Engelberg ja Andermatt
Posted on April 13th, 2008
Jo aiemmin tuli kirjoiteltua Engelbergin kolmesta ensimmäisestä laskupäivästä sekä laitettua laskuvideo saataville. Nyt on vuorossa kaksi viimeistä laskupäivää, joista ensimmäinen Engelbergissä ja toinen Andermattissa, sekä tietenkin yhteenveto koko reissusta.
Viides päivä Engelbergissä oