta vei minut ja pyöräni Iniön saareen, jonka läpi ajoin sen enempiä tutustumatta. Ei muuten olisi ollut sen suurempaa kiirettä, mutta halusin varmistaa ehtimiseni Houtskariin vievään lauttaan. Seuraavaa lauttaa olisi nimittäin saanut odotella sitten reilut kaksi tuntia. Juuri lauttojen aikataulujen vuoksi päätin lähteä kiertämään rengastietä pohjoisen kautta, etelän kautta olisi ollut vaikeampi varmistaa ehtiminen harvoin kulkeviin Kustavi-Iniö ja Iniö-Houtskari lauttoihin ilman tolkuttomia odotuksia.

Vaikkei sen suurempaa kiirettä ollutkaan, niin ajelin Houtskarinkin läpi sen enempiä pysähtymättä. Silmiin vain ei sattunut mitään erityisen mielenkiintoista ja tiesin päivästä joka tapauksessa tulevan pitkän, joten ajamisen maistuessa annoin vain mennä. Houtskarista olikin sitten taas hieman pidempi lauttamatka kohti Korppoota. Lauttamatkalle Dominator sai seuraa hieman vanhemmasta ja rouhean näköisestä Hondasta (CX500C).

Korppoosen päästyäni alkoi nälkä kouria vatsassa, joten päätin pysähtyä heti sopivan ruokapaikan vastaan sattuessa. No loppujen lopuksi se ruokapaikka löytyi sitten vasta Nauvon puolelta lyhyen lossimatkan takaa. Nauvon satamasta löytyi mukavan oloinen Pizzeria Najaden rannassa olevasta vanhasta höyrylaivasta. Pizza oli herkullista ja vatsa täyttyi, myös silmänruokaa oli ihan mukavasti tarjolla. Ruokailun jälkeen otin suunnan kohti Paraista ja sitä kautta kohti kotia.

Paimion jälkeen taivas repesi yllättäen ja tie aivan lainehti vedesä, isot pisarat oikein sattuivat ajotakin läpi. Nopeus tipahti samantien ja melkein Saloon asti sain nautiskella sadekelistä, tulipahan varusteet testattua vedenkestävyyden osalta. Matkan viimeinen pysähdys oli Suomusjärvellä Kitulassa, ensin huoltoasemalla pyöran tankkaus ja sitten Ykköspesässäkuskin tankkaus. Sen jälkeen vielä viimeinen veto kotiin pitkin ykköstietä. Kotiin saavuin muutaman minuutin tarkkuudella 12 tuntia lähdön jälkeen, joten pitkä päivä oli takana. Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että reissuun olisi kannattanut käyttää ainakin kaksi päivää ja matkaseurakin olisi kyllä kelvannut (lue: otan mielelläni vastaan kutsuja ajoseuraksi).

Olin hankkinut ennen reissua Motoristin GT-tiekartat, joita ilmankin olisin varmaan selvinnyt, mutta kyllä muutamassa kohdin oli ihan mukava pystyä tarkistamaan reittiä hyvältä kartalta. Vaikka mukana oli kännykkä karttaohjelman kera, niin kyllä paperikartalla on vielä sanansa sanottavana monessa tilanteessa. Ehkä selkein etu tulee mahdollisuudesta hahmotella reittiä ja vertailla eri vaihtoehtoja muutenkin kuin nopeuden tai etäisyyden perusteella.

Pyörän ja varusteiden osalta tein muutamia havaintoja tulevaisuutta varten:

* Dominatorin penkki ei ole erityisen miellyttävä näin pitkällä reissulla - pitää selvitellä vaihtoehtoja eli penkin pehmustamista tai Airhawk-tyynyn hankkimista
* Olisi mukavaa jos pyörässä olisi pleksi suojaamassa pahimmalta tuulen paineelta - pitää selvittää löytyisikö sellaista tarvikeosana vai voisiko sellaisen tehdä helposti itse
* Pyörässä pitäisi olla virran ulosotto kännykän lataamiseksi (tämähän on sittemmin jo hoidettukin)
* Ajohousujen lahkeet ovat liian lyhyet ja sääret paleltuvat ajoviimasta turhan herkästi - viimeistään syksyllä alennusmyynteihin etsimään uusia housuja.

Vedin johdot ulosotolle lähes akulta asti, ihan vain varmistaakseni etten vaurioita mitään pyörän alkuperäiseen johtosarjaan kuuluvaa johtoa tai muuta sähkökomponenttia joko asennuksen tai käytön aikana. Vaikka sähkömiehen poika olenkin, niin aika monesta sähkölaitteesta on silti taikasavut päässeet karkaamaan vuosien varrella. Aiemmista erheistä oppineena kytkentään kuuluu tällä kertaa myös sulake, vaikkakin aika reilunkokoinen (2A) koska Bilteman valikoimissa ei pienempiä löytynyt oikean mallisena. Maadoituksen vedin saman ruuvin alle akun maajohdon kanssa, eipä ainakaan tarvitse miettiä onko maadoitus kunnossa vai ei. Tärkeää on myös se, että lisäjohdosta ei aiheudu mitään haittaa tai lisätyövaiheita akun vaihtoon tms.

Virtapiuhan kanssa tuli ensin tehtyä pieni virhe, kun en sen tarkemmin katsellut pyörän kytkentäkaaviota. En halunnut virtapiuhankaan kanssa häiritä pyörän normaaleja huoltoja tai varsinkaan tuhota alkuperäistä johtosarjaa rosvoliittimillä tms., joten koitin etsiä helpon paikan virran ottamiselle läheltä akkua. Mukavan oloinen paikka löytyikin sitten ihan läheltä akkua ison punaisen kaapelin kiinnitysruuvista. Siinä oli samanlaisia kaapeleita kaksi vierekkäin ja päätin valita omiin tarpeisiini hieman helpommin käsiteltävissä olevan liitoksen. Ihmetys oli suuri kun virtaa ei ulosottoon kuitenkaan ilmestynyt. Hetken tuumailun jälkeen keksin, että olin kytkenyt johdon starttimoottorin virtapiuhan yhteyteen. Virran saanti oli siis taattu, mutta vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan ja myös kovin satunnaisesti. Ei siis muuta kuin varastamaan sähköä siitä toisesta liitoksesta, johon kytkeytyi suoraan akkukengältä tuleva päävirtakaapeli. Nyt on sähköä tarjolla hieman ennustettavammin ja ei se nyt loppujen lopuksi juurikaan vaikeampaa ollut kytkentää tähän liitokseen tehdä. Sulakkeen sijoitin lähelle akkua, joku hyvä syy siihen muistaakseni oli ja näin muutkin ovat toimineet vastaavissa projekteissa (taisi syy liittyä johtojen lämpenemiseen mahdollisen oikosulun sattuessa).

Yritin löytää Biltemasta johtosukkaa asennuksen siistimiseksi ja johtojen suojaksi kosteudelta sekä mekaaniselta rasitukselta, mutta sellaista ei tuntunut ainakaan Espoon myymälästä löytyvän. Kiireisen aikataulun vuoksi en ehtinyt etsiä johtosukkaa muualta, joten päädyin sitomaan johdot toisiinsa sähköteipillä ja kulutuskestävyyden nimissä vielä kahteen kertaan. Vedin johdot samaa reittiä alkuperäisen johdotuksen kanssa ja reitillä ei ole kohtia joissa johtojen olisi tarpeen liikkua missään tilanteissa, joten johdot varmaankin kestävät ilman sukkaakin ihan hyvin. Liitosten yhteydessä käytin kutistesukkaa sekä kutistuvia ja liimautuvia liittimiä, toivottavasti tämä parantaa liitosten kestävyyttä Suomen kosteissa kesissä ajellessa.

Pari jatkokehitysideakin on jo tullut mieleen ja molemmat niistä liittyvät virran katkaisuun. Ensimmäinen on virtakytkimen lisääminen kytkentään, jolloin olisi mahdollista katkaista virta ulosotosta milloin tahansa. Toinen idea on releen lisääminen kytkentään, jolloin ulosotosta saisi virtaa vain kun pyörän päävirta on kytkettynä. Tämä estäisi akun tyhjentymisen vaikkapa kännykkälaturin unohtuessa ulosottoon pyörän ollessa parkissa.

Kilometrejä on kertynyt suunnilleen 500 km reilun viikon aikana, kesäloman vietto yhdessä perheen kanssa ei ole mahdollistanut enempiä ajeluita. Joka tapauksessa ajaminen on tuntunut mukavalta ja taidotkin on karttunut matkan varrella. Ajamiseen on tullut jo vähän varmuutta ja osa pyörän hallintaan liittyvistä asioista tapahtuu jo enempiä pohtimatta. Hurjan paljon on vielä joka tapauksessa opittavaa ja sanovat ettei tätä lajia koskaan valmiiksi opikaan.

