Costa Rican matkapäiväkirja

Posted on July 2nd, 2006

Päätin siirtää Costa Rican matkapäiväkirjan tänne blogin puolelle, koska uskon sen tavoittavan enemmän lukijoita tätä kautta. En vielä ehtinyt lisätä kuvia alkuperäisestä matkapäiväkirjasta, mutta koitan ehtiä siirtämään nekin pikaisesti blogiin. Toistaiseksi kuvia voi käydä katsomassa alkuperäisessä matkapäiväkirjassa.

Blogissa päiväkirjaa on kaikkein helpointa lukea valitsemalla “Luokittain” valikosta “Costa Rica 2004″, jolloin kaikki merkinnät listataan matkapäivän mukaisesti.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | 1 Comment »

Vinkkejä seuraaville Costa Rican kävijöille

Posted on October 19th, 2004

• Kiikarit ehdottomasti mukaan. Eläimiä ei useinkaan pääse niin lähelle, että niitä ilman kiikareita voisi järkevästi tarkkailla. Meilläkin jäi monta eläintä pelkiksi tummiksi liikkuviksi möykyiksi, kun kiikarit jäivät kotiin.
• Kamera ehdottomasti mukaan. Kuvattavaa riittää vaikka ei olisikaan mitenkään innokas valokuvaaja. Ihan vinkkinä mainittakoon, että viidakossa on sitten yllättävän pimeää. Viidakossa ISO 400 filmi ei ole riittävän herkkää, ellei käytössä ole todella valovoimaisia objektiiveja (f ~ 1.4-1.8). Vastaavasti auringossa valoa vähintäänkin riittävästi, mutta ongelmaksi tulee suunnattomat valaistuserot, joten on syytä varautua joko varjojen ja kirkkaiden kohtien leikkautumiseen.
• Espanjankielen taidolle olisi matkalla ollut todellakin käyttöä. Vaikka englanniksikin kohtuullisesti pärjäsimme, jäi kontaktin luominen paikallisiin ihmisiin kovin pintapuoliseksi kielimuurin vuoksi. Espanjankielen taito olisi myös varmasti vilkastuttanut sosiaalista elämäämme matkan aikana, kun suurin osa muista matkailijoista oli espanjalaisia. Matkalla laadimmekin suunnitelmia edes auttavan espanjankielentaidon hankkimisesta. Katsotaan nyt miten into riittää, tuleeko suunnitelmista koskaan mitään vai jääkö tämä pelkäksi unelmoinniksi.
• Aikaeroon oli meidän kokemuksemme mukaan huomattavasti helpompi sopeutua länteen päin mentäessä. Silloin selvisimme sillä, että pitkitimme yhtä päivää ja nukuimme sen päätteeksi pitkät yöunet. Seuraavana päivänä ei ollut mitään ongelmia. Takaisin tullessamme nukuimme lyhyet yöunet ja vietimme niiden jälkeen lyhyen päivän ennen uusia yöunia. Tämän tavan seurauksena meidän kummankin sisäiset kellot menivät totaalisen sekaisin, saimme unen päästä kiinni pari-kolme yötä vasta aamuyöllä kolmen maissa. Kokonaisuudessaan toipumiseen meni lähes viikon verran. Voi olla, että takaisin tullessakin olisi pitänyt käyttää samaa tapaa, kuin mennessäkin. Kokeillaan tätä sitten ensi kerralla. Vinkkejä otetaan vastaan.
• Lennot Costa Ricaan ovat naurettavan halvat verrattuna moneen muuhun yhtä kaukana olevaan kohteeseen, menopaluu KLM/Martinair yhdistelmällä maksoi 800 euroa/henkilö. Muilla yhtiöillä hinnat olivat huomattavasti kovemmat.
• Jos haluat tehdä puolittaisen omatoimimatkan Costa Ricaan, niin suosittelemme Camino Travelia paikalliseksi matkanjärjestäjäksi. Suosittelemme asioimaan suoraan heidän kanssaan tai ainakin tutustumaan heidän kotisivuillansa tarjolla oleviin palveluihin ja vinkkeihin kohteista hotelleineen. Suomen matkatoimiston kautta asioimisen seurauksena matkallemme osui yksi toiveisiimme melkoisen sopimaton kohde. Kaiken lisäksi toivomamme kohde oli SMT:n mukaan hyvin vaikea järjestää, jälkeenpäin Camino Travelin sivujen (ja muiden matkailijoiden matkaohjelmien) perusteella havaitsimme toiveemme olleen helposti toteutettava ja jopa yleisesti toivottu ja toteutettu.
• Ostakaa Lonely Planet kirja jo ennen matkan varaamista ja miettikää mitä haluatte tehdä ja missä käydä. Tämän jälkeen sitten alatte suunnitella matkaohjelmaa ja valita mahdollista matkanjärjestäjää. Me teimme toisin päin ja moni mielenkiintoinen kohde jäi näkemättä. Toisaalta kukaan ei kiellä tekemästä kahta matkaa samaan maahan, ensimmäisellä käydään haistelemassa ilmaa ja katsomassa yleisilmettä ja toisella sitten hankitaan vielä ensimmäistäkin upeammat kokemukset. 10 päivän lomaan ei nimittäin kannata pakata turhan paljoa tekemistä, meilläkin tahti oli hetkittäin juuri ja juuri mukavan rajoilla.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Yhteenvetoa Costa Rican reissusta

Posted on October 19th, 2004

Lyhyenä yhteenvetona matkasta voi todeta, että aivan mahtava reissu tuli tehtyä. Kiitoksia paljon kaikille häämatkamme rahoittaneille häävieraille. Rahanne eivät todellakaan menneet mihinkään turhanpäiväiseen tavaraan vaan annoitte meille ikimuistoisen kokemuksen.

