Itselläni oli mukavia muistoja viime vuoden yksin tehdystä reissusta rengastiellä, joten arvelin poikien nauttivan ajelusta kauniissa maisemissa pienillä mutkaisilla teillä. Tällä kertaa tosin päätin jo heti aluksi, että matkalla yövytään turhan kiireen tunteen karistamiseksi. Samalla järjestyi mahdollisuus viettää iltaa porukalla rauhassa. Itselläni ei ollut oikeastaan kuin yksi henkilökohtainen toivomus reissulle, tahdoin nimittäin ehdottomasti päästä vierailemaan Suomen parhaaksi väitetyssä thai-ravintolassa Bruddalasvikenissä. Tältä pohjalta lähdin sitten etsimään majoitusta meille Iniön pääsaarelta. Lupaavimmalta vaikutti ihan ravintolan läheisyydessä oleva Bodgårdin Aittamajoitus. Soitin sivuilta löytyvään numeroon ja yllätyin iloisesti kun langan toisessa päässä vastasi majapaikan isäntä Jukka Torikka, joka lyhyen keskustelun jälkeen osoittautui innokkaaksi moottoripyöräharrastajaksi ja teki meille loistavan motoristitarjouksen majoituksesta.

Olin saanut järjestettyä mopoille autokyydin Paraisten kulmille asti, joten pääsimme lauantaiaamuna aloittamaan matkan suoraan rengastien merkeissä. Olisi varmasti ollut turhan rankka aloitus reissulle ajella mopoilla Suomusjärveltä 80 kilometriä maantietä. Kirjalansalmen sillalta pääsimme siis aloittamaan matkamme komeissa maisemissa.

Matkaan päästyämme ajoimmekin suoraan Paraisten läpi Nauvoon menevälle lautalle ja aloimme vähitelleen päästä saaristotunnelmaan. Kauniista maisemista nautiskellen ajoimme pikku pysähdyksiä lukuunottamatta suoraan Nauvon keskustaan asti, jossa päätimme palkita itsemme jäätelöllä. Näin ohimennen mainittuna täytyy todeta, etten ole koskaan nähnyt niin hidasta toimintaa jäätelökioskilla kuin nyt pääsimme seuraamaan. Jäätelöiden nauttimisen jälkeen päätimme käydä kaupassa täydentämässä juoma- ja eväsvarastoja, mutta sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. Nauvon ja Korppoon läpi ajelimme taas sen enempää pysähtelemättä, koska tavoitteena oli ehtiä aikaisempaan lauttaan. Korppoo-Houtskari lautan rantaan päästyämme totesimme myöhästyneemme lautasta kahdella minuutilla. Jostain olin kirjoittanut muistiin lautan lähtevän kello 13:00, mutta oikea lähtöaika olikin 12:55. Koska meillä ei ollut mitään käsitystä lautan kapasiteetista ja siihen pyrkivien ajoneuvojen määrästä, emme uskaltaneet jättää paikkaamme jonossa. Seuraavasta lautasta nimittäin ei ollut enää suotavaa myöhästyä. Söimme sämpylät lauttarannan kahviossa ja nautiskelimme auringon lämmöstä seuraavaa lähtöä odotellessa.

Houtskarissa ajattelimme tankata kulkupelit, mutta se jäi vain haaveeksi kaupan mentyä kiinni jo pari tuntia sitten. Ajelimme rauhakseen Houtskarin läpi ja nauttimaan herkuista Saariston lomakeskuksen terassille. Siinä vierähti aikaa toista tuntia, mutta sitten olikin aika ajaa pyörät päivän viimeisen lautan kytiin Houtskarista Iniöön. Tämä olikin muuten reissun ainoa maksullinen lauttayhteys, hintaa tuli 15 euroa mies+pyörä yhdistelmää kohden. Houtskari-Iniö väli oli myös samalla reissun pisin lauttamatka, aikaa lautalla meni 40 minuuttia. Lautalla alkoi jo matkaseurasta huomata, että pitkä päivä alkaa vaatia veronsa. Juttu ei enää lentänyt ihan samaan tahtiin ja paikallaan istuminenkin oli käynyt helpommaksi.