Pyörän huolto on tullut jo tutuksi viimeisen viikon aikana, kun olen pyrkinyt laittamaan pyörää asialliseen peruskuntoon. Puuttuvia ruuveja on lisäilty, johdotuksia siistitty, nesteitä ja suodattimia vaihdettu. Joitain kulutustusosia vielä pitänee mahdollisesti vaihtaa kuten mm. takahaarukan ketjunsuojat. Yleistä puhdistusta pitää myös tehdä, jotta huollot ovat mukavampia tehdä.

Huolloista jne. löytyy tarinaa yläpalkin Moottoripyöräily-linkin takaa.

Jos kaikki menee putkeen, niin huomenna olisi tiedossa ensimmäinen moottoripyöräreissu ja suuntana Saariston Rengastie. Suunnitelman onnistuessa laitan hieman tarinaa reissusta tännekin.

Kun vaimolta tuli punaisen valon sijaan moottoripyörähankinnalle keltaista valoa (eli siis miehen logiikalla melkein vihreää), ilmoittauduin ajokouluun moottoripyöräkorttia suorittamaan. Niin pitkällä jo ollaan, että kirjalliset on suoritettu ja ajotunneistakin puolet on jo takana. Kolmen yön päästä olisi sitten viimeinen ajokerta ja ajokoe heti perään. Hieman jännittää kun ajokertoja tulee vain neljä ennen ajokoetta ja hieman yllättäen moottoripyörän hallinta poikkeaakin aika paljon mopon tai crossipyörän hallitsemisesta. Varsinainen ajokoe ei varmaankaan ole se vaikeampi osuus vaan sitä edeltävä käsittelykoe, jossa pitää ihan oikeasti pystyä hallitsemaan pyörää erilaisissa tilanteissa.

Sen verran itsevarmalla asenteella kuitenkin olen liikenteessä, että moottoripyöräkin on katsottuna jo valmiiksi vaikka kortin saamisesta ei ole takeita. Ylihuomenna tulee pyörä odottamaan pihaan ja toivottavasti inssi todellakin menee läpi, ettei pyörän tarvitse Juhannuksen yli vain seistä parkissa.

Tulossa on kuvan mukainen Honda NX650 “Dominator” pyörä, jolle on ikää kertynyt jo vuodesta 1993 asti. Tänään pääsin pyörään tutustumaan ihan kunnolla ja lupaavalta vaikuttaa teknisen kunnon osalta, vaikka onhan tuolla jo maapallo kierretty kilometrien perusteella ja toista kierrostakin jo hieman aloiteltu. Tarkempia tietoja pyörästä löytyy täältä, vaikka kyseessä ei sama yksilö olekaan (tosin hyviä rakentelu ideoita tuolta kyllä löytyy).

Kuten arvata saattaa niin sairaanhoitajan puolisona ei tarvitse edes kuvitella ajavansa moottoripyörää puutteellisella varustuksella, joten silläkin saralla riittää hankittavaa. Nyt on jo matkaan tarttunut Arai Chaser -kypärä ja TCX Airtech -ajosaappaat. Hankintalistalla on vielä ajopuku ja -käsineet. Ajopuvun osalta vahvimmat vaihtoehdot ovat MP-Asun Sportivo ja Sweepin One. Hintaeroa puvuilla ei juurikaan ole, joten siitäkään ei ole suureksi avuksi valintaa tehdessä. Ajohanskojen osalta olen jo ymmärtänyt, että yksillä hanskoilla ei selviä mitenkään vaan pitää olla erikseen viileän ja lämpimän kelin hanskat. Hyvän oloisia ja kohtuuhintaisia hanskoja löytyi ainakin Sweepilta (Fighter ja Raintech).

Pitääkähän peukkuja inssiajon suhteen…

Koeajossa oli Skoda Fabia Combi 1.9 TDI (77 kW) Ambiente. Auton hankintahinta vakiovarustein on 20300 € ja verotusarvo 500/335 €. Autossa oli koon 195/55R15 kesärenkaat. Autossa ei ollut lisävarusteita. Mahdollisesti hankittava auto olisi Sport-varustetasolla varustettu, jolloin hankintahinta on 21700 € ja verotusarvo 520/355 €. Sport-varustetason merkittävimmät erot varustuksen osalta ovat ilmastoinnin vaihtuminen puoliautomaattisesta automaattiseen, urheiluistuimet, vakionopeuden säädin ja suurempi rengaskoko (205/45R16).