Pidemmän kaavan mukaan kerrottuna matka oli meille todella uudenlainen kokemus. Emme kumpikaan koskaan ole tehneet tällaista matkaa aiemmin ja täysin erilaisen maailman kokeminen oli mullistava kokemus. Eurooppa alkoi tuntua kovin pieneltä paikalta, kun kaikki ympärillä oleva oli niin täysin erilaista kuin aiemmin. Edes ensivisiitti Yhdysvaltoihin ei tuonut näin paljoa uusi asioita. Matkalla saimme myös uudenlaisen kosketuksen luontoon, koska Costa Ricassa luonto tuntui olevan aina läsnä. Toivottavasti saisimme säilytettyä tämän kosketuksen myös Suomessa, onhan se nyt ihan tyhmää lähteä katsomaan kasveja ja eläimiä maapallon toiselle puolelle jos niitä ei pysty mitenkään järkevästi vertailemaan kotimaan vastaaviin.

Yksi merkittävä asia matkassa oli myös se, että koskaan aiemmin emme ole olleet tauotta kahdestaan näin pitkää aikaa. Opimme nauttimaan toistemme seurasta ihan uudenlaisella tavalla, toivoa sopii, ettei tämä taito unohdu arjen paineiden puristuksessa. Seuraavilla matkoilla tällaiseen ylellisyyteen tuskin on mahdollisuutta, koska niillä perhe mitä todennäköisemmin tulee olemaan kokonaisuudessaan edustettuna.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Monteverde, San Jose, Miami, Amsterdam, Helsinki, Espoo

Posted on October 18th, 2004

Aamu alkaa levottomasti nukutun yön jälkeen pakkaamisella ja aamupalalla. Aamupalan aikana kumpikaan ei ole oikein juttutuulella, taidamme kumpikin olla jättämässä haikeita jäähyväisiä tälle maalle. Tai vaihtoehtoisesti ikävöimme jo niin kovasti Rikua ja kotia, että emme enää malttaisi täällä odotella. Aamupalan jälkeen on taas aika koittaa puhelinyhteyttä Suomeen, taas ilman tuloksia. Alkaa jo hieman nyppimään nämä puhelinyhteydet, kun puhelinkortista on saatu käytetty vasta vajaa kolmannesosa.

Kello 10:25 saapuu kyytimme lentokentälle, vaihteeksi pääsemme matkustamaan ihan kahdestaan ilman tarvetta harrastaa small talkia muiden matkustajien kanssa. Kuskikaan ei osaa englantia muutamia sanoja enempää, joten aamupalalla aloitettu hiljaisuus saa jatkoa. Ajomatka Monteverdestä pääkaupungin suuntaan olikin huomattavasti meidän tuloreittiämme inhimillisempi, joten hieman hymyilyttää pääkaunpungin suunnasta tulleiden kauhistelu teiden kunnosta. Onneksi kuljettajamme kompensoi paremman tien ajamalla kurveihin riittävän kovaa, meinasi aamupalat tulla tervehtimään auton sisustusta. Reilu puolet ajomatkasta kulki Interamericana tietä, joka kulkee koko Väli-Amerikan läpi ja on raskaasti liikennöity. Leveydeltään tie ei tosin ollut yhtään suomalaista maaseudulla kulkevaa maantietä suurempi, pinnoite tosin oli loistavassa kunnossa. Kapea ja mutkainen tie ei paikallisille näyttänyt olevan kuitenkaan mikään syy vähentää ohituksia. Kun ohitettavana kuitenkin oli pääasiassa pitkiä rekkoja, vaaratilanteita oli ajallisesti enemmän kuin leppoisaa ajelua. Ei sovi siis heikkohermoisille, kuten ei autoilu tässä maassa muutenkaan.

Lopulta pääsemme perille San Josen lentokentällä, poikkeuksellisesti olemme perillä etuajassa. Kentällä meitä vastassa on todellinen byrokratian helmi. Paperia pitää täyttää, leimauttaa, luovuttaa ja taas uudelleen luovuttaa sellaisella tahdilla, että voisi kuvitella olevansa entisessä Neuvostoliitossa. Passikin pitää näyttää neljään kertaan ennen kuin löydämme itsemme lentokoneesta. Käsimatkatavarat tutkitaan pariin otteeseen ja joiltakin matkustajilta vielä kolmanteen kertaan lentokoneeseen johtavassa putkessa. Hauskana yksityiskohtana vielä sellainen maksu kuin maastalähtövero, eli jokainen matkustaja maksaa 26 Yhdysvaltain dollaria päästäkseen maasta pois lentokoneella.

Vielä lentokentällä yritämme soittaa Suomeen, mutta yhteyttä ei tälläkään kertaa synny. Enää ei jaksa edes harmittaa, melkeinpä hymyilyttää. Koska puhelinkortilla ei meille mitään käyttöä ole, päätämme lahjoittaa sen jollekin vastaantulevalle eurooppalaiselle matkailijalle. Kun koneemme saapuu kentälle, etsimme katseellamme sopivaa “uhria” ja bongaamme suunnilleen ikäisemme pariskunnan rennoissa vaatteissa. Mikko juoksee heidät kiinni ja pyytää anteeksi häiriötä. Hetken vastustelun he vastaanottavat kortin iloisesti kiitellen, kunhan vain ensin ovat selvinneet säikähdyksestä ja tajunneet kortin olevan heille täysin ilmainen. Ensimmäinen ajatus taisi olla, että heti lentokentällä heille ruvetaan kaupustelemaan kaikenlaista epämääräistä.