Iniöön saavuttuamme lyhyen ajomatkan jälkeen meitä tervehti Bodgårdin kyltti, jossa oli vielä eriksen maininta “Motorbikers welcome”. Pihaan päästyämme saatoimme vain todeta, että olimme todellakin tervetulleita. Saimme perusteellisen vastaanoton, mukaanlukien isännän omien museopyörien esittelyn. Pienen lepäilyn ja siistiytymisen jälkeen päätimme lähteä täyttämään jo kovin tyhjän tuntuisia vatsojamme thai-ruualla.

Itse ravintola oli kovin vaatimaton ja samassa tilassa oli myös kahvilapalveluja, polttoaineen myyntiä (viimeinkin sain tankattua pyöräni), venetarvikemyyntiä jne. Se ei kuitenkaan vähentänyt vähääkään ruuan erinomaisuutta, palvelu tosin oli hieman väsähtänyttä kesätyöntekijöiden jo ilmeisesti leipiinnyttyä hommiinsa. Mutta se ruoka, en tiedä olenko koskaan syönyt niin hyvää ruokaa kuin nyt oli tarjolla. Syömäni kevätrullat sekä kana-cashew-pähkinä annos olivat yksinkertaisesti täydellisiä, eikä naapurilautaselta maistamani kana keltaisessa curryssakaan ollut yhtään sen huonompi. Ihan jo tämän ruuan vuoksi suosittelen vierailemaan Iniössä.

Illallisen jälkeen vietimme vielä iltaa majapaikan nuotiopaikan äärellä ja illan viilennyttyä oman aittahuoneen suojissa. Hauskaa oli ja ilokseni pääsin tutustumaan hieman toisenlaiseen puoleen pojista, kuin mihin on aiemmin ollut mahdollisuutta. Kaiken teinitouhotuksen takaa löytyi kolme varmasti elämässään pärjäävää miehenalkua. Rankan ajopäivän jälkeen ei kellään ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni, edes hyttyset eivät onnistuneet häiritsemään unta. Aamulla kyllä huomasi hyttysten viettäneen ruokaisaa yötä kanssamme. Itse heräilin jo reilusti muita aikaisemmin, joten päätin lähteä tutustumaan kylään jalkaisin. Oli mystinen tunnelma kävellä utuisen kylän poikki täydellisen hiljaisuuden vallitessa, edes linnut eivät vielä olleet heränneet. Reittini vei minut kylän saaren kirkon ja kaupan kautta vierasvenesatamaan kulmille. Oheiset kuvat ovat tältä kävelyreissulta.

Kävelylenkin jälkeen patistelin nuoret herrat ylös sängyistään ja siirryimme nauttimaan maittavaa aamiaista tuvan puolelle. Samalla pääsimme vaihtamaan kuulumisia muiden vieraiden kanssa, sekä kuuntelemaan isännän tarinoita saaressa asumisesta. Voi olla, että itsellä iskisi ahdistus talvella tai eihän sitä tiedä jos löytäisi itsestään uuden puolen.

Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat reppuihin ja suuntasimme pilvisessä säässä kohti lossia ja sen jälkeen pienen ajomatkan päässä odottavaa viimeistä lauttaa Iniöstä Kustaviin. Lauttarannassa jäi taas hieman aikaa odotteluun, mutta aika pian pääsimme lauttaan. Kustavista jatkoimme pilvien alla matkaa kohti Mietoista ja sieltä otimme suunnan kohti Merimaskua. Merimaskussa yhdellä hiekkapikataipaleella kävi sitten se mitä olin koko ajan mielessäni pelännyt, yksi pojista kaatui tiukassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Koska ajoin jonon ensimmäisenä, en edes huomannut tapahtumaa ennen kuin pysähdyin bussipysäkille puhelimen soidessa. Onneksi vahingot rajoittuivat rikkoutuneeseen takin hihaan, naarmuihin pyörässä ja kyynerpäässä sekä kolhiintuneeseen itsetuntoon. Pienen rauhoittumistauon jälkeen jatkoimme matkaa Naantalin ja Turun keskustan kautta Kaarinaan lounaalle.