Auton pienemmästä koosta huolimatta sisätilat ovat ihan asiallisen kokoiset ja meidän nelihenkinen perheemme mahtui ohjaamoon oikein mukavasti. Myös turvaistuinten kiinnittäminen sujui oikein mallikkaasti ilman mitään ongelmia niin eteen kuin taaksekin. Tavaratila on kooltaan hyvinkin riittävä jos ajatellaan peitteen alapuolista tilaa, mutta perän voimakkaan muotoilun vuoksi peitteen yläpuolinen tila on huomattavasti pienempi muihin koeajettuihin autoihin verrattuna.

Ajossa Fabia Combi on oikein nautinnollinen auto. Octaviasta tuttu hyvä ajotuntuma on löytänyt tiensä myös tähän pienempään malliin. Yllättävää kyllä, mutta ajomelu Fabiassa on selvästi aiemmin koeajettua Octaviaa alhaisempi. Oikeastaan ainoa häiritsevä tekijä on katon etukulmista jo ihan maantienopeuksissa kuuluva suhina.

Fabian omamassa on 200 kg Octaviaa pienempi, joten hieman pienempitehoisen diesel-moottorin suorituskyky on oikein riittävä normaalissa ajossa. Oikeastaan vain ohitustilanteissa tai muissa kiihdytyksissä huomaa suorituskyvyn rajat. Aiemmin koeajettujen autojen 26 kW tehokkaampien koneiden kanssa on ollut koko ajan sellainen tunne, että joka tilanteessa suorituskykyä on jäänyt aina hieman reserviin yllättävän tilanteen varalle. Fabian kanssa ei tällaista reserviä ole, tämä hieman mietityttää koska aika usein käytämme autoa neljällä hengellä ja ehkä hieman keskimääräistä suuremmalla tavaramäärällä.

Sisustuksessa autoluokkien hintaero näkyy halvempien materiaalien käyttämisenä eli ns. muovisuutena, ehkä hieman heikompana viimeistelynä sekä äänentoiston heikompana laatuna. On myös mielenkiintoista havaita, että pienempää autoa ei ole edes halutessaan mahdollisuutta varustella aivan yhtä monipuolisesti kuin isompia. On kuitenkin ilahduttavaa, että tekniikan osalta myös pieni auto on laadukkaasti toteutettu.

Koeajon jälkeiset tuntemukset ovat hieman ristiriitaiset ja vastausta alussa esitettyyn kysymykseen mahdollisesta yllätyksestä ei oikein pysty yksikäsitteisesti muodostamaan. Toisaalta odotukset ylittyivät monilta osin, mutta taas toisaalta suurimmat huolenaiheet liittyen 4-henkisen perheen tavarankuljetustarpeisiin ja auton suorituskykyyn lastattuna herättävät suuria kysymyksiä. Leasing-autona Fabia Combi olisi kuukausitasolla 150 € halvempi verrattuna vaikapa koejettuun Golf Variantiin. Vaikka Golfin ottaisi ilman automaattivaihteistoa, niin hintaeroa jää silti 100 € kuukaudessa. Hintaerolla vuokraisi viikoksi tila-auton kerran vuodessa, mutta toisaalta yllättävissä tilanteissa kuljetuskapasiteetti olisi sitten rajattu.

Mielenkiintoinen vaihtoehto siis, mutta ei kuitenkaan suuri yllättäjä. Joka tapauksessa ajatuksia herättänyt koeajo ja kyllä Fabia Combi edelleenkin on mielenkiintoinen vaihtoehto.

Koeajetun yksilön tarkemmat tiedot: tumman harmaa Skoda Octavia Combi 2.0 TDI (103kw) DSG Lauren & Klement . Auto oli varustettu koon 225/45R17 renkailla. Auton hankintahinta vakiovarustein on 36740 € ja verotusarvo 730/565 €. Autossa ei ollut lisävarusteita metallivärin (500 €) lisäksi.

