Päädyimme pitkän pohdinnan (ja käännytystyön) jälkeen mäyräkoiraan, koska halusimme monipuolisesti metsästykseen sopivan sisäkoiran. Aikaisemmat pohdinnat bostonin terrieristä kaatuivat niiden yleisiin terveysongelmiin ja toisaalta pelkkä seurakoira olisi metsästävässä perheessä ollut aika omituinen ratkaisu. Isompaa koiraa emme olleet ainakaan tässä vaiheessa valmiit hankkimaan. Viiriäiskoira on silti edelleen taustalla mietinnässä. Karkeakarvaiseen versioon mäyräkoirasta päädyimme aika pitkälti mieluisan ulkonäön vuoksi.

Pääsimme koiramme kasvattajan kanssa tekemisiin koirien kanssa ikänsä touhunneen kummitätini kautta. Jari ja Anni pyysivät meidät tutustumaan mäyräkoiriinsa ja esittäytymään. Ilmeisesti suosittelija oli ollut vakuuttava, koska tapaamisesta huolimatta meille lupailtiin mahdollisuutta koiran hankkimiseen Ketsupin kennelin seuraavasta pentueesta. Mieli olikin iloinen, kun kevättalvella saimme kuulla astutuksen onnistuneen ja ultrassa näkyneen riittävän monta pentua. Sitten alkoikin malttamaton odottaminen ja kun pennut lopulta syntyivät, niin sittenhän se odottaminen vasta olikin tuskaista. Viimeisen viikon ennen koiran luovutusta vietimme Kreetalla koko perheen voimin ja mietimme koiralle sopivaa nimeä.

Sissi kotiutui nopeasti meille ja löysi helposti oman paikkansa lapsiperheemme hierarkiasta. Lasten kanssa koira on toiminut aina hienosti ja toisaalta niin ovat lapsetkin omaksuneet oikeanlaiset tavat käsitellä koiraa. Ensimmäinen vuosi meni pitkälti käytöstapoja ja perustottelevaisuutta opetellessa. Toki metsässä käytiin verijälkeä treenaamassa, mutta eläinkontaktit olivat vähissä.

Ensimmäinen kontakti metsästykseen otettiin Nummelan keinoluolassa 13.3.2011, jolloin käytiin katsomassa kettua häkissä ja tutustumassa keinoluolaan. Intoa oli paljon, ehkä hiukan liikaakin, joten päätimme jättää neidin vielä hiukan kasvattamaan malttia. 22.8.2011 käytiinkin sitten jo ihan kunnolla ketun kera luolastossa harjoittelemassa varsinaista koetta varten. Harkitsevaisuutta oli hiukan tullut lisää, joten päätimme koettaa koiran taitoja LUT-kokeessa.

Hyvin menneiden harjoitusten myötä olimme kovin luottavaisella mielellä liikenteessä ensimmäisessä LUT-kokeessa Nummelassa 18.10.2011. Koira kuitenkin ryntäsi suoraan ketun “syliin” ja sai sen hampaista kuonoonsa pari haavaa. Kontaktin jälkeen Sissi ei uskaltautunut enää riittävän lähelle kettua ja tuloksena oli C-tulos (36 pistettä), vaikka kaikki muut osa-alueet menivätkin hienosti. Ei sitä harkitsevaisuutta ollut sittenkään vielä riittävästi, mutta ehkä tästä jotain opittiin.

Seuraava luolakoe oli reilun parin viikon päästä 5.11.2011 samassa paikassa. Koiran kuono oli parantunut hienosti ja into ketun hajun saavutettua nenän oli vähintäänkin riittävä. Tällä kertaa Sissillä oli järki mukana ja se painosti kettua taitavasti ottamatta iskuja itseensä. Suoritus miellytti tuomariakin ja tuloksena tavoitteena ollut B-tulos (44 pistettä).