Jo menomatkalla ajattelimme käydä tutustumassa Miamin kentän tarjontaan, mutta koska koneemme oli silloin myöhässä emme uskaltaneet lähteä odotusaulasta mihinkään. Paluumatkalla olimme päättäneet toteuttaa suunnitelmamme. Heti turhanpäiväisten muodollisuuksien jälkeen ryntäsimme katsomaan lentokoneen lähtöajan Amsterdamiin ja jatkoimme samantien matkaa Miamin lentokentän uumeniin. Pettymys oli suuri, kun jouduimme havaitsemaan lähes kaikkien liikkeiden menneen kiinni 20 minuuttia aikaisemmin. Löysimme onneksi yhden kioskityyppisen myymälän, josta saimme postikortin ja matkalukemista. Korttiin piti vielä käydä ostamassa postimerkit ja löytää kirjoitamista varten kynä, koska omamme oli kadoksisa. Postimerkki saatiin onneksi helposti automaatista, kynän löytäminen vaatikin sitten jo enemmän vaivaa. Kiertelimme ensin läheiset lähtöselvitystiskit, mutta niiden luota ei kyniä löytynyt ainuttakaan. Hetken pähkäilyn jälkeen löysimme suljetun infotiskin luota ystävällisen näköisen paikallisen poliisin. Eikun rohkeasti kysymään, että olisiko hänellä kynää. Vastaukseksi saimme lyhyen vastauksen “Yes” ja perään naurua. Hämmästyksestä toivuttuamme tajusimme, että ehkä pitäisikin kysyä kynää lainaan eikä tehdä gallupia kynän omistamisesta. Tarkemmin mietityn kysymyksen jälkeen saimmekin kynän lainaan ja pääsimme kirjoittamaan korttia. Kortin kirjoituksen lomassa juttelimme mukavia kynän lainanneen poliisin kanssa. Jopas olikin mainion oloinen kaveri. Hauskana yksityiskohtana Miamin lentokentällä oli automaattinen juna, joka kuljetti matkustajia kahden terminaalin välillä. Euroopassa kyseisen pituisen matkan olisi kyllä saanut kävellä tai sitten olisi ehkä ollut yksinkertainen liukumatto. Amerikassa kaikki on näköjään ihan oikeasti suurta ja mahtipontista.

Lento Amsterdamiin sujuikin sitten pääosin nukkuessa tai syödessä. Perillä kello olikin sitten iltapäivässä ja vähän oli vaikea orientoitua iltapäivän sykkeeseen. Lentokoneesta päästyämme käytetettävissämme olisi 4 tuntia koneen lähtöön, eli käytännössä 3,5 tuntia vapaata aikaa. Mitenköhän sen saisi käytettyä? Ensimmäiseki päätimme ottaa suunnan tax-free myymälöihin, jos niistä vaikka löytyisi sinisessä paketissa olevaa Tobleronea, joka on meidän molempien suosikki. Kolmannesta karkkikaupasta sitä sitten löytyi ja mukaan päätyi suklaata omiin ja muiden tarpeisiin. Shoppailun aikana iski nälkä, kuten niin usein kotimaassakin. Suunta siis kohti ravitsemusliikettä. Loman viimeisen ruokailun kunniaksi etsimme kentän hienoimman ruokapaikan ja ruokalista vaikutettua mielenkiintoiselta astuimme sisään. Ruoka olikin oikein hyvää, mutta ei vetänyt vertoja Costa Ricassa nautituille herkuille. Palvelun osalta saimmekin sitten huomata palanneemme viileään Eurooppaan, ei paljon hymyä tai muutakaan positiivista ulosantia tarjoilijoista irronnut. Vähän hävetti, kun olimme menneet ravintolaan heitä näin häiritsemään.

Lopulta oli aika siirtyä kotimaahan vievään koneeseen, nyt alkoi kotiinpaaluu tuntumaan todella konkreettiselta ja ikävä Riku kohtaan alkoi kasvaa kohtuuttomiin mittoihin. Juuri ennen koneeseen pääsyä kuulimme ensimmäistä kertaa 10 päivään suomenkieltä. Tajusimme yhtäaikaa, että nyt pitänee aloittaa taas miettimään mitä voi sanoa ääneen muista ihmisistä. Suomessa ensimmäisenä iski naamalle lähtöpaikkaa 20 astetta kylmempi ilma ja hyytävä tuuli. Onneksi auto lämpeni nopeasti. Ajaminen olikin melkoisen rentouttavaa verrattuna maantiematkailuun Costa Ricassa, tietä pystyi ajamaan suoraan ilman pelkoa putoamisesta auton nielevään kuoppaan.

Kotiin pääseminen oli onnistuneen matkan jälkeen todella mukavaa. Ensimmäiseksi ryntäsimme yläkertaan katsomaan nukkuvaa Rikua, taisimme vähän salaa silitellä hiuksiakin. Lastenhoitajien kiittelyn jälkeen oli todella mukava käpertyä omaan sänkyyn nukkumaan. Aamulla edessä olisi taas paha maailma vastuineen ja velvollisuuksineen.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Monteverde, Santa Elena

Posted on October 16th, 2004

Ei varmaan pitäisi mennä nukkumaan joka ilta ennen yhdeksää, kun taas heräsimme auringon noustessa puolikuudelta. Ehtiipä toisaalta hyödyntää valoisan ajan tehokkaasti. Tänään on ohjelmassa opastettu kierros Monteverden pilvimetsäluonnonpuistossa ja mahdollisesti iltapäivällä käynti puiden latvojen tasalla kulkevilla riippusilloilla.

Päätimme olla reippaita (tai pihejä) emmekä ottaneet taksia luonnonpuistolle, vaan kävelimme 20 minuutin matkan hotellilta sinne. Lähes koko matka oli ylämäkeä ja perillä oli hyvin lämmitellyt olo. Enää tiedossa on 4 tuntia metsässä patikointia ja sitten vielä paluumatka. Kaikki muut olivat tulleet paikalle vuokra-autoilla, myös meidän hotellistamme. Portilla etsimme ensimmäiseksi käsiimme oppaamme Rodrigon, joka opasti meidät läpi virallisen osuuden. Lippujen jonottaminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta oli meidän vuoromme. Päätimme vuokrata kiikarit retken ajaksi, koska tiedossa on paljon lintuja ja muita etäällä olevia nähtävyyksiä. Puistossa olivat keksineet varman keinon saada kiikarit takaisin, pantiksi piti jättää passi.