Koeajettavaksi saamamme auto oli paremmalla varustelutasolla (L&K) kuin mahdollisesti hankittava auto (Elegance). Merkittävimmet erot ovat Elegance mallin järkevämpi 15-tuuman rengaskoko ja L&K malliin kuuluva täysnahkasisustus. Muut erot ovat ensisijaisesti kosmeettisia tai muulla tavoin vähämerkityksisiä. Suurimman osan L&K-varustetason yksityiskohdista voi hankkia lisävarusteena myös Elegance-varustetasoon tarpeidensa mukaan. Elegance-varustetasolla hankintahinta vakiovarustein on 30940 € ja verotusarvo 650/485 €. Verrattuna Golf Variantiin auto on vakiovarusteisena muutaman satasen kalliimpi, mutta haluamiemme lisävarusteiden kanssa tuo muutaman satasen ero kääntyy toisin päin. Hinta ei siis näiden kahden auton välillä muodostu valintakriteeriksi, kun polttoainekulutkin ovat lähes identtiset.

Heti autoon istuttaessa olo oli hyvin kotoisa, auton luonne ja ilme ei juurikaan ole muuttunut uuden mallin myötä. Toki uuden mallin muotoilu on hieman ajanmukaisempaa ja ehkä aavistuksen rohkeampaa. Joka tapauksessa kaikki tuntui olevan paikallaan ja toimivan odotetusti.

Heti liikkellelähdön jälkeen huomio kiinnittyi yllättävän suureen rengasmeluun, joka tuntui tulevan ensisijaisesti takaa. Tästä varmaan on osittain kiittäminen keväisen karkeaa asfalttia yhdistettynä suuriin matalaprofiilisiin renkaisiin. Heti kuitenkin mieleen palasi epämiellyttävät kokemukset mukulakivikadulla nykyisen Octavian kanssa. Mukulakivillä ajettaessa taka-akselisto resonoi ja ohjaamoon kantautuu korvissa pauhaava kumina. Ikävä kyllä havainnot huonosta äänieristyksestä jatkuivat heti kovempien kiihdytysten ja moottoritieajon parissa. Auto oli jopa vielä äänekkäämpi kuin nykyinen automme, jota kuitenkin pidämme keskiluokan autoksi jo perin kovaäänisenä. Oli kuitenkin ilahduttavaa havaita, että Octavia Combi on edelleenkiin nautinnollinen ajettava ja kuljettajalla on koko ajan hyvä tuntuma ajotapahtumaan. Moni isompi tai kalliimpi auto ei pääse tälle tasolle ajettavuudessa.

Moottorin ja vaihteiston toiminnan osalta yllätys oli, että se ei ollutkaan identtistä Golf Variantin kanssa vaikka ainakin paperilla tekniikka on identtistä. Jostain syystä Octaviassa DSG-vaihteisto osoittautui, erityisesti kiihdytyksissä, jollain tapaa nykivämmäksi kuin Golfissa. Vaikea sanoa mistä tämä johtuu, mutta siihen saattaa vaikuttaa autojen 150 kg painoero (Golf Variant 1607 kg ja Octavia Combi 1460 kg).

Sisätiloiltaan Octavia Combi vastasi odotuksiamme täysin ja tilaa oli niin ohjaamossa kuin takakontissa yllin kyllin. Huomionarvoista on myös parantunut sisätilojen valaistus aiempaan malliin verrattuna. Turvaistuinten kiinnittäminen onnistui mukavasti, vaikkakin etupenkillä oli pieniä haasteita turvavyön lukituslaitteen korkeuden kanssa hieman Golfin tapaan.

Yhteenvetona voisi todeta, että Skoda on onnistunut uudistamaan Octavia Combin taidokkaasti hukkaamatta auton alkuperäisiä vahvuuksia. Valitettavasti myös mukaan on päätynyt joitain ikäviä murheita, jotka ainakin meidän tapauksessamme tiputtavat auton Golf Variantin taakse. On mielenkiintoista, että samalla rahalla Golf Variantissa tuntuu saavan paljon enemmän autoa. Kyseessä ovat kuitenkin saman konsernin autot, joista ainakin perinteisen käsityksen mukaan Volkswagen on ollut se kalliimpi.

