Syksyn mittaan on tullut kierreltyä valokuvausliikkeissä ja muissa kiikareita myyvissä liikkeissä aika taajaan tahtiin. Digiexpossakin oli hyvä mahdollisuus vertailla rinnakkain Nikonin eri malleja, toki vain sisätiloissa. Tavoitteena oli löytää hyvät ja kohtuullisen kokoiset kiikarit niin metsästykseen, retkeilyyn kuin matkailukäyttöönkin. Kun kiikarit on kuitenkin tarkoitus hankkia ns. eliniäksi, päätin hylätä halvimman hintaluokan kiikarit ja panostaa vedenpitävyyteen ja muihin kiikarin käyttöikää pidentävään ominaisuuksiin.

Kun pääsi kokeilemaan kiikareita hämärässä ja muissa haasteellisissa olosuhteissa oli häkellyttävää huomata, että hyvässä valaistuksessa samankaltaisilta tuntuneiden kiikareiden välille muodostui hurjat erot. Kiikarin hämäräkäytön kannalta keskeisin ominaisuus on etulinssin ja suurennuskertoimen suhde, joka määrittää ulostulopupillin koon. Jokainen vähänkään optiikan kanssa tekemisissä ollut kuitenkin tietää, että optiikan laadulla on suuri merkitys valonläpäisyyn. Ja ihan konkreettisesti tämän sai todettua kahdella eri tasoisella saman suurennuksen kiikarilla, joista paremmassa oli pienempi etulinssi ja huonommassa suurempi. Teoreettisesta paremmuudestaan huolimatta heikommalla optiikalla jäi näkemättä hämärässä moni paremmalla kiikarilla helposti erotettava yksityiskohta. Joidenkin kiikarien välillä ero oli niin dramaattinen, että eläin saattaisi hämärässä jäädä näkemättä huonommalla kiikarilla.

Toinen selkeä ero kiikareissa oli vasta- ja hajavalon sietäminen. Tässäkin tapauksessa hinta (valitettavasti) korreloi aika hyvin laadun kanssa. Vertailuparina tässä oli Nikon Sporter EX 8×42 ja Nikon Monarch 8×42 DCF kiikarit, joiden hinnat Suomessa ovat n. 200 euroa ja 400 euroa. Haja- ja erityisesti vastavalossa Sporter EX:n kuvasta katoaa kontrasti ja tuntuu kuin katsoisi sumun läpi, vastaavasti Monarchissa ei juuri eroa kuvaan tule tai ainakaan katselua häiritsevästi. Myös sisäisten heijastusten hallinnan osalta vastavalossa oli selvästi havaittavissa Monarchin paremmuus.

Jostain kumman syystä kiikarit ovat Suomessa käsittämättömän kalliita, varsinkin kun pitää vertailukohtana USA:ta ja Englantia. Jenkeistä em. Monarchit saa reilusti alle kahden sadan euron ja Englannistakin 220 euroon. Kun joka tapauksessa olin käymässä Lontoossa, niin päätin lykätä hankintaa siihen asti ja ostinkin sieltä Nikon Monarch 8×42 DCF kiikarit Microglobe nimisestä liikkestä Bristish Museumin vierestä.

Itselläni oli mukavia muistoja viime vuoden yksin tehdystä reissusta rengastiellä, joten arvelin poikien nauttivan ajelusta kauniissa maisemissa pienillä mutkaisilla teillä. Tällä kertaa tosin päätin jo heti aluksi, että matkalla yövytään turhan kiireen tunteen karistamiseksi. Samalla järjestyi mahdollisuus viettää iltaa porukalla rauhassa. Itselläni ei ollut oikeastaan kuin yksi henkilökohtainen toivomus reissulle, tahdoin nimittäin ehdottomasti päästä vierailemaan Suomen parhaaksi väitetyssä thai-ravintolassa Bruddalasvikenissä. Tältä pohjalta lähdin sitten etsimään majoitusta meille Iniön pääsaarelta. Lupaavimmalta vaikutti ihan ravintolan läheisyydessä oleva Bodgårdin Aittamajoitus. Soitin sivuilta löytyvään numeroon ja yllätyin iloisesti kun langan toisessa päässä vastasi majapaikan isäntä Jukka Torikka, joka lyhyen keskustelun jälkeen osoittautui innokkaaksi moottoripyöräharrastajaksi ja teki meille loistavan motoristitarjouksen majoituksesta.