Hesburgerin kerrosaterioiden nauttimisen jälkeen oli aika ottaa suunta kohti Suomusjärveä, mutta Kemiön kautta. Matka kuitenkin katkesi heti liikkeelle lähdön jälkeen kun kaatuneesta moposta napsahti kytkinvaijeri poikki. Pienen neuvottelun jälkeen päätimme yrittää matkantekoa vaijerista huolimatta. Kun homma tuntui sujuvan, niin päätimme ajaa kaikki pyörät perille saakka, mutta Kemiö jäi tällä kertaa kuitenkin väliin. Reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Kettulaan ja matka oli onnellisesti takana.

Omasta mielestäni matka oli onnistunut ja jäin siihen käsitykseen, että tämä oli myös muiden matkalaisten kokemus. Kiitokset matkakumppaneille ja toivottavasti ensi vuonna tehdään vastaavanlainen reissu. Koittakaa hommata ne kevarit siihen mennessä…

Lauttamatkoineen reitille tuli pituutta 303 kilometriä, josta jälkimmäisen päivän osuus oli 185 kilometriä. Varsin kunnioitettava ajomatka mopoilla väittäisin, vaikka toki tällä kertaa mopojen nopeus ei tainnut ihan koko aikaa laillisissa lukemissa pysyäkään. Uskoisin, että ihan virittämättömälläkin mopolla reissun saaristo-osuus on ajettavissa yhtä mainiosti.

Reittiämme pääsee katsomaan kartalta painamalla tästä.

ps. Kuvat on otettu Nokia N97:lla. Mielestäni valoisassa kuvien laatu ja resoluutio (5 Mpix) riittää tällaisiin näppäilykuviin varsin mainiosti.

Jotain kyllä päässä naksahti tuolla metsässä ajouran reunalla seistessä ja nyt on sitten iltakaudet selvitelty, että mitä maksaisi kilpailukäyttöön sopiva pyörä, missä voisi treenata, paljonko pitäisi treenata jos aikoisi itse osallistua Päitsiin joskus, kestäisikö selkä ja psyyke tuollaista jne. Saattoi tulla pitkällä aikavälillä laskettuna ehkä elämäni kallein reissun Seutulaan. Varsinkin kun saman pistoksen taisi saada niin isä kuin poikakin.

Tulihan eilen käytyä messuilla hieman kuumeisena ja muutenkin puolikuntoisena. Hieman kunto verotti intoa kierrellä messuilla ja osastoilla kommunikointi tuotti haasteita, kun välillä ääni vain yllättäen katosi kesken lauseen. Mutta kivahan tuolla oli taas käydä, koska tänäkin vuonna tuli taas opittua uutta ja nähtyä mielenkiintoisia tuotteita.

Skiexpon puolella aloitin kierroksen Lumiset ry:n Kamapörssin kautta ja tarjolla olikin paljon mielenkiintoisia ja hyväkuntoisia suksia. Pitkään kuolasin Atomic SL12 -suksia, mutta päätin kuitenkin jättää ne hankkimatta. Sen sijaan K2 Apache Outlaw -suksia pituudessa 188 cm (sivuleikkaus 124-88-111) ei vain voinut jättää 170 euron hintaan ostamatta. Sukset ovat lähes uutta vastaavassa kunnossa (värin perusteella ovat 2006 mallistoa), kuten myös niihin asennetut Marker Titanium 14.0 -siteetkin. Netistä lukemieni arvioiden mukaan suksien pitäisi olla käyttööni sopivat ja ne ovat saanet aikamoista hehkutusta osakseen. Toivottavasti kohta pääsee rinteeseen kokeilemaan ja muodostamaan omaa mielipidettä. Nyt mulla on sitten neljät sukset. Pitänee koittaa kaupata/lahjoittaa ainakin osa vanhoista pois, muuten kyllä perhesopu kärsii.

