N810 asennus Dominatoriin
Posted on August 31st, 2008
Olen nyt muutaman kerran käyttänyt Nokian N810:aa navigaattorina moottoripyöräillessä. Aiemmin se on ollut sijoitettuna tankkilaukkuun/karttataskuun, mutta sieltä sitä on ollut kovin vaikea katsella ajaessa. Päätin kokeilla miten onnistuisin ilman rahallisia panostuksia saamaan N810:n mukana tulleen autotelineen kiinnitettyä pyörään.
Ensimmäiseksi mietin autotelineen kiinnittämistä ruuveilla mittariston yläpuolelle, mutta en kuitenkaan löytänyt hyvää paikkaa ja toisaalta halusin välttää muovien turhaa rei’ittämistä. Seuraavaksi aloin miettiä tankoon tehtävää kiinnistystä ja intensiivisen varaston penkomisen jälkeen löysinkin kasan osia, joista uskoin saavani kiinnityksen aikaiseksi. Lopulta kiinnitykseen tuli käytettyä osia mm. polkupyörän turvaistuimen kiinnityksistä ja tokihan myös nippusiteillekin löytyi käyttöä. Oheisista kuvista voi ihailla tulosta.
Kävin sitten asennuksen jälkeen pienellä koeajolenkillä ja hyvin näytti teline toimivan niin hiekalla kuin moottoritielläkin. Pitää seurata miten kestävyys riittää kun lähdetään ajamaan epätasaisella alustalla kovaa. Ehkä pitää vielä vaihtaa muoveja metalliksi, mutta katsotaan sitä sitten. Vielä pitää miettiä, että miten ihmeessä sitä saisi laitteen suojattua vedeltä ja erityisesti sorateillä pölyltä. Kokeilin jo Minigrip-pussia, mutta ainakaan tällä erää tulos ei ollut tyydyttävä. Ideoita?
Tags: Dominator, moottoripyörä, N810, Nokia, NX650
Filed under Moottoripyöräily, Tietotekniikka | No Comments »
Web 2.0 Expo
Posted on April 25th, 2008
Osana yleissivistyksen lisäämistä lähdin työmatkalle San Franciscoon Web 2.0 Expoon tutustumaan viimeisimpiin internetin hyödyntämistapoihin.
Vajaan kolmen päivän jälkeen olen havainnut selkeän trendin niin esityksissä kuin näytteilleasettajien ständeilläkin, kohderyhmänä ovat ensisijaisesti kuluttajamarkkinat ja yritysasiakkaiden tarpeet ovat toistaiseksi toissijaisia. Tämän huomaa hyvin, kun lähtee vaikkapa johdattelemaan keskustelua näytteilleasettajian kanssa sellaisiin aihepiireihin kuin integraatiot yritysten olemassa oleviin järjestelmiin tai vaikkapa yritysten henkilöstödataan liittyviin tietoturvavaatimuksiin. Lisäksi on selvästi nähtävissä, että alan yritysten fokus on ensisijaisesti USA:ssa. Tämä myötä vaikkapa tietämys rajoituksista koskien henkilötietojen siirtämistä EU:n ulkopuolella oleville palvelimille on hyvin heikkoa. Tällaiset seikat heikentävät merkittävästi näiden muuten lupaavien yritysten ja konseptien uskottavuutta isojen kansainvälisten yritysten silmissä. Samaan aikaan kuitenkin kysyntää vaikkapa erilaisille yhteisöllisyyttä tukeville palveluille on näissä isoissa yrityksissä runsain mitoin. Käytännössä tämä suurella todennäköisyydellä johtaa siihen, että perinteiset mammutit, kuten Microsoft ja IBM, pääsevät kohtuullisen vapaasti määrittämään mitä Web 2.0 ja sosiaaliset verkostot tarkoittavat suurten yritysten osalta. Tästä voi sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä.
Paljon muutakin mielenkiintoista on päähän tarttunut, mutta palataan niihin muistiinpanojen läpikäymisen jälkeen tarkemmin.