Olin saanut järjestettyä mopoille autokyydin Paraisten kulmille asti, joten pääsimme lauantaiaamuna aloittamaan matkan suoraan rengastien merkeissä. Olisi varmasti ollut turhan rankka aloitus reissulle ajella mopoilla Suomusjärveltä 80 kilometriä maantietä. Kirjalansalmen sillalta pääsimme siis aloittamaan matkamme komeissa maisemissa.

Matkaan päästyämme ajoimmekin suoraan Paraisten läpi Nauvoon menevälle lautalle ja aloimme vähitelleen päästä saaristotunnelmaan. Kauniista maisemista nautiskellen ajoimme pikku pysähdyksiä lukuunottamatta suoraan Nauvon keskustaan asti, jossa päätimme palkita itsemme jäätelöllä. Näin ohimennen mainittuna täytyy todeta, etten ole koskaan nähnyt niin hidasta toimintaa jäätelökioskilla kuin nyt pääsimme seuraamaan. Jäätelöiden nauttimisen jälkeen päätimme käydä kaupassa täydentämässä juoma- ja eväsvarastoja, mutta sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. Nauvon ja Korppoon läpi ajelimme taas sen enempää pysähtelemättä, koska tavoitteena oli ehtiä aikaisempaan lauttaan. Korppoo-Houtskari lautan rantaan päästyämme totesimme myöhästyneemme lautasta kahdella minuutilla. Jostain olin kirjoittanut muistiin lautan lähtevän kello 13:00, mutta oikea lähtöaika olikin 12:55. Koska meillä ei ollut mitään käsitystä lautan kapasiteetista ja siihen pyrkivien ajoneuvojen määrästä, emme uskaltaneet jättää paikkaamme jonossa. Seuraavasta lautasta nimittäin ei ollut enää suotavaa myöhästyä. Söimme sämpylät lauttarannan kahviossa ja nautiskelimme auringon lämmöstä seuraavaa lähtöä odotellessa.

Houtskarissa ajattelimme tankata kulkupelit, mutta se jäi vain haaveeksi kaupan mentyä kiinni jo pari tuntia sitten. Ajelimme rauhakseen Houtskarin läpi ja nauttimaan herkuista Saariston lomakeskuksen terassille. Siinä vierähti aikaa toista tuntia, mutta sitten olikin aika ajaa pyörät päivän viimeisen lautan kytiin Houtskarista Iniöön. Tämä olikin muuten reissun ainoa maksullinen lauttayhteys, hintaa tuli 15 euroa mies+pyörä yhdistelmää kohden. Houtskari-Iniö väli oli myös samalla reissun pisin lauttamatka, aikaa lautalla meni 40 minuuttia. Lautalla alkoi jo matkaseurasta huomata, että pitkä päivä alkaa vaatia veronsa. Juttu ei enää lentänyt ihan samaan tahtiin ja paikallaan istuminenkin oli käynyt helpommaksi.

Iniöön saavuttuamme lyhyen ajomatkan jälkeen meitä tervehti Bodgårdin kyltti, jossa oli vielä eriksen maininta “Motorbikers welcome”. Pihaan päästyämme saatoimme vain todeta, että olimme todellakin tervetulleita. Saimme perusteellisen vastaanoton, mukaanlukien isännän omien museopyörien esittelyn. Pienen lepäilyn ja siistiytymisen jälkeen päätimme lähteä täyttämään jo kovin tyhjän tuntuisia vatsojamme thai-ruualla.

Itse ravintola oli kovin vaatimaton ja samassa tilassa oli myös kahvilapalveluja, polttoaineen myyntiä (viimeinkin sain tankattua pyöräni), venetarvikemyyntiä jne. Se ei kuitenkaan vähentänyt vähääkään ruuan erinomaisuutta, palvelu tosin oli hieman väsähtänyttä kesätyöntekijöiden jo ilmeisesti leipiinnyttyä hommiinsa. Mutta se ruoka, en tiedä olenko koskaan syönyt niin hyvää ruokaa kuin nyt oli tarjolla. Syömäni kevätrullat sekä kana-cashew-pähkinä annos olivat yksinkertaisesti täydellisiä, eikä naapurilautaselta maistamani kana keltaisessa curryssakaan ollut yhtään sen huonompi. Ihan jo tämän ruuan vuoksi suosittelen vierailemaan Iniössä.