Vajaan kolmen päivän jälkeen olen havainnut selkeän trendin niin esityksissä kuin näytteilleasettajien ständeilläkin, kohderyhmänä ovat ensisijaisesti kuluttajamarkkinat ja yritysasiakkaiden tarpeet ovat toistaiseksi toissijaisia. Tämän huomaa hyvin, kun lähtee vaikkapa johdattelemaan keskustelua näytteilleasettajian kanssa sellaisiin aihepiireihin kuin integraatiot yritysten olemassa oleviin järjestelmiin tai vaikkapa yritysten henkilöstödataan liittyviin tietoturvavaatimuksiin. Lisäksi on selvästi nähtävissä, että alan yritysten fokus on ensisijaisesti USA:ssa. Tämä myötä vaikkapa tietämys rajoituksista koskien henkilötietojen siirtämistä EU:n ulkopuolella oleville palvelimille on hyvin heikkoa. Tällaiset seikat heikentävät merkittävästi näiden muuten lupaavien yritysten ja konseptien uskottavuutta isojen kansainvälisten yritysten silmissä. Samaan aikaan kuitenkin kysyntää vaikkapa erilaisille yhteisöllisyyttä tukeville palveluille on näissä isoissa yrityksissä runsain mitoin. Käytännössä tämä suurella todennäköisyydellä johtaa siihen, että perinteiset mammutit, kuten Microsoft ja IBM, pääsevät kohtuullisen vapaasti määrittämään mitä Web 2.0 ja sosiaaliset verkostot tarkoittavat suurten yritysten osalta. Tästä voi sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

Paljon muutakin mielenkiintoista on päähän tarttunut, mutta palataan niihin muistiinpanojen läpikäymisen jälkeen tarkemmin.

Viides päivä Engelbergissä oli viimeinkin sitä mitä olimme lähteneet hakemaan, koska tarjolla oli vuoren täydeltä uutta lunta sateiden jäljiltä. Olimme jo aiempina päivinä huomanneet, että hissit lähteävät liikkeelle jo varttia ennen virallista aukeamisaikaa. Into päästä korkkaamaan ainakin osa rinteistä oli niin kova, että olimme ala-asemalla jo puolituntia ennen hissien aukeamisaikaa. Jonotimme innoissamme hissiin pääsyä lähes tyhjällä ala-asemalla. Kun aikaa viralliseen hissien aukeamiseen oli tuo edellä mainittu vartti, alkoi tunnelma olla ihan käsin kosketeltava. Pettymys olikin suuri, kun hissimies tuli rauhoittelemaan todeten asiakkaiden pääsevän hissiin vasta aikataulun mukaisesti. Noin kymmentä minuuttia ennen hissien aukeamista paikalle tuli muutamia pienempiä ruotsalaisryhmiä, jotka eivät selvästikään olleet arvanneet jonkun jo olevan jonossa. Terveisiä vain Pallelandiaan

Lopulta hissit aukesivat ja pääsimme porteista läpi, seurauksena hillitön ryysis ja töniminen. Meidän porukkamme hajosi lopulta kolmeen eri hissiin kaiken kiilailun ja tönimisen seurauksena. Nousun aikana sitten yritimme jokainen kuunnella muiden ryhmien juttelua hisseissä ja arvailla mihin muut ovat suuntaamassa suksensa. Näitä tietoja sitten jaoimme keskenämme hissien välillä radiopuhelinten avulla ja suunnittelimme omaa taktiikkaamme. Ensimmäisen hissinousun jälkeen Trübseellä muut ryhmät olivatkin jostain syystä ihan valmistautumattomia ja jäivät vain ihmettelemään hissiasemalle. Meidän ryhmämme teki nopean tilannearvion ja suuntasi Jochpassin ja Jochstockin suuntaan.

Pääsimme laskemaan useita rinteitä ja laskulinjoja aivan ensimmäisinä ja nauttimaan sateiden tuomasta 20-30 cm puuterikerroksesta. Hiihtäminen oli todella nautinnolista ja ruokataukoakaan ei meinannut malttaa pitää iloittelun lomassa. Päivän jälkeen oli väsynyt ja onnellinen olo. Toki hieman huoletti, että kuinka sitä jaksaa seuraavana päivänä laskea taas täysillä Andermattissa oppaan kanssa. Oppaan kanssa kun tulee yleensä edettyä aikalailla nopeammin ja taukoja on vähemmän (ja vastaavasti ne ovat lyhyempiä). Ei muuta kuin energiaa kehoon ja venyttelyn jälkeen 19:30 nukkumaan, aamulla oli nimittäin herätys tiedossa viiden aikaan.