Kierroksen alkupuolella oppaamme pysähtyy yhtäkkiä ja alkaa etsimään jotain oksilta kiikareilla. Lyhyen etsimisen jälkeen hän suuntaa teleskooppinsa puihin ja käskee meitä katsomaan siihen. Näemme oksalla istuvan Resplendant Quetzal linnun, joita on maailmassa viimeisimpien laskelmien mukaan vain noin 1000 jäljellä. Quetzal on myös kuuluisa siitä, että vangittuna se kuolee hyvin nopeasti. Tämän vuoksi se aikanaan nousi Keski-Amerikan valtioiden itsenäisyyspyrkimysten symboliksi. Ihailemme kahta Quetzalia lähes puolentunnin ajan ja otamme niistä kuvia teleskoopin läpi. Kuvat onnistuvat yllätykseksemme kohtuullisen hyvin. Opaskin pyytää lähettämään oman osuutensa kuvat myytäessä saatavista rahoista. Näemme paljon erilaisia lintuja, muita eläimiä ei muutamia hyönteisiä lukuunottamatta näy lainkaan. Kierroksen lopuksi suuntaamme vielä Hummingbird (kolibri?) näyttelyyn. Siellä näemme useita erilaisia kolibreja ruokailemassa sokerivesiliuosta. Näemme myös hiekkavalliin pesänsä kaivaneen Tarantella hämähäkin. Ilman opasta emme olisi varmaan nähneet kuin pari lintua puistossa ja kolibrit näyttelyssä. Rodrigo oli todella loistava opas, meillä kävi todella tuuri.

Samassa ryhmässä kierroksella oli myös eräs amerikkalainen pariskunta. Heillä oli samanlainen digikamera kuin meilläkin, mutta olivat tohinoissaan unohtaneet pakata akkulaturin mukaan. Akku oli tyhjentynyt parin päivän matkan jälkeen ja vielä oli viikko lomaa jäljellä. Sattumalta he vielä sattuivat asumaan kanssamme samassa hotellissa, vieläpä meidän alakerrassamme. Päätimme auttaa miestä mäessä ja lupasin ladata heidän akkunsa omalla laturillani ja palauttaa sen heille täytenä. Amerikkalaiseen tapaan he olivat ylitsevuotavan kiitollisia antamastamme avusta ja kiitokset loppuivat vain sillä, että heidän kyytinsä sattui sopivasti paikalle. Toivottavasti saavat hyviä kuvia, vaikka ei yhdellä akullisella virtaa kovin pitkälle pärjää. Pidemmälle kuitenkin kuin tyhjällä akulla.

Lounaan jälkeen iltapäivällä lähdemme Selvatura Parkiin kävelemään puiden latvojen tasalla kulkevia riippusiltoja pitkin. Matka kestää autollakin tunnin, joten onneksi tarjolla on ilmainen kyyti mennen tullen sinne. Aika hyvää palvelua väittäisin. Riippusilloilta metsä näyttää täysin toisenlaiselta kuin alhaalla kulkiessa. Valitettavasti silloilla käy niin vilkas liikenne, että lintujakin on vaikea havaita. Tänne pitäisi päästä joskun ihan yksin, niin eläimiäkin näkisi ihan toisella lailla. Siltojen kuljeskelu alkaa vähitellen kyllästyttämään ja puolessa välissä matkaa tekisi jo mieli päästä takaisin hotellille lepuuttamaan jalkoja.

Monteverden alueen tiet ja sinne tulevat tiet ansaitsevat vielä lisäkommentin tänäänkin. Tiet ovat oikeasti huonommassa kunnossa kuin suomalaiset metsätiet tai mitkään mökkitiet. Tavallisella henkilöautolla ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä liikkumaan näitä teitä. Yhdessä kaupassa näimmekin osuvan T-paidan, siinä oli englanniksi teksti ‘Selvisin hengissä tien Monteverdeen’. Meidän tuurillamme kaikkein huonoin tie alueella kulkee luonnonpuistoon ja tämän tien varrella on myös hotellimme. Matka hotellilta kaupunkiin kestää autolla 15 minuuttia ja kävellen 60 minuuttia. Eli todella tuskainen tienpätkä tosiaankin.

Viimeisen illan kunniaksi päätimme mennä hotellin ravintolaan oikein hienosti, vaikka tunnelmaan olikin hieman vaikea päästä likaisissa reisitaskuhousuissa. Toista kertaa matkalla joimme ruoan kanssa viiniä, kuumassa kun alkoholi ei oikein tunnu meille kummallekaan maistuvan. Pöytään tuotiin Chileläistä Pinot Noir rypäleestä tehtyä punaviiniä, joka sopi erinomaisesti valitsemiemme pastan ja kanan rintafileen kanssa. Jälkiruoka oli vieläkin herkullisempaa, jos vain mahdollista. Eli varsin onnistunut ilta näin loman päätteeksi.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Volcan Arenal, Tilaran, Santa Elena, Monteverde

Posted on October 15th, 2004

Aamulla heräämme taas jo puolikuuden aikaan auringon noustessa, maisemat ovat tänäänkin mykistävän kauniit aamuauringossa. Mikon tultua suihkusta huomaamme sähköjen katkenneen. Samalla tajuamme, että lämpimän veden saanti on sähköstä riippuivaista, onneksi herra käytti kaiken lämpimän veden yksin… Onneksi tytöt eivät hikoile ja jos hikoilevatkin, niin se tuoksuu ihan ruusuilta tai mansikoilta.