Tags: San Francisco, Web 2.0 Expo
Filed under Matkailu, Tietotekniikka | No Comments »
Testausta Nokia N810:lla
Posted on February 21st, 2008
Jos luet tätä, niin olen saanut blogin päivityksen toimimaan suoraan Nokian N810 Internet Tabletista. Se helpottaa kirjausten tekoa liikkeellä ollessa aika runsaasti.

Filed under Tietotekniikka | No Comments »
Worpress päivitetty
Posted on February 5th, 2008
Taas on kiittäminen Timoa siitä, että olen nopeassa aikataulussa saanut blogia pyörittävän ohjelmiston viimeisimmän version päivitettyä.
Tags: WordPress
Filed under Tietotekniikka | No Comments »
Timon päivityspalvelu toimii edelleen
Posted on December 31st, 2007
On se vain hienoa, että Timo jaksaa tehdä nuo laiskan miehen ohjeet WordPress:n päivittämiseksi kerta toisensa jälkeen. Säästyi taas aikaa itseltäni iso kasa. Kiitokset tälläkin kertaa.
Tags: WordPress
Filed under Tietotekniikka | No Comments »
Wordpress päivitetty
Posted on October 29th, 2007
Nyt on taas blogin “moottorina” toimiva WordPress-ohjelmisto päivitetty uusimpaan versioon. Tällä kertaa se kävi todella helposti, kun Timo oli ystävällisesti tehnyt leikkaa-liima tyyppisen skriptin hommaa sujuvoittamaan. Kiitos tästä ja nyt tietenkin jään odottamaan yhtä hyvää palvelua tulevienkin päivitysten osalta ![]()
Tags: WordPress
Filed under Tietotekniikka | 1 Comment »
Videot historiaan
Posted on July 14th, 2007
Tulihan eilen tehtyä varsinainen heräteostos palkankorotuksen kunniaksi, kun kaupasta mukaan tarttui tallentava digiboksi. Anttilan tarjouksesta hankin Philips DTR7005 boksin. Mm. MikroBitti-lehden testissä boksi oli pärjännyt oikein hyvin ja kun hinta nyt oli “vain” 299 euroa, niin ei tuota pystynyt vastustamaankaan. Yllätyksekseni mukaan tuli vielä Conax-moduuli, joka ei ainakaan Citymarketin saman hintaiseen tarjousmalliin kuulu mukaan. Säästyi siinäkin taas muutamia kymppejä rahaa muuhun käyttöön.
Aikaisemman digiboksin hankkimisen jälkeen ohjelmien tallentaminen videoilla on jäänyt aika vähiin toimenpiteen hankaluuden vuoksi. Nyt on uusi boksi ollut käytössä vuorokauden ja tallennuksia tai ajansiirtoja on tullut tehtyä jo kymmenkunta (osa toki ihan testimielessä). Eiköhän näille uusille ominaisuuksille löydy käyttöä perheessä, jossa tehdään vuorotyötä ja iltaisin on usein jotain aktiviteettia.
Kaikin puolin positiivinen kokemus tämä uusi boksi on vaikka jotain pieniä “ominaisuuksia” on löytynytkin ja ominaisuudet kalpenee mm. Topfieldien (2. linkki) ja Procastereiden seurassa. Toisaalta hintakin on ihan jotain muuta, kuin em. laitteilla.
ps. Edellisessä digiboksi merkinnässä esitelty tee-se-itse antenni siirtyi pois käytöstä, kun taloyhtiön antenniverkko päivitettiin digiaikaan keväällä.
Tags: digi-tv
Filed under Tietotekniikka | 1 Comment »
Käyttökatko ohi
Posted on November 5th, 2006
Palveluntarjoajani Tengun.net kärsi ilmeisen vakavasta käyttökatkosta tässä menneinä päivinä, koska kaikki palvelut vahingoittuivat tai ne jouduttiin rakentamaan uudestaan. Hurjimmalta kuulosti minusta se, että jopa asiakastietokanta tuhoutui täysin.