Skiexpon puolella kierros jatkui monotestikeskuksen kautta. Siellä sovitin ainoastaan Tecnican Dragon Dragon 120 Hiperfit -monoa koossa 26.5. Täytyy sanoa, että oli ehkä parhaimman tuntuinen mono mitä olen pitkään aikaan laittanut jalkaani. Toki muotopohjallista olisi vielä kaivannut jalan alle, mutta kaikin puolin muuten mono tuntui aikamoisen hyvältä. Leveys ja korkeus tuntuivat riittävän ja kantapää pysyi hyvin paikallaan. Tecnica on tälle kaudelle hieman pidentänyt varren pituutta ja ainakin minusta sääri sai paremman ja mukavamman tuntuisen tuen.

Parilla osastolla kokeilin myös monoja, joita ei ollut testikeskuksessa kokeiltavana. Pääsin viimeinkin kokeilemaan legendaarista Full Tilt -monoa ja täytyy myöntää että kokemus oli pääasiassa positiivinen kengän hieman kapeasta lestistä huolimatta. Full Tiltin erikoisuus on kengän etujouston toteuttaminen etuläpällä, lisäksi soljet on korvattu läpän yli menevillä vaijereilla. Tällä rakenteella saadaan toteutettua muita tapoja helpommin mono, jossa etujousto voidaan säätää monon muista ominaisuuksista riippumatta. Mallistossa on erijäykkyisiä monoja, mutta käytännössä niiden ainoa ero on erijäykkyinen etuläppä. Lisäksi etuläppiä on ostettavissa myös irrallaan, joten omaa monoa voi säätää aina päivän laskuolosuhteita vastaavaksi. Olisi mukava päästä kokeilemaan tätä monoa myös rinteessä.

Toinen kokeilemani mono oli Amplidin uutuusmono The Subgenious. Monossa oli selvästi vaikutteita niin Full Tiltiltä kuin Dalbelloltakin, mutta jotenkin monosta jäi sellainen olo että oli väkisin pitänyt keksiä kaikkea “hienoa”. Minun jalkaani mono ei sopinut, ihan jo pelkästään kapeutensa takia, mutta lisäksi etuläppä painoi säärtä ikävästi. Amplidin osaston mielenkiintoisin tuote oli The Infradark -suksi. Suksessa on puuydin ja hiilikuitua on käytetty rakenteen jäykistämiseen. Äärimmäisen kevyt, mutta silti kiertojäykkä suksi. Ei olisi painon perusteella uskonut, että kädessä on 107 mm leveä suksi.

Muilta osastoilta ei mitään mullistavaa sattunut silmään. K2:n osastolta toki löytyi nyt myyntiversio keväällä laskemastani, ja hieman himoitsemastani, Obsethed-suksesta. Kevään suunnitelmista huolimatta valinta osui kuitenkin tällä kertaa hieman yleiskäyttöisempään (ja reilusti halvempaan) sukseen, koska Suomessa tuollaisella 105 mm keskeltä olevalla suksella ei juuri mitään tee. Vaikka olisi se vain hieno suksi laskea…

Digiexpon puolella vietin aikaa selvästi vähemmän, mutta muutamia mielenkiintoisia havaintoja ehdin kuitenkin tekemään. Oli mielenkiintoista päästä vertailemaan rinnakkain PS3:sta ja Xbox 360:sta samoilla peleillä. Ainakin EA:n peleissä oli grafiikoissa selvä ero Xboxin eduksi, vaikka käsittääkseni PS3:ssa pitäisi olla potentiaalia selättää Xbox helposti. Tällä hetkellä, kun Xbox on vielä selvästi halvempi kaksikosta, niin ei ole vaikea ymmärtää miksi se voitti MikroBitin 11/2008 vertailunkin.