Illallisen jälkeen vietimme vielä iltaa majapaikan nuotiopaikan äärellä ja illan viilennyttyä oman aittahuoneen suojissa. Hauskaa oli ja ilokseni pääsin tutustumaan hieman toisenlaiseen puoleen pojista, kuin mihin on aiemmin ollut mahdollisuutta. Kaiken teinitouhotuksen takaa löytyi kolme varmasti elämässään pärjäävää miehenalkua. Rankan ajopäivän jälkeen ei kellään ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni, edes hyttyset eivät onnistuneet häiritsemään unta. Aamulla kyllä huomasi hyttysten viettäneen ruokaisaa yötä kanssamme. Itse heräilin jo reilusti muita aikaisemmin, joten päätin lähteä tutustumaan kylään jalkaisin. Oli mystinen tunnelma kävellä utuisen kylän poikki täydellisen hiljaisuuden vallitessa, edes linnut eivät vielä olleet heränneet. Reittini vei minut kylän saaren kirkon ja kaupan kautta vierasvenesatamaan kulmille. Oheiset kuvat ovat tältä kävelyreissulta.

Kävelylenkin jälkeen patistelin nuoret herrat ylös sängyistään ja siirryimme nauttimaan maittavaa aamiaista tuvan puolelle. Samalla pääsimme vaihtamaan kuulumisia muiden vieraiden kanssa, sekä kuuntelemaan isännän tarinoita saaressa asumisesta. Voi olla, että itsellä iskisi ahdistus talvella tai eihän sitä tiedä jos löytäisi itsestään uuden puolen.

Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat reppuihin ja suuntasimme pilvisessä säässä kohti lossia ja sen jälkeen pienen ajomatkan päässä odottavaa viimeistä lauttaa Iniöstä Kustaviin. Lauttarannassa jäi taas hieman aikaa odotteluun, mutta aika pian pääsimme lauttaan. Kustavista jatkoimme pilvien alla matkaa kohti Mietoista ja sieltä otimme suunnan kohti Merimaskua. Merimaskussa yhdellä hiekkapikataipaleella kävi sitten se mitä olin koko ajan mielessäni pelännyt, yksi pojista kaatui tiukassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Koska ajoin jonon ensimmäisenä, en edes huomannut tapahtumaa ennen kuin pysähdyin bussipysäkille puhelimen soidessa. Onneksi vahingot rajoittuivat rikkoutuneeseen takin hihaan, naarmuihin pyörässä ja kyynerpäässä sekä kolhiintuneeseen itsetuntoon. Pienen rauhoittumistauon jälkeen jatkoimme matkaa Naantalin ja Turun keskustan kautta Kaarinaan lounaalle.

Hesburgerin kerrosaterioiden nauttimisen jälkeen oli aika ottaa suunta kohti Suomusjärveä, mutta Kemiön kautta. Matka kuitenkin katkesi heti liikkeelle lähdön jälkeen kun kaatuneesta moposta napsahti kytkinvaijeri poikki. Pienen neuvottelun jälkeen päätimme yrittää matkantekoa vaijerista huolimatta. Kun homma tuntui sujuvan, niin päätimme ajaa kaikki pyörät perille saakka, mutta Kemiö jäi tällä kertaa kuitenkin väliin. Reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Kettulaan ja matka oli onnellisesti takana.

Omasta mielestäni matka oli onnistunut ja jäin siihen käsitykseen, että tämä oli myös muiden matkalaisten kokemus. Kiitokset matkakumppaneille ja toivottavasti ensi vuonna tehdään vastaavanlainen reissu. Koittakaa hommata ne kevarit siihen mennessä…

Lauttamatkoineen reitille tuli pituutta 303 kilometriä, josta jälkimmäisen päivän osuus oli 185 kilometriä. Varsin kunnioitettava ajomatka mopoilla väittäisin, vaikka toki tällä kertaa mopojen nopeus ei tainnut ihan koko aikaa laillisissa lukemissa pysyäkään. Uskoisin, että ihan virittämättömälläkin mopolla reissun saaristo-osuus on ajettavissa yhtä mainiosti.