Minun osaltani tapaus tarkoitti mikkolevo.com ja takapiha.org domainien täydellistä käyttökatkoa myös sähköpostin osalta. Onneksi käytössä on vain postien edelleenlähettäminen Gmail.com palveluun, koska kaikki Tengunin järjestelmissä olleet sähköpostilaatikot tuhoutuivat. Osana järjestelmien palauttamista jouduin tekemään myös aika reilusti käsityötä mm. luomaan kaikki sähköpostilaatikot uudestaan ja palauttamaan MySQL-tietokannat blogille ja gallerialle.
Nyt vaikuttaisi homma olevan taas kunnossa, mutta kyllä aika pahasti harmittaa. Palvelu ei ole kallista, vain $2 kuukaudessa sisältäen paljon toimintoja ja 500 Mt levytilaa, mutta varmistukset ja palautumissuunnitelmat pitäisi mielestäni silti olla aika paljon paremmin hoidettuina. Ehdotuksia hinta-laatusuhteeltaan hyvistä palvelintilantarjoajista otetaan siis vastaan. Vaatimuksena ainakin PHP ja MySQL, SSH-yhteys olisi plussaa.
Filed under Tietotekniikka | No Comments »
iMac viimeinkin käytössä
Posted on October 19th, 2006
Eilen se sitten tapahtui, eli iMac saapui viimeinkin. Käyttökokemusta on nyt kertynyt vuorokauden verran ja mukavaa on ollut. Aperturea olen vasta vähän ehtinyt testata, mutta lupaavalta vaikuttaa sekin vaikka paljon opettelemista sen kanssa on varmasti vielä tiedossa. Muutkin ohjelmat on jo melkein asenneltu, mutta vielä on paljon tekemistä mm. tiedostojen siirtämisen merkeissä. Osaamattomuuttani tai laiskuuttani en ole saanut PC:tä ja iMacia juttelemaan verkossa keskenään, joten ulkoisen kovalevyn varassa hoitelen tiedostojen siirtoa.
Tarkoitus on siis siirtyä PC:stä kokonaan, joten kohta on myynnissä asiallinen Oblivionia asiallisesti pyörittävä kone. Reeta ei vielä uskaltanut ottaa riskiä opintoihinsa liittyvän kehittämistehtävän suhteen ja “ilmoitti” PC:n pysyvän paikallaan kunnes kehittämistehtävä on valmis ja hyväksytty. Siihen asti iMac saa asua keittiön ruokapöydällä. Onneksi ostettiin kesällä uusi isompi pöytä niin ei ole ahdasta ;).
Huonojakin ominaisuuksia olen jo löytänyt, esim. kaikki USB-portit ovat koneen takana. Kävinkin tänään ostamassa Verkkokaupasta Fuj:tech:n 4-porttisen USB 2.0 hubin hintaan 14.90 €. Ihan asiallisen oloinen ja mukavan pienikin. Bonuksena vielä toimii ilman virtalähdettä ja virtaa USB-portista ottavien laitteiden varalta virtalähde kuitenkin kuuluu pakettiin.
Toinen ihmetystä herättänyt murhe on langattoman verkon heikko toimivuus. Signaalitaso on viiden metrin päässä tukiasemasta 1/3 maksimista ja yhteys on hidas sekä katkova. Jos tähän löytyisi vinkkejä, niin ilomielin otan niitä vastaan. Tukiasema on Zyxel Prestige 660HW-61 ja käytössä on 128-bittinen WEP salaus. Alunperin OS X:n versio oli 10.4.7 ja päivitin sen 10.4.8 versioon, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.
Tags: Apple
Filed under Mac, Tietotekniikka | 2 Comments »
iMac matkalla Suomeen
Posted on October 13th, 2006

No nythän sitä vasta malttamattomana odotellaan uutta konetta saapuvaksi, kun sähköpostiin on tippunut tieto toimituksen lähtemisestä ja tilauksenseurannasta voi seurata osatoimitusten matkaa maapallon eri puolilta Suomea kohti. Näillä näkymin ensi viikon perjantaina voisi kone olla käytettävissä.
Tags: Apple
Filed under Mac, Tietotekniikka | No Comments »