Kolmannen luolakokeen aika oli tasan kahden viikon kuluttua edellisestä eli 19.11.2011 ja paikkana jälleen Nummelan keinoluola. Terrierikerhon järjestämässä kokeessa oli terrierien lisäksi paikalla vain kolme mäyräkoiraa, Sissi ja siskonsa Kaija sekä yksi lyhytkarvainen mäyräkoira. Kaija-sisko oli saanut jo aikaisemmin kasaan tarvittavat B-tulokset ja oli nyt yrittämässä A-tulosta. Vaikka kettu oli tällä kertaa selvästi aiempia koeyksilöitä kovempi ja taitavampi jääden ahdingon kohdalle koiraa odottamaan, Sissi suoritti työnsä taidokkaasti ja saavutti toisen B-tuloksensa (40 pistettä). Päivän kettuja kuvannee parhaiten se, että yksikään A-tulosta hakemassa ollut koira ei sitä saavuttanut kettujen hallitessa koetilanteita. Sissin arvostelupaperissa lukee erikseen mainittuna, että koira piti pintansa ja oli kettua vahvempi.

Nyt on siis kasassa vaaditut kaksi B-tulosta LUT-kokeesta ja talvitauon jälkeen seuraavasta kokeesta lähdetään hakemaan sitten sitä varsinaisena tavoittena olevaa A-tulosta. Sen lisäksi on suoritettava vielä luonnonluolan tarkistus, jotta urakka on valmis. Näiden kahden kokeen onnistuneen suorittamisen jälkeen neitimme harteille soviteltaisiinkin käyttövalion viittaa (KVA-L), kun kerran näyttelystäkin käytiin jo saamassa hyvä arvostelu. Sen jälkeen luolakoeuraa voisi jatkaa vielä luolakoirien metsästyskokeella (LUME).

Alussa mainitsin koiran yhden valintaperusteen olleen monipuolinen metsästys. Tätä monipuolisuutta on tarkoitus koetella ajometsästyksen merkeissä ja toivottavasti vielä tämän metsästyskauden aikana saadaan ensimmäiset kokemukset. Toki onhan sitä ajamista jo hiukan tahattomasti harjoiteltu iltalenkeillä näiden meidän city-kaniemme kanssa. Silloin vain tahtoo tuo ulkoiluttajan nopeus rajoittaa suoritusta. Toiveena olisi, että koirasta kehittyisi hyvä apulainen niin jänis- kuin peurajahteihin.

Fenix on useissa vertailuissa ja testeissä pärjännyt hyvin, joten valinta osui siihen aika nopeasti. Sen etuina useimpiin kilpailijoihin on AA-paristojen käyttö selvästi heikkotehoisempien AAA-paristojen sijaan, himmenemättömän valon takaava reguloitu virransyöttö sekä monenlaista käyttöä sietävä kestävä rakenne. Miinuksia löytyy sitten hiukan suuremmasta painosta.

Muina vaihtoehtoina mukana pyörivät selvästi kevyempi ja heikkotehoisempi Petzl Tikka XP2 sekä valoteholtaan Fenixin sarjassa oleva Led Lenser H7. Tikka tippui aika pian pois vaihtoehdoista juurikin valotehonsa vuoksi, koska tarkoituksena oli saada valo, jolla löytää kaatuneen peuran metsiköstä vaivatta ja voi käydä vaikka pyöräilemässä pimeällä. Led Lenserin osalta olin jo alunperin hiukan huolissaan laadusta, koska pari vuotta sitten hankkimassani P6-käsivalaisimessa on ollut hiukan kontaktihäiriöitä. Lopullinen niitti tuli sitten, kun löysin netistä useita kommentteja H7:n heikosta pakkaskestävyydestä. Viime talvenakin tuli peurajahtia harrastettua jopa -20 asteen pakkasissa, niin ei kyllä ajatus kesken peuran suolistamisen rikkoutuvasta valosta huvita lainkaan.

Näin ollen jatkoin käytännössä edullisimman Fenixin ostopaikan selvittelyä (lukija varmaan tässä kohti viimeistään huomaa, että meidän perheessä syntymäpäivälahjan saaminen ei ole ihan suoraviivainen prosessi). Aika pian totesin, että ulkomailta tilaamalla ei montaa euroa olisi säästettävissä, joten tilaus lähti lopulta kotimaiseen verkkokauppaan. Hankinta olikin sitten jo tarina osaltaan ja ansaitsee oman merkintänsä blogiin.

500 gr peuran paistijauhelihaa
2 kpl kananmunia
2 rkl sipulijauhetta
2 rkl korppujauhoa
valkopippuria
suolaa

Kaikki ainekset sekaisin ja alustetaan taikina hyvin yleiskoneella. Pihvit muotoillaan käsin, kosteat kädet helpottavat pihvin muotoilua. Liian paksut pihvit palavat pinnasta helposti, joten tee riittävän ohuita pihvejä ja paista paistinpannulla keskilämmöllä.

Olin jo pidempään etsiskellyt itselleni sopivaa metsästyspäiväkirjaa ja tiedustelin jopa sellaisen teettämistäkin Promaakarilta, mutta se oli liian arvokasta hupia minun makuuni. Asiasta kahvitunnilla mainitessani, eräs työkaveri (kiitos Tero) ehdotti Moleskine muistikirjaa tarpeeseeni, koska onhan sellainen kestänyt Ernest Hemingwaynkin matkassa. Ihan joka paikasta ei sitten löytynytkään mieluista mallia, mutta viimein Kiasman Rosebud-myymälästä tärppäsi. Nyt sitten alkaa harakanvarpaiden töhertäminen kirjaan.

Syksyn hirvijahdit ovat Kettulan Erän osalta edenneet varsin mainiosti. Takana on neljä jahtia ja saaliina on 2 isoa ja 1 vasa, jäljellä enää 1 vasa. Valitettavan epätasaisesti ovat kaadot jakaantuneet osallistujien kesken, kun kaikki hirvet ovat yhden miehen kaatamia. Vielä on jahtikautta jäljellä reilut puolitoista kuukautta, joten eiköhän tuo viimeinenkin vasa saada kaadettua ihan helposti. Nyt pidetään peukkuja, että porukka ei liiaksi harvene suurimman osan saalista ollessa jo tallessa.

Eilisessä jahdissa oli hauska kuunnella, kuinka perjantaina oli MTK:n “herrajahdissa” ollut viisi koiraa ja 55 miestä. Päivän saaliina heillä vain yksi vasa. Meillä oli eilen kaksi koiraa ja noin 15 miestä ja saaliina yksi iso ja yksi vasa. Suhdeluku hieman erilainen Yllä on muuten kuva eiliseen vasaan osuneista luodeista, lienee helppo arvata kumpi oli lapaosuma ja kumpi rankaosuma. Kaksi luotia siksi, että vasa ei merkannut ensimmäistä luotia mitenkään, joten ampuja halusi varmistaa kaadon toisella laukauksella.

Peurajahti ei ole vielä oikein päässyt kunnolla alkuun, kun hirvijahti ja lumettomuus ovat pidätelleet väkeä. Jonkun verran passissa on väki ollut, mutta saalismäärät eivät ole vielä kovin hurjia. Meidän perheen neljällä miehellä on yhteensä 7 lupaa käytössään seuran kaikkiaan 55 luvasta (1 lupa = yksi iso tai kaksi vasaa) ja vielä on käsittääkseni vapaita lupia jäljellä seuralla. Seitsemästä luvasta on käytetty vasta yhden ison verran (kuva yllä), joten tekemistä vielä riittää. Onneksi aikaakin on tammikuun loppuun saakka, mutta taitaa jokainen päivä olla tarpeen, jollei tahti tästä parane.

Jos muuten lukijoillani sattuu olemaan tiedossa kelvollinen ja kohtuuhintainen kaupan oleva hirvikivääri, niin laittakaan minulle vinkkiä. Tämä syksy on nyt menty lainakiväärillä, mutta olisihan se oma ase kuitenkin ihan paikallaan hankkia jossain vaiheessa. Vaikka ei sitä ole vielä laina-aseellakaan päässyt yhtään riistalaukausta ampumaan…

Viikko sitten tuli osallistuttua jo passipaikkojen raivaukseen koko perheen poikien kesken. Hauskaa oli ja syksyn toiseksi viimeisestä lämpimästä päivästä oli mukava nauttia auringon paisteessa hyödyllisen puuhastelun merkeissä. Pojillakin tuntui aika lentävän kuin siivillä, kun pääsivät metsässä temmeltämään ja osallistumaan jännittävään puuhasteluun. Raivaussahan käytön jätin isälle ja veljille, jotta sain puuhailla poikien kanssa vesurin käytön ohessa.