Reittiämme pääsee katsomaan kartalta painamalla tästä.

ps. Kuvat on otettu Nokia N97:lla. Mielestäni valoisassa kuvien laatu ja resoluutio (5 Mpix) riittää tällaisiin näppäilykuviin varsin mainiosti.

Kotoa lähtiessä olin suunnitellut pysähtyväni matkan varrella pankkiautomaatilla hakemassa hieman käteistä rahaa lauttamaksuihin ja muihin mahdollisiin pikkukuluihin. Jostain syystä ajaminen kuitenkin maistui niin kovin, että unohdin tämän suunnitelman ihan kokonaan kunnes huomasin olevani Mietoisissa asti. Pikainen kierros kylällä ja ei pienintäkään havaintoa pankkiautomaatista. Onneksi kylästä kuitenkin löytyi Osuuspankin konttori, josta sain nostettua rahaa suoraa tililtäni. Automaatin löytääkseni olisin joutunut palaamaan aina Raisioon asti. Rahat taskussa suuntasin kohti lauttarantaa, poiketen vielä sitä ennen tankkaamassa pyörän. Saavuin lauttarantaan kymmenen aikoihin ja kun lautan lähtöaika oli vasta yhdeltätoista oli aikaa pohtia maailman asioita meren ääressä istuskellen.

Lautta vei minut ja pyöräni Iniön saareen, jonka läpi ajoin sen enempiä tutustumatta. Ei muuten olisi ollut sen suurempaa kiirettä, mutta halusin varmistaa ehtimiseni Houtskariin vievään lauttaan. Seuraavaa lauttaa olisi nimittäin saanut odotella sitten reilut kaksi tuntia. Juuri lauttojen aikataulujen vuoksi päätin lähteä kiertämään rengastietä pohjoisen kautta, etelän kautta olisi ollut vaikeampi varmistaa ehtiminen harvoin kulkeviin Kustavi-Iniö ja Iniö-Houtskari lauttoihin ilman tolkuttomia odotuksia.

Vaikkei sen suurempaa kiirettä ollutkaan, niin ajelin Houtskarinkin läpi sen enempiä pysähtymättä. Silmiin vain ei sattunut mitään erityisen mielenkiintoista ja tiesin päivästä joka tapauksessa tulevan pitkän, joten ajamisen maistuessa annoin vain mennä. Houtskarista olikin sitten taas hieman pidempi lauttamatka kohti Korppoota. Lauttamatkalle Dominator sai seuraa hieman vanhemmasta ja rouhean näköisestä Hondasta (CX500C).

Korppoosen päästyäni alkoi nälkä kouria vatsassa, joten päätin pysähtyä heti sopivan ruokapaikan vastaan sattuessa. No loppujen lopuksi se ruokapaikka löytyi sitten vasta Nauvon puolelta lyhyen lossimatkan takaa. Nauvon satamasta löytyi mukavan oloinen Pizzeria Najaden rannassa olevasta vanhasta höyrylaivasta. Pizza oli herkullista ja vatsa täyttyi, myös silmänruokaa oli ihan mukavasti tarjolla. Ruokailun jälkeen otin suunnan kohti Paraista ja sitä kautta kohti kotia.

Paimion jälkeen taivas repesi yllättäen ja tie aivan lainehti vedesä, isot pisarat oikein sattuivat ajotakin läpi. Nopeus tipahti samantien ja melkein Saloon asti sain nautiskella sadekelistä, tulipahan varusteet testattua vedenkestävyyden osalta. Matkan viimeinen pysähdys oli Suomusjärvellä Kitulassa, ensin huoltoasemalla pyöran tankkaus ja sitten Ykköspesässäkuskin tankkaus. Sen jälkeen vielä viimeinen veto kotiin pitkin ykköstietä. Kotiin saavuin muutaman minuutin tarkkuudella 12 tuntia lähdön jälkeen, joten pitkä päivä oli takana. Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että reissuun olisi kannattanut käyttää ainakin kaksi päivää ja matkaseurakin olisi kyllä kelvannut (lue: otan mielelläni vastaan kutsuja ajoseuraksi).

Olin hankkinut ennen reissua Motoristin GT-tiekartat, joita ilmankin olisin varmaan selvinnyt, mutta kyllä muutamassa kohdin oli ihan mukava pystyä tarkistamaan reittiä hyvältä kartalta. Vaikka mukana oli kännykkä karttaohjelman kera, niin kyllä paperikartalla on vielä sanansa sanottavana monessa tilanteessa. Ehkä selkein etu tulee mahdollisuudesta hahmotella reittiä ja vertailla eri vaihtoehtoja muutenkin kuin nopeuden tai etäisyyden perusteella.

Pyörän ja varusteiden osalta tein muutamia havaintoja tulevaisuutta varten:

* Dominatorin penkki ei ole erityisen miellyttävä näin pitkällä reissulla – pitää selvitellä vaihtoehtoja eli penkin pehmustamista tai Airhawk-tyynyn hankkimista
* Olisi mukavaa jos pyörässä olisi pleksi suojaamassa pahimmalta tuulen paineelta – pitää selvittää löytyisikö sellaista tarvikeosana vai voisiko sellaisen tehdä helposti itse
* Pyörässä pitäisi olla virran ulosotto kännykän lataamiseksi (tämähän on sittemmin jo hoidettukin)
* Ajohousujen lahkeet ovat liian lyhyet ja sääret paleltuvat ajoviimasta turhan herkästi – viimeistään syksyllä alennusmyynteihin etsimään uusia housuja.

Vajaan kolmen päivän jälkeen olen havainnut selkeän trendin niin esityksissä kuin näytteilleasettajien ständeilläkin, kohderyhmänä ovat ensisijaisesti kuluttajamarkkinat ja yritysasiakkaiden tarpeet ovat toistaiseksi toissijaisia. Tämän huomaa hyvin, kun lähtee vaikkapa johdattelemaan keskustelua näytteilleasettajian kanssa sellaisiin aihepiireihin kuin integraatiot yritysten olemassa oleviin järjestelmiin tai vaikkapa yritysten henkilöstödataan liittyviin tietoturvavaatimuksiin. Lisäksi on selvästi nähtävissä, että alan yritysten fokus on ensisijaisesti USA:ssa. Tämä myötä vaikkapa tietämys rajoituksista koskien henkilötietojen siirtämistä EU:n ulkopuolella oleville palvelimille on hyvin heikkoa. Tällaiset seikat heikentävät merkittävästi näiden muuten lupaavien yritysten ja konseptien uskottavuutta isojen kansainvälisten yritysten silmissä. Samaan aikaan kuitenkin kysyntää vaikkapa erilaisille yhteisöllisyyttä tukeville palveluille on näissä isoissa yrityksissä runsain mitoin. Käytännössä tämä suurella todennäköisyydellä johtaa siihen, että perinteiset mammutit, kuten Microsoft ja IBM, pääsevät kohtuullisen vapaasti määrittämään mitä Web 2.0 ja sosiaaliset verkostot tarkoittavat suurten yritysten osalta. Tästä voi sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

Paljon muutakin mielenkiintoista on päähän tarttunut, mutta palataan niihin muistiinpanojen läpikäymisen jälkeen tarkemmin.

Viides päivä Engelbergissä oli viimeinkin sitä mitä olimme lähteneet hakemaan, koska tarjolla oli vuoren täydeltä uutta lunta sateiden jäljiltä. Olimme jo aiempina päivinä huomanneet, että hissit lähteävät liikkeelle jo varttia ennen virallista aukeamisaikaa. Into päästä korkkaamaan ainakin osa rinteistä oli niin kova, että olimme ala-asemalla jo puolituntia ennen hissien aukeamisaikaa. Jonotimme innoissamme hissiin pääsyä lähes tyhjällä ala-asemalla. Kun aikaa viralliseen hissien aukeamiseen oli tuo edellä mainittu vartti, alkoi tunnelma olla ihan käsin kosketeltava. Pettymys olikin suuri, kun hissimies tuli rauhoittelemaan todeten asiakkaiden pääsevän hissiin vasta aikataulun mukaisesti. Noin kymmentä minuuttia ennen hissien aukeamista paikalle tuli muutamia pienempiä ruotsalaisryhmiä, jotka eivät selvästikään olleet arvanneet jonkun jo olevan jonossa. Terveisiä vain Pallelandiaan

Lopulta hissit aukesivat ja pääsimme porteista läpi, seurauksena hillitön ryysis ja töniminen. Meidän porukkamme hajosi lopulta kolmeen eri hissiin kaiken kiilailun ja tönimisen seurauksena. Nousun aikana sitten yritimme jokainen kuunnella muiden ryhmien juttelua hisseissä ja arvailla mihin muut ovat suuntaamassa suksensa. Näitä tietoja sitten jaoimme keskenämme hissien välillä radiopuhelinten avulla ja suunnittelimme omaa taktiikkaamme. Ensimmäisen hissinousun jälkeen Trübseellä muut ryhmät olivatkin jostain syystä ihan valmistautumattomia ja jäivät vain ihmettelemään hissiasemalle. Meidän ryhmämme teki nopean tilannearvion ja suuntasi Jochpassin ja Jochstockin suuntaan.

Pääsimme laskemaan useita rinteitä ja laskulinjoja aivan ensimmäisinä ja nauttimaan sateiden tuomasta 20-30 cm puuterikerroksesta. Hiihtäminen oli todella nautinnolista ja ruokataukoakaan ei meinannut malttaa pitää iloittelun lomassa. Päivän jälkeen oli väsynyt ja onnellinen olo. Toki hieman huoletti, että kuinka sitä jaksaa seuraavana päivänä laskea taas täysillä Andermattissa oppaan kanssa. Oppaan kanssa kun tulee yleensä edettyä aikalailla nopeammin ja taukoja on vähemmän (ja vastaavasti ne ovat lyhyempiä). Ei muuta kuin energiaa kehoon ja venyttelyn jälkeen 19:30 nukkumaan, aamulla oli nimittäin herätys tiedossa viiden aikaan.

Kuudes päivä alkoi pimeyden vielä pitäessä laaksoa hallussaan, mutta meidän kämpässämme oltiin täydessä vauhdissa samantien. Koko porukka oli innoissaan lähdössä vuokra-autolla koti Andermattia ja kovasti odotettua opastettua laskupäivää. Reilun parin tunnin autoilun jälkeen olimme perillä Andermattissa ja valmiina päivän haasteisiin.

Pian saapumisemme jälkeen löysimme oppaamme Heinzin ala-asemalta ja lähdimme samantien kabiinilla kohti Gemsstockin yläasemaa. Ylhäälle ei turhia jaariteltu, vaan Heinz vei meidät samantien rinteiden vieruksille näyttämään taitojamme. Ilmeisesti hän oli näkemäänsä tyytyväinen, kun parin rinteenvieruksen jälkeen reitti vei heti ensimmäisellä laskulla kohti upeaa kurua. Laskimme kurua alas tielle asti, joten heti ensimmäisellä laskulla tuli korkeuseroa 1500 metriä rinteiden ulkopuolella. Ala-asemalle kävelyn jälkeen nousimme taas ylös Gemsstockille, josta laskimme lyhyemmän vedon vain palataksemme takaisin ylös. Tällä kertaa Heinz veikin ryhmämme Gemsstockin yläaseman toiselle puolelle, jossa lyhyen traversen jälkeen pääsimme nousemaan eräälle harjanteelle sukset ja laudat reppuihin kiinnitettyinä. Harjanteelta laskimme koskemattomassa lumessa kurujen ja laaksojen kautta eräälle talvisin suljettuna olevalle tielle.

Lyhyen tauon jälkeen laskimme tietä pitkin sitten takaisin hissien ulottuville lähelle Hospentalia. Nousimme sieltä ylös ensin tuolihissillä ja sitten pisimmällä koskaan käyttämälläni ankkurihissillä. Nousun jälkeen pääsimme lähes suoraan laskemaan koskematonta lunta. Ensimmäistä kertaa koko päivän aikana Heinz oli hieman huolissaan lumen turvallisuudesta ja paikoin ohjeet olivat hyvinkin täsmälliset laskulinjojen suhteen. Jo laskun alkupuolella huomasin voimieni olevan jo melkoisen ehtyneet ja viimeiset 300-400 metriä korkeuseroa menivät kyllä ihan tahdonvoimalla. Sääli sinällään, koska rinne oli kuitenkin kohtuullisen hyvässä kunnossa ja sääkin mitä mainioin. Alas päästyämme hiihtelimme murtomaahiihtoladun reunaa lyhyen matkaa tielle, josta pääsimme jatkamaan matkaa pikkubussin kyydissä takaisin ala-asemalle.