Pääsin myös pikaisesti kokeilemaan Canon 5D Mark II ja Nikon D700 -täyskennokameroita. Kumpikin oli lyhyen kokeilun perusteella kaikkien saamiensa kehujen mukaisesti huipputason kameroita. Kyllä kelpaisi minullekin tuollainen 5D Mark II, Joulupukille siis vinkkinä. Ehkä vielä mielenkiintoisempi kamera oli kuitenkin Canon G10 -pokkari. Kameraa on hehkutettu lähes epäuskottavan hyväksi. Olin yllättynyt kameran pienestä koosta ja erityisesti pienestä painosta. Kamerassa on mahdollisuus käyttää ulkoista salamaa, hyvä akkukesto, laajakulmainen objektiivi (28-140 mm) ja RAW-formaatin tuki, joten tuossa alkaa olla kaikki tarpeelliset ominaisuudet koossa. Melkein tekisi mieli hankkia.

En tiedä näkyykö se kuvissa, mutta DigiExposta ostamani Michael Freemanin kirja Valokuvaamisen taito on ollut ahkerasti käsissä ja yritin parhaani mukaan soveltaa mieleen jääneitä kuvan rakentamiseen liittyviä keinoja. Kyseinen kirja on muuten ehdottomasti paras käteeni sattunut teos valokuvaamista opettelevalle. Lähes kaikki muut kirjat keskittyvät tekniikkaan, mutta Freeman kirjoittaa kuvan sisällöstä ja erilaisista keinoista viestin välittämiseen katsojille.

Tässä neljä mielestäni parasta otosta nähtävillenne. Kuvia klikkaamalla näet isomman version.

Lensimme Ryanairilla Tampereelta Dubliniin maanantaina 27.8.07. Jo edellisenä iltana päästiin jännittämään, että lähdetäänkö lainkaan reissuun kun Reeta kehitti jostain itselleen hurjat vatsakivut. Tuli ihan mieleen Costa Rican reissulle lähtö 2004 (linkki). Lopulta vatsakivut kiusasivat ensimmäiset kolme päivää ja erityisesti iltaisin Reeta oli aika kurjassa kunnossa.

Olimme jo valmiiksi varanneet majoitukset koko reissulle, lasten kanssa emme halunneet ottaa riskejä tältä osin, koska elokuu on kuitenkin tuolla päin maailmaa vilkkain lomakuukausi. Ensimmäiset neljä yötä vietimme B&B majoituksessa, sitten yhden yön hotellissa ja viimeiset kaksi yötä huoneistohotellissa. Ihan vinkkinä muille lapsiperheille sanottakoon, että ainakin meille huoneistohotelli ruuanlaittomahdollisuudella oli ehdottomasti kokonaisuutena helpoin majoitusmuoto. Saatiin tehtyä lapsille juuri oman maun mukaista ruokaa ja varsinaista luksusta oli se, että samanaikaisesti oli lapsille tilaa leikkiä ja toiselle aikuiselle mahdollista vetäytyä hetkeksi omiin oloihin. Lasten kanssa yhteen huoneeseen majoittuminen ja pelkästään ravintolassa ruokaileminen ei ainakaan meidän perheessämme ollut toimiva ratkaisu. Tiedämmepä sitten ensi kerralla tämänkin. Voimme todellakin lämmöllä suositella majapaikkaamme Dublinin keskustan eteläpuolella Sandyfordissa: Premier Apartments Dublin Sandyford. Läheltä löytyy ruokakauppa, tavallinen ostoskeskus (osittain vielä rakenteilla) sekä Euroopan suurin ostoskeskus Dundrum Town Centre. Aivan majapaikan vierestä lähtee LUAS raitiovaunuyhteys Dublinin keskustaan. Kaupungin sykkeestä nauttivan kannattaa kuitenkin miettiä muita vaihtoehtoja.

Olimme vuokranneet koko reissun ajaksi auton Hertziltä. Vasemmanpuoleinen liikenne sujui yllättävän helposti ja loppuviikosta asiaan ei tarvinnut juuri kiinnittää huomiota. Ensimmäinen ajovirhekin tuli vasta kotiinpaluun jälkeen, kun lähdin kotipihalta tyytyväisenä pitkin vasentakaistaa. Matkareittimme oli majoituspaikkojen osalta seuraava: Dublin – Athlone (1 yö) – Galway (3 yötä) – Limerick (1 yö) – Dublin (2 yötä). Tämän lisäksi sitten teimme erilaisia päiväretkiä moniin paikkoihin. Maininnan arvoisia päiväkohteita olivat ainakin Connemara, Aran saarista suurin Inish Mór, Burren (ml. Cliffs of Moher ja Aillwee Cave), Bunratty Castle sekä Dublin Zoo (erityisesti African Plains alue).

Irlannissa on erikuntoisia linnoja vähintäänkin riittävästi, me tutustuimme oikeastaan vain kolmeen linnaan paremmin. Ensimmäisenä tutustuimme Athlonen linnaan, jossa ei kovasta hinnasta huolimatta päässyt juurikaan tutustumaan itse linnaan vaan sinne oli rakennettu turistien “iloksi” äärimmäisen tylsä diaesityksiin ja vahanukkeihin perustuva näyttely. Lasten kanssa ehdottoman huono kohde, kun pitää istua paikallaan ja kuunnella englanninkielistä nauhoitetta. Toisena tutustuimme Aughnanure Castleen Galwayn pohjoispuolella. Linnan kaikkiin osiin pääsi tutustumaan ja linnaa oli entisöity hyvällä maulla. Bonuksena linnan pihalla oli paljon tilaa lapsille juosta ja leikkiä, oikein suositeltava kohde pienempään linnaan tutustumiseksi. Kolmantena tutustuimme Shannonin ja Limerickin välillä olevaan Bunratty Castleen, joka olikin edellistä selkeästi isompi linna. Myös Bunratty Castle oli hyvässä kunnossa, mutta ison tien varressa sijaitsevana aika ruuhkainen. Linnan yhteyteen oli rakennettu pieni kylä, jossa esiteltiin vanhaa irlantilaista asumista. Todella mielenkiintoinen kohde, jossa myös lapset viihtyvät. Kaiken kaikkiaan linnat olivat ainakin meidän lapsista hyvin mielenkiintoisia, mutta ahtaat ja jyrkät portaat muodostivat aikamoisia haasteita välillä.

Kotiinpaluun aika oli sitten lopulta seitsemän Irlannissa vietetyn yön jälkeen. Tai oikeastaan kuuden ja puolen yön, koska paluulento Tampereelle lähti niin aikaisin, että jouduimme heräämään jo neljältä ehtiäksemme kentälle ajoissa. Olimme optimoineet niin hienosti että majoituksemme oli Dublinin eteläpuolella eli täysin päinvastaisella suunnalla kuin lentokenttä.

Tämän merkinnän alussa olikin jo linkki valokuviin. Kuvia tuli otettua suunnilleen 350, joista parhaimmat olen poiminut näytille. Matkassa mukana oli digijärkkäri varusteineen sekä digipokkari, mutta läppäri sekä kuvatankki jäivät kotiin tavaramäärän rajoittamiseksi. Muistikortteja oli mukana yhteensä 3,5 gigatavua, ehkä hieman liian vähän (olisikohan se kuvatankki sittenkin mahtunut mukaan…). Objektiivivalikoima oli hieman rajoittunut (20-35mm/2.8 ja 50mm/1.8), koska juuri ennen reissua myin vajaa pari vuotta sitten ostamani Canon 17-85mm objektiivin. Pidemmälle polttovälille olisi ollut käyttöä, mutta kohtuullisesti pärjättiin olemassa olevillakin tai sehän jää jokaisen katsojan erikseen arvioitavaksi.