Kuudes päivä alkoi pimeyden vielä pitäessä laaksoa hallussaan, mutta meidän kämpässämme oltiin täydessä vauhdissa samantien. Koko porukka oli innoissaan lähdössä vuokra-autolla koti Andermattia ja kovasti odotettua opastettua laskupäivää. Reilun parin tunnin autoilun jälkeen olimme perillä Andermattissa ja valmiina päivän haasteisiin.

Pian saapumisemme jälkeen löysimme oppaamme Heinzin ala-asemalta ja lähdimme samantien kabiinilla kohti Gemsstockin yläasemaa. Ylhäälle ei turhia jaariteltu, vaan Heinz vei meidät samantien rinteiden vieruksille näyttämään taitojamme. Ilmeisesti hän oli näkemäänsä tyytyväinen, kun parin rinteenvieruksen jälkeen reitti vei heti ensimmäisellä laskulla kohti upeaa kurua. Laskimme kurua alas tielle asti, joten heti ensimmäisellä laskulla tuli korkeuseroa 1500 metriä rinteiden ulkopuolella. Ala-asemalle kävelyn jälkeen nousimme taas ylös Gemsstockille, josta laskimme lyhyemmän vedon vain palataksemme takaisin ylös. Tällä kertaa Heinz veikin ryhmämme Gemsstockin yläaseman toiselle puolelle, jossa lyhyen traversen jälkeen pääsimme nousemaan eräälle harjanteelle sukset ja laudat reppuihin kiinnitettyinä. Harjanteelta laskimme koskemattomassa lumessa kurujen ja laaksojen kautta eräälle talvisin suljettuna olevalle tielle.

Lyhyen tauon jälkeen laskimme tietä pitkin sitten takaisin hissien ulottuville lähelle Hospentalia. Nousimme sieltä ylös ensin tuolihissillä ja sitten pisimmällä koskaan käyttämälläni ankkurihissillä. Nousun jälkeen pääsimme lähes suoraan laskemaan koskematonta lunta. Ensimmäistä kertaa koko päivän aikana Heinz oli hieman huolissaan lumen turvallisuudesta ja paikoin ohjeet olivat hyvinkin täsmälliset laskulinjojen suhteen. Jo laskun alkupuolella huomasin voimieni olevan jo melkoisen ehtyneet ja viimeiset 300-400 metriä korkeuseroa menivät kyllä ihan tahdonvoimalla. Sääli sinällään, koska rinne oli kuitenkin kohtuullisen hyvässä kunnossa ja sääkin mitä mainioin. Alas päästyämme hiihtelimme murtomaahiihtoladun reunaa lyhyen matkaa tielle, josta pääsimme jatkamaan matkaa pikkubussin kyydissä takaisin ala-asemalle.

Laskujen jälkeen olin voimattomampi, kuin olen koskaan laskettelupäivän jälkeen ollut, joten oli hyvä aika siirtyä täyttämään energiavarastoja ravintolaan herkullisen ruuan pariin. Ruuan ääressä juttelimme päivän kokemuksista ja olimme kaikkia aivan innoissamme Andermattin mahdollisuuksista oppaan kanssa ja jopa ilman opastakin. Iso osa ryhmästämme piti Gemsstockin aluetta parhaana koskaan laskemaansa alueena. Toki taustalla oli pienoinen pettymys Engelbergin helposti saavutettavien vapaalaskumahdollisuuksien vähyyteen. Joka tapauksessa varmasti ainakin osa ryhmämme jäsenistä tulee vielä palaamaan Andermattiin.

Kaiken kaikkiaan takana on nyt yksi hyvä reissu lisää ja usko Alppien lumivarmuuteen hieman palasi Zillertalin karvaiden kokemusten jälkeen. Ensi vuodeksi olisi sitten tarkoitus taas panostaa varusteita uusimalla ja listalla on ainakin uudet sukset vaellussiteiden ja nousukarvojen kanssa. Todennäköisimmin valinta kohdistuu suksien osalta tällä reissulla vuokrasuksina testaamiini K2 Obsethed suksiin ja siteiden osalta Marker Duke on vahva vaihtoehto. Niin ja jos hyvin käy, niin ensi talvena on sitten jalassa viimeinkin kunnolla jalkoihini sovitetut/muokatut monot, joiden kanssa ei tarvitse koko aikaa murehtia jalkojen kipuilusta.