Laskujen jälkeen olin voimattomampi, kuin olen koskaan laskettelupäivän jälkeen ollut, joten oli hyvä aika siirtyä täyttämään energiavarastoja ravintolaan herkullisen ruuan pariin. Ruuan ääressä juttelimme päivän kokemuksista ja olimme kaikkia aivan innoissamme Andermattin mahdollisuuksista oppaan kanssa ja jopa ilman opastakin. Iso osa ryhmästämme piti Gemsstockin aluetta parhaana koskaan laskemaansa alueena. Toki taustalla oli pienoinen pettymys Engelbergin helposti saavutettavien vapaalaskumahdollisuuksien vähyyteen. Joka tapauksessa varmasti ainakin osa ryhmämme jäsenistä tulee vielä palaamaan Andermattiin.

Kaiken kaikkiaan takana on nyt yksi hyvä reissu lisää ja usko Alppien lumivarmuuteen hieman palasi Zillertalin karvaiden kokemusten jälkeen. Ensi vuodeksi olisi sitten tarkoitus taas panostaa varusteita uusimalla ja listalla on ainakin uudet sukset vaellussiteiden ja nousukarvojen kanssa. Todennäköisimmin valinta kohdistuu suksien osalta tällä reissulla vuokrasuksina testaamiini K2 Obsethed suksiin ja siteiden osalta Marker Duke on vahva vaihtoehto. Niin ja jos hyvin käy, niin ensi talvena on sitten jalassa viimeinkin kunnolla jalkoihini sovitetut/muokatut monot, joiden kanssa ei tarvitse koko aikaa murehtia jalkojen kipuilusta.

Jostain syystä sivulle upotettu video sotkee asettelun, joten jouduin vaihtamaan tilalle pelkän linkin videoon. Ongelma liittyy mitä ilmeisemmin sivuston ulkoasun määrittelevään pohjaan, joten katsotaan löytyykö muuta keinoa korjata tämä ongelma kuin vaihtaa (taas) ulkoasua.

Ulkoasun vaihtaminen näköjään auttoi ongelmaan ja nyt sain liitettyä videon osaksi tätä kirjausta.

Olinkin hieman toivonut mahdollisuutta päästä vielä pariksi päiväksi laskettelemaan Rikun kanssa, jotta tänä talvena ehtisi muodostua edes jonkinlainen rutiini laskemiseen ja ensi kaudella päästäisiin sitten opettelemaan uusia taitoja rinteessä. Lisäksi nyt meillä on mahdollisuus päästä kokeilemaan laskettelua myös Ronin kanssa. Ronin osalta odotukset eivät ole korkealla, koska harvempi alle kolmivuotias nyt kuitenkaan mikään rinnehirmu on. Kunhan nyt saadaan mukavia hetkiä yhdessä ja onnistumisen kokemuksia aikaiseksi.

Koitan myös jossain välissä ehtiä kirjoittelemaan Engelbergin reissun jälkimmäisistä päivistä ja niiden tapahtumista. Lyhyesti kuitenkin tässä vaiheessa mainittakoon, että en olisi yllättynyt jos ensi kauden kohde olisi Andermatt. Sen verran positiivinen yllätys kyseinen kohde oli.

Ensimmäinen laskupäivä alkoi “rinnenäytön” merkeissä, eli hiihdeltiin oppaan kanssa ympäriinsä ja kuunneltiin vinkkejä hyvistä offareista. Pääsimme myös seuraamaan lääkärihelikopterin toimintaa vuoristossa lähietäisyydeltä. Iltapäivällä sitten hiihdeltiin omaan tahtiin rinteissä ja rinteiden vierustoilla.