Hotellista uloskirjautumisen jälkeen kokeilemme taas soittaa Suomeen ja tällä kertaa saammekin yhteyden aikaiseksi. Valitettavasti juuri samaan aikaan kyytimme saapuu, vieläpä etuajassa, ja joudumme tekemään pikapuhelun. Ehdimme vaihtaa vain muutaman sanan, mutta saamme kuitenkin kuulla Rikun ääntä ja kerrottua hänelle terveisiä isiltä ja äidiltä. Rikun äänen kuuleminen ei valitettavasti helpottanut ikävää laisinkaan, päinvastoin pahensi vain. Vielä jäi muutama minuutti puheaikaa Suomeen, joten täytyy yrittää soittaa vielä myöhemmin uudestaan.

Matka Arenalilta Monteverdeen Arenal-järven ympäri alkaa jo ensimmäisten kilometrien jälkeen tuntua kidutukselta. Tiessä tuntuu olevan enemmän reikiä kuin ehjää pintaa ja suoraa osuutta tiestä on turha etsiä. Reetalla kokeneena matkapahoinvoijana on täysi työ pitää aamupalat mahassa. Luulemme alkumatkan olevan pahassa kunnossa, kunnes tulemme kohtaan, jossa vesi on sorruttanut tien poikki. Joudumme kantamaan laukut sortumakohdan yli toiseen bussiin ja pääsemme jatkamaan matkaa. Sortuman jälkeen tie yllättäen paranee ja jatkuu kohtuullisena Tilaranin kaupunkiin asti. Tilaranissa pidämme pienen tauon, jonka jälkeen siirrymme todellisille pikkuteille ylös vuorille. Kärrypolku on näille teille ylistävä kuvaus, mutta parempaakaan sanaa ei taida olla. Tämän matkan jälkeen sisäelimet tuskin ovat alkuperäisillä paikoillaan, siinäpä on sitten aikanaan jollekin lääkärille ihmeteltävää. Muut matkustajat puhuvat vain espanjaa ja kuljettajankin englanti on melkoisen tuskaista vääntämistä, joten keskustelua ei juuri muiden kanssa synny.. Kuljettajalle kuitenkin bonuspisteet kovasta yrityksestä ja positiivisesta asenteesta. Kuljemme loppumatkasta kuljettajan kotiseuduilla ja näemme hänen kotitilansa sekä kahvipellon, jolla hän on aikanaan työskennellyt. Pääsemme myös maistamaan kahvipensaan marjaa ja kaivamaan sen sisältä ns. kahvipavut eli marjan siemenet.

Ikuisuuden (4,5 tuntia) kuluttua saavumme Santa Elenan kaupungiin, josta jatkamme vielä muutaman kilometrin verran Fonda Vela hotellille aivan Monteverden luonnonpuiston portin läheisyyteen. Vastaanotossa saamme intensiivikurssin paikallisista aktiviteettimahdollisuuksista, osa oikein mielenkiitoisiakin. Huoneeseen päästyämme olemme pudottaa silmät päästämme, huone on todella iso ja näyttävä. Huomaamme, että meille onkin varattu viimeiseen majapaikkaan ns. junior suite eli pieni sviitti. Ei paha homma laisinkaan.

Lyhyen asettumisen jälkeen lähdemme varaamaan huomiselle aamulle opastettua retkeä luonnonpuistoon, jätämme vielä hurjemmat aktiviteetit harkintaan. Lähdemme kävellen läheiseen meijeriin, jos sieltä löytyisi vaikka hyvää jäätelöä. Lyhyen kävelyn jälkeen pääsemme valitsemaan herkullisen kuuloisista vaihtoehtoisista jäätelömauista mieluisemme. Jäätelöt ovat todella loistavia, suosittelemme maistamaan jos satutte täällä päin liikkumaan.

Ilma on viimeinkin sopivan leppoisa suomalaiseen makuun eli noin 20 asteista. Päätämme jatkaa matkaa jalkaisin Santa Elenaan asti vaikka matkaa onkin 4 kilometriä. Vajaan tunnin kävelyn jälkeen saavumme perille erinäisten mutkien kautta. Käymme katsomassa parhaat päivänsä nähnyttä härkätaisteluareenaa ja kuljemme paikallisen asutuksen läpi menevää juuri ja juuri kulkukelpoista reittiä, joka Reetan mielestä muistutti enemmän likaojaa kuin tietä. Santa Elenaan saapuessamme pilvet alkavat työntymään kaupunkiin ja sadetta on varmasti luvassa. Käymme shoppailemassa ja katselemassa muutenkin paikkoja, lopuksi päädymme syömään Morphos nimiseen ravintolaan. Ravintolaa on Lonely Planetin oppaassa kehuttu hyvistä ja suurista annoksista, eikä turhaan. Jälkiruoaksi käymme kahvilassa juomassa paikallista kahvia, ihan hyvää oli vaikkemme erityisiä kahvin ystäviä olekaan. Lopuksi on taas aika käydä supermarketissa ostoksilla, tällä kertaa joudumme oikein jonottamaan perjantai-illan kunniaksi.

Kaupunki näyttää unenomaiselta pilvien ja laskevan auringon värjätessä sen oranssiksi. Sateen uhka on liian ilmeinen, jotta lähtisimme kävelemään takaisin hotellille, joten päätämme ottaa taksin. Ongelmana on se, että kaupungissa tuntuu olevan vain pari-kolme virallista taksia ja ne ovat koko ajan varattuina. Epävirallisia takseja on kyllä tarjolla pääkadun varrella runsaasti, mutta meillä ei ole tietoa uskaltaako niitä käyttää. Kun virallisia takseja ei odottelusta huolimatta tunnu löytyvän, päätämme uskaltautua epävirallisen kyytiin. Matka sujuu ongelmitta ja pääsemme turvallisesti hotellille vesisateen vain koko ajan voimistuessa.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

La Fortuna, Volcan Arenal

Posted on October 14th, 2004

Heräämme aamulla ennen kuutta ja parvekkeelta avautuva sumuinen maisema on vienossa aamuauringossa vastustamaton näky. Eli kamera taas esille ja kuvaamaan, puolen tunnin aherruksen jälkeen takaisin sänkyyn jatkamaan unia. Tänään pitää olla reipas, kun aloitamme matkailun uudelle asenteella eilisen päätöksen mukaisesti.

Viimeinkin tarjolla on loistoluokan aamupala, jota tulee syötyä vähintäänkin riittävästi. Mahtaakohan tulla nälkä ennen illallista. Aamupalan jälkeen lähdemme yrittämään soittamista Suomeen, mutta onni ei ole myötä eikä yhteyttä synny. Yritetään myöhemmin uudestaan, jos kävisi parempi tuuri. Nyt otetaan suunnaksi La Fortuna ja lähdetään shoppailemaan , syömään ja valokuvaamaan. Tilaamme vastaanotosta taksin, jolla pääsemme edulliseen reilun $3 hintaan 9 km:n päässä olevaan kaupunkiin.

Ensimmäiseksi suuntaamme paikalliseen pankkiin vaihtamaan lisää coloneita ostoksilla käymistä varten. Pankissa on suomalaisittain melkoiset turvajärjestelyt: pihalla partioi vartija luotiliiveissä konepistoolin kanssa ja sisällä on aseistettu vartija, joka päästää kävijät sisään ja ulos lukitusta ovesta. Sisällä ei saa pitää päässä päähineitä, aurinkolaseja eikä puhua matkapuhelimeen tai pitää esillä minkäänlaisia aseenomaisia esineitä. Täälläpäin mahdolliset pankkiryöstöt eivät voi millään tapahtua ilman henkilövahinkoja. Pankissa vaihtokurssi on aavistuksen parempi kuin hotelleissa, mutta ero on aika mitätön. Hotellit vain eivät suostu vaihtamaan kovin suuri summia rahaa, vaikka ne olisivatkin matkailijalle helpoin paikka rahanvaihtoon.

Rahojen kanssa on hyvä suunnata ostoksille kaupungille. Emme ole varsinaisesti etsimässä mitään, mutta tavaraa tuntuu vain tarttuvan mukaan. Varsinkin tuliaisia Rikulle tuntuu löytyvän joka kaupasta, eikä niitä sinne voi jättää. Pitänee kohta ostaa varmaan toinen matkalaukkukin. Viimeinkin pääsemme myös ihan tavalliseen ruokakauppaan ostamaan karkkia, juotavaa, naposteltavaa ja paljon kehuttua kahvia. Kokeilemme myös paikallista jäätelöä, mutta pettymykseksemme se ei ole kovinkaan hyvää. Istumme puiston laidalla, kävelemme kaupungilla, katselemme paikkoja ja ihmisiä, otamme valokuvia ja nautimme lomasta. Tällaista tämän olisi pitänyt olla jo pari päivää sitten, eikä mitään hotellin suljetulla alueella piileskelyä. No ainakin ensi kerralla matkalle lähtiessämme tiedämme hieman paremmin mieltymyksemme. Kaupunkikiertelymme aikana tulivuorikin on taas kuoriutunut pilvipeittonsa alta ja pääsee kaupunkikuviemme taustalle. Ennen hotellille palaamista käymme vielä syömässä kana fajitasta ja kinkku-ananas-pitsaa costaricalaisittain. Näitä ruokia voisi syödä vaikka lopunikäänsä, niin loistavia ne ovat. Viimeisenä hommana kaupungissa käymme internet-cafessa lähettämässä sähköpostia Suomeen, koska puhelinyhteyttä emme useista yrityksistä huolimatta saaneet muodostettua.

Kaupunkikierroksen jälkeen menemme hieman rentoutumaan hotellin uima-altaalle ja nautimme allasbaarin tarjottavista. Tähän mennessä olemme lomamme aikana juoneet vain yhdet lasit punaviiniä ja nyt kokeilemme ensimmäisä drinkkejä. Johtuneeko kuumuudesta vai mistä, mutta saamme juotua drinkeistä vain pikkutilkat. Ei taida meistä tulla altaalla hilluvia bilehirmuja enää, eikä niin väliksikään. Allasbaarin ruokalista tosin vaikuttaa aika lupaavalta, sitä täytynee tulla iltasella testaamaan. Kaupungilta oli kiva palata myös, koska sivooja oli ilmeisesti kovasti innostunut jättämästämme juomarahasta ja oli taiteillut huoneeseemme ja kylpyhuoneeseemme pyyhkeistä sydämiä ja joutsenia, koko komeus oli lopuksi koristeltu kukkien terälehdillä. Ensimmäistä kertaa matkalla tuntui siltä, että saamme häämatkalaisille tarkoitettua erityiskohtelua.

Niinhän siinä sitten kävi, että illallinen jäi tänäänkin syömättä, sen verran runsas lounas tuli kuitenkin nautittua. Menemme nukkumaan taas aikaisin ukkosen jylyä kuunnellen. Näin kovaa ukkosta emme ole koskaan kokeneet, Reetakin myönsi ensimmäistä kertaa pelkäävänsä ukkosen aikana. Ukkosen ollessa juuri kohdalla meno oli melkoisen hurjaa, salamat löivät ja samalla hetkellä kuului korvia repivä räsähdys. Ukkosta pelkäävä olisi varmasti saanut sydänkohtauksen.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Horquetas, La Fortuna, Volcan Arenal

Posted on October 13th, 2004

Viimeinen aamu tässä paikassa ja mieli alkaakin jo tehdä pois täältä. Olemme tyytymättömiä siihen, että olemme täysin jumissa hotellilla. Kylään ei saa kuulemma lähteä ilman opasta ja muutenkin palvelutarjonta on hieman huonoa. Postikortteja kyllä löytyy, mutta ei postimerkkejä. Puhelinkioskeja on useitakin, mutta puhelinkortteja ei myydä hotellilla. Kiskurihintaan saisi kyllä soittaa vastaanoton kautta. Haluaisimme hieman nähdä hotellin ulkopuolista elämää, mutta se tuntuu olevan todella hankalaa. Toivottavasti seuraavassa majapaikassa on hieman paremmin onni myötä tämän asian suhteen.