Ihan hetken mielijohteesta päätin ottaa muutamia kuvia, kun Plugista tuossa keväällä tuli sähköpostilla pyyntö löylynheittokuvista. Reeta oli hyvänä apuna heittämässä vettä kiukaalle kuvauksen aikana ja myydyssä kuvassa nähdäänkin häneltä oikein taidokas käsiposeeraus

Pitäisi varmaan aloittaa kuvaamaan ihan tosissaan, kun paras kysyntä on tavallista elämää esittävillä kuvilla ja sitähän tässä ympärillä on aika reilusti tarjolla kuvattavaksi. Jotkut tienaa tuollaisella 1000-1500 kuvan kokoelmalla parhaillaan yli 1000 euroa kuussa Plugin kautta. Ei olisi lainkaan paha lisä tienesteihin…

Olipahan muuten mielenkiintoista myöhästyä Chicago-Kööpenhamina lennolta myöhään illalla ja järjestää keskellä yötä itselleen uusia lentoja sekä majoitusta. Onneksi meni Unitedin piikkiin koko homma, kun myöhästyminen johtui edellisen lennon koneen hajoamisesta Orlandossa. Seuraavalla koneella heti lennättivät Chicagoon ja myöhästyin vain 10 minuuttia, eli juuri sen verran että toivo oli korkealla ja totuuden valjettua pääsi suusta pidempikin luettelo suomalaista perinnesanastoa. Galleriasta löytyy kuva myös herkullisesta iltapalastani lentokenttähotellissa. Tarjolla oli paikallisen pitsataksin pitsaa ilman aterimia, onneksi kammallakin saa leikattua pitsaa

Videokooste reissusta löytyy taas täältä: Video

Videossa on jostain syystä sellainen ongelma, että kuvasuhde on väärä (4:3) kun videota katsoo selaimessa QT-pluginilla. Kun tiedoston ensin tallentaa koneelle ja avaa suoraan tiedostosta, niin kuvasuhdekin on oikein (16:9). Jos on vinkkejä tilanteen korjaamiseksi, niin otan ilolla vastaan. Niin ja jos ei halua asentaa Windows-koneeseen Applen Quicktimea, niin tästä löytyy helpotusta.

Olipa kerrankin hyötyä siitäkin, että harrastaa opiskelua näin töiden ohella, koska pääsin hyödyntämään Applen opiskelijahintoja. Sain koneen ohella ostaa vanhan mallisen iPod Nanon 2Gt:n muistilla hintaan 25 euroa (normaalisti 160 euroa) ja Aperture 1.5 softan 129 eurolla (normaalisti 319 euroa). Itse koneestakin valittuine laajennuksineen sain 6% alennuksen.

Merkittävä tekijä Mac:n valinnassa oli juuri edellä mainittu Aperture-ohjelmisto. Kyseessä on käytännössä yhdistetty digikuvien hallintaan ja käsittelyyn tarkoitettu sovellus. Vain erikoisempia kuvankäsittelytoimenpiteitä varten on tarpeen käyttää varsinaisia kuvankäsittelyohjelmia (esim. Photoshop tai GIMP).

Nyt vaan odotellaan koneen saapumista kotiovelle. Arvioitu lähetyspäivämäärä Kiinasta on koneelle 5.10. ja siihen sitten kuljetus Suomeen vielä päälle. Eli käytännössä pari viikkoa joutuu malttamaan. Aperturen osalta menee ilmeisesti muutama päivä pidempään, koska uusi versio on juuri julkaistu. iPodissa menee sitten vieläkin kauemmin, kun päätin ottaa siihen ilmaisen kaiverruksen. Kaiverrusta valitessani päästin vapaaksi pienen sisäisen nörttini. Kaiverrukseksi tulee Bill Gatesin kiistanalainen lausunto “640k of memory should be enough for anybody.” vuodelta 1981. Jälkeenpäin Gates on kyllä kiistänyt koskaan sanoneensa mitään tuollaista, mutta päätin silti valita sen. Hupaisaahan tässä on jo pelkästään se, että iPodissani on yli 50 kertaa enemmän keskusmuistia.