Ekan päivän jälkeen päätin tutustua uudempiin vapaahiihtosuksiin paremmin ja vuokrasin itselleni loppureissun ajaksi K2 Obsethed sukset 179 cm pituisina. Kyseessä on K2 Seth -suksen kauden 08-09 protoversio, mutta ilmeisesti myyntiin tuleva suksi on aika samanlainen. Parin päivän rinne ja offarilaskujen jälkeen olen ihan myyty mies, joten ensi talvena monojen alta löytynee samanlaiset sukset itselle hankittuina. Tosin ensi kaudeksi pitänee hankkia uudet monotkin ja tietenkin siteet suksiin jne., eli pitänee aloittaa säästämään nyt heti

Toiseksi ja kolmanneksi laskupäiväksi meille piti olla varattuna vuoristo-opas, mutta tapasimmekin aamusta hissin ala-asemalla hiihto-oppaan eli siis hiihto-opettajan. Hänellä ei ollut lupaa eikä koulutusta viedä meitä mihinkään eksoottisempiin paikkoihin vaan jouduimme tyytymään rinteiden väleihin jääviin offareihin. Olihan niissäkin laskemista, mutta kaikki ne olisivat olleet tavoitettavissa ihan omatoimisesti. Hiihdon lomassa järjestelimme yhdessä oppaamme Arin kanssa kunnollista vuoristo-opasta jollekin jäljellä olevista päivistä. Lopulta sellainen löytyikin, mutta kelien vuoksi opastus järjestyi vasta perjantaille ja silloinkin Andermattissa. Eli tiedossa on siis 1,5 tunnin ajomatka per suunta perjantaina. Eli pieniä lisäkuluja siis tiedossa auton vuokrauksen ja Andermattin hissilipun muodossa.

Kolmas laskupäivä meni omalta osalta enemmänkin turistihommiksi. Kävin Titliksen yläasemalla jäätikön sisään kaivetussa luolassa ja muutenkin tutustumassa paikkoihin. Pari rinteen vierustaa tuli tosin koluttua pehmeämmän lumen perässä. Osa porukastamme kävi valloittamassa yhden hyvälumisen kurun kiipeämällä ylös ja laskemalla alas (kuvassa nousijat ympyröity). Itsellä ei riittänyt energia siihen ponnistukseen, mutta komealtahan tuo näytti alhaalta katsellessa. Jätkien seikkailu rinteen yläpuolella olevalla seinämällä lumisateen jälkeen johti muuten siihen, että ko. rinne suljettiin lumivyöryvaaran vuoksi.

Nyt meneillään olevasta neljännestä päivästä tuli omasta tahdostamme huolimatta vapaapäivä kaikkien lähialueiden hissien ollessa suljettuja kovan tuulen vuoksi. Onneksi laaksossa tulee vettä kokoajan, joten huomenna voisi olla tarjolla kunnolla pehmeää lunta ainakin ylemmillä rinteillä.

Koskaan aikaisemmin ei ole hiihtokausi lähtenyt käyntiin näin hyvällä tavalla, jo ensimmäisestä laskusta alkaen pääsin juonesta kiinni. Tällä kertaa kesätauko ei ollutkaan ihan täysin kadottanut tuntumaa, vaan on kuin keskelle laskukautta olisi tullut vain hieman pidempi tauko. Vauhtia on tämän myötä riittänyt alusta asti ja varmaan koskaan en ole laskenut näin vauhdikkaasti, ainakaan näin aikaisessa vaiheessa kautta. Nyt vain pitää huolehtia nousujohteisesta kaudesta mm. Levin ja Alppien merkeissä, toki vahvistettuna muutamilla keikoilla mm. Espoon Chamonixiin. Ehkäpä joku pitkä viikonloppu tai joulun välipäiviin ajoittuva reissu mahtuu vielä talven ohjelmaan.

Erityisen mukavaa on ollut nyt havaita aiempaa uusien muotopohjallisten aikaansaama parempi monojen sopivuus jalkaan, tämän myötä myös laskeminen on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Pystyn keskittymään ihan erilailla käännösten tekemiseen ja tekniikan hiomiseen, kun ei tarvitse kärsiä jalkaterän kivuista. Kaikki merkit ovat ilmassa, että tiedossa voisi olla paras laskukausi toistaiseksi.

Huomenna vielä yksi kokonainen laskupäivä Rukalla ja illaksi kotiin sinivalkoisin siivin.

ps. Kiitos kysymästä, after-ski on myös ollut oikein laadukasta