Kartasta olemme arvioineet, että matka La Fortunaan ja Arenalille kestää 2-2.5 tuntia, mutta täkäläisen liikenteen ja tiet tuntien totuus voi olla aivan jotain muuta. Kello 14:15 olemme aikataulun mukaisesti Interbussin kuljetuksen kyydissä kohti La Fortunaa. Matkaseuraksemme tällä matkalle osui kolme pariskuntaa, joista yhden espanjalaisen olimme tavanneet jo Tortuguerossa. Muut kaksi pariskuntaa olivat englanninkielisia, toiset San Diegosta Kaliforniasta ja toiset Albertasta Kanadasta. Kanadalainen pariskunta oli meidän tapaamme häämatkalla, mutta he olivat hieman rohkeammalla asenteella liikenteessä kuin me. Heillä ei ollut mitään muuta varattuna etukäteen kuin lennot Kanadasta tänne ja takaisin, hotellit he varaavat vasta paikan päällä. Ehkä mekin joskus uskallamme lähteä tuolla tavalla matkalle, lapsen kanssa se ei tosin taida olla järkevää.

Lopulta olimme perilla La Fortunassa kello 17:00, joten arviomme matka-ajasta ei osunut ihan pieleen. Matkalla sentään pidettiin yksi tauko ja jonotettiin parin liikenneonnettomuuden vuoksi. Toisessa rekan voimansiirto oli pettänyt ylämäessä ja ohitse pääsi vain pienillä autoilla. Toinen onnettomuus olikin sitten jo hieman pahemman näköinen, rekka oli kaatunut ulkokaarteessa täydessä kivilastissa. Metrin päässä kyljellään olevasta rekasta alkoi kymmenien metrien pudotus suoraan alla virtaavaan jokeen. Kukaan ei kuitenkaan ollut loukkaantunut kummassakaan tapahtumassa, joten emme joutunut odottamaan kovinkaan pitkään.

La Fortunan kaupunkin on samannäköinen kuin kaikki muutkin Costa Rican kaupungit. Vaikuttaa siltä että kaupungin koko vaikuttaa ainoastaan pinta-alaan, ei talojen korkeuteen, ei infrastruktuurin kehittyneisyyteen tai mihinkään muuhunkaan mihin olettaisi kehittyneemmissä valtioissa saatujen kokemusten perusteella. Eipä se mitään toisaalta haittaa, koska elämyksiä tänne oltiinkin tulossa hakemaan ja niitä on saatu. Matkalla tänne päätimme, että nyt vaihdamme asennetta ja aloitamme rohkeamman tutustumisen tähän maahan. Huomenna on siis uuden lähestymistavan vuoro, enää ei jäädä hotellin vangiksi. Aloitamme uudella asenteella jo heti La Fortunassa ja livahdimme lyhyen tauon aikana etsimään puhelinkortteja. Lyhyen etsiskelyn jälkeen löysimme kansainvälisen puhelinkortin ja saimme pikakurssin sen käyttöön. Nyt pitäisi vielä löytää puhelinkioski ja päästä soittamaan Rikulle Suomeen hereilläoloaikaan. Kaupungissa kiertelyn jälkeen on taas aika siirtyä uuteen majapaikkaan. Tällä kertaa vuorossa on Montana de Fuego niminen hotelli, jonka kaikista huoneista on loistava näkymä Arenalin aktiiviselle seinämälle.

Illalla tulee aivan uskomattoman kova ukkonen, koko mökki tuntuu heiluvan ja taivas välkkyy jatkuvasti. Ukkonen jatkuu tuntikausia ja menemme nukkumaan sen jatkuessa. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen heräämme ja huomaamme taivaan olevan aivan pilvetön ja tulivuoren näkyvän selvästi. Tulivuoren huipulla on punainen hehku ja sen kylkeä pitkin valuu laavaa ja hehkuvia kiviä. Näky on todella uskomaton. Olemme vain muutaman kilometrin päässä tulivuoren aktiivisesta huipusta ja kuulemme purkausten aikaansaaman jylyn. Tätä on todella vaikea käsittää, jollei ole itse koskaan kokenut luonnon voimaa näin läheltä. Otamme kuvia tulivuoresta lähes puolentoistatunnin ajan ennen kuin palaamme takaisin nukkumaan.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Horquetas

Posted on October 12th, 2004

Tänään on paikallinen juhlapäivä, jota vietään Kolumbuksen kunniaksi. Varsinaisia juhlallisuuksia järjestetään kuitenkin perinteisesti vain Limonin kaupungissa, joten tuskin tulemme päivän aikana havaitsemaan mitään normaalista poikkeavaa toimintaa.

Runsaan aamupalan jälkeen on vuorossa päivän etukäteen jännittävin tapahtuma, ratsastusretki vesiputouksille. Menemme odottamaan opastamme jo hyvissä ajoin hotellin vastaanottoon ja meitä kumpaakin jännittää melkoisesti. Hetken odottelun jälkeen kuulemme kavioiden kopinan ja pian näkyviin tuleekin oppaamme hevosensa kanssa. Oppaamme puhuu loistavaa englantia ja vaikuttaa muutenkin todella mukavalta kaverilta, tämä tietää toivottavasti hyvää retken kannalta. Lyhyen tutustumisen jälkeen siirrymme hevostalleille, jossa hevosemme jo odottavatkin meitä. En muistanutkaan, että hevonen on noin iso eläin. Reeta tosin yrittää vakuuttaa minut siitä, että täällä on normaalia pienempiä hevosia. Niinpä niin. Kahden minuutin intensiivikoulutuksen jälkeen olemme oppaan mielestä valmiita nousemaan satulaan. On jotenkin epätodellinen olo istua elävän olennon kyydissä ja luottaa sen toimivan ohjeideni mukaan. Matkalla putouksille opas esittelee meille paikallista luontoa kasveineen ja eläimineen todella innokkaasti. Tutustuimme mm. kasviin, josta intianiit aikoinaan uuttivat ainetta, joka pysäyttää elimistön lähes täydellisesti 72 tunnin ajaksi. He käyttivät tätä keinoa selvitäkseen käärmeiden puremista, aineenvaihdunnan ollessa lähes olematonta myrkky ei pystynyt vaikuttamaan lainkaan ja 72 tunnin aikana myrkky hajosi ihmiselle vaarattomiksi aineiksi. Näimme lisäksi joulutähden sukuisen kasvin luonnonvaraisena. Myös sellainen raadonsyöjälintu kuin black vulture tuli nähtyä.

Reilun tunnin ratsastuksen jälkeen saavumme perille vesiputouksille. Joki muodostaa yhden kallion kohdalla useita putouksia ja niiden väliin jääviä altaita. Uiskentelemme altaissa ja nautimme vesiputousten alla luonnonmukaisesta vesihieronnasta sekä porealtaasta. Vesi on todella kirkasta ja puhtaan oloista, mutta paikallisen mittapuun mukaan kylmää (n. 22 C). Tämä on todellakin mieleenpainuva kokemus. Virkistäydymme putouksilla vajaan tunnin verran ja sen jälkeen onkin aika palata ratsain takaisin majapaikkaan. Paluumatkan aikana on jo selvinnyt, että takapuoli tulee tämän retken jälkeen olemaan todella kipeä.

Lounaan jälkeen päätämme mennä lepuuttamaan ratsastuksessa kipeytyneitä paikkojamme uima-altaalle. Noin 20 minuutin lepuutuksen jälkeen alkavat iltapäivän sateet, jotka kestävätkin lähes taukoamatta pitkälle yöhön saakka. Päätämme jättää illallisen väliin ja mennä todella aikaisin nukkumaan.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »

Tortuguero, Guapiles & Horquetas

Posted on October 11th, 2004

Heräsimme aamulla neljän aikoihin apinoiden kirkuessa kuorossa. Edellisenä aamuna olimmekin nukkuneet niin syvästi, että emme olleet heränneet samaiseen meteliin. Möly on niin kova, että nukkuminen sen aikana vaatii kyllä melkoisia unenlahjoja. Saamme aamukonsertin jälkeen vielä onneksi unenpäästä kiinni.

Tänään päättyy matkamme ensimmäinen vaihe ja jatkamme täältä kohti uusia seikkailuja. Seuraava kohteemme on Sueno Azul Resort, josta meillä ei ole juuri minkäänlaista ennakkotietoa. Lyhyen selvittelyn jälkeen joudumme toteamaan ettei kukaan muukaan tiedä paikasta mitään. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää. Matkaohjelman perusteella epäilemme kuitenkin, että tiedossa matkan löhölomaosuus.

Matkaamme Tortuguerosta sivistyksen pariin ensin jokiveneellä viidakon lävitse ja sen jälkeen luxus-bussilla banaaniplantaasien halki. Automatka keskeytyy useaan otteeseen, kun joudumme odottamaan banaanien ylittäessä tietä kuljetuskiskoja pitkin. Lopulta pääsemme perille Hotelli Suerreen, josta lounaan jälkeen jatkamme matkaamme minibussilla uuteen majapaikkaamme. Kun tälläkin kertaa tien viimeiset kilometrit ovat suomalaisittain kulkukelvotonta tietä, alamme epäilemään sen olevan täällä tavanomaista.

Lyhyen matkan jälkeen olemme perillä Sueno Azul Resortissa, joka lopulta paljastuu kylpylän, joogakoulun ja luonnonpuiston sekoitukseksi. Olemme seurueestamme ainoat, jotka majoittuvat tänne ja kun paikalla ei näy muita vieraita, alamme huolestua. Kolmen päivän aktiiviloman jälkeen on hieman vaikeuksia vain asettua aloilleen rentoutumaan. Viimeisen kolmen päivän aikana on kuitenkin ollut tapahtumia viikon edestä, joten olemme kyllä varmasti rennomman oleskelun tarpeessa. Tämä tuleekin todistettua heti, päiväunet maistuvat meille molemmille oikein loistavasti.

Katselemme terassiltamme tropiikin iltapäiväsadetta ja kuuntelemme sen aikaansaamaa pauhua. Hetken istuskelun jälkeen alkaa lapsettamaan, yllytämme toisiamme lähtemään sateeseen paitasiltaan. Eikä aikaakaan kun yllytyshulluina olemme kokeilemassa, miltä tuntuu kastua costaricalaisessa sateessa. Hetken seisoskelun jälkeen voimme todeta veden olevan märkää myös tällä mantereella. Toivottavasti kukaan tuttu ei ollut näkemässä. Kovin todennäköistä se ei ainakaan ole, koska olemme nähneet vain yhden toisen pariskunnan majoittuneena tänne. Illallisella näemme hieman lisää hotellin vieraita, paikalla on kymmenen hengen saksalaisryhmä.

Emme sitten malttaneet viettää huomista päivää vain lepuutellen, vaan kävimme varaamassa huomiseksi aamupäiväksi neljän tunnin ratsastusretken läheisille vesiputouksille. Kumpikaan meistä ei ole mikään erityisen taitava ratsastaja, joten retkestä tulee varmasti mielenkiintoinen. Ratsastusretken hinta oli positiivinen yllätys, vain 11 euroa hengeltä. Katsotaan onko huomenna ratsastuksen jälkeen meistä kumpikaan siinä kunnossa, että pystymme jatkamaan päiväkirjan parissa.

Filed under Costa Rica 2004, Matkailu | No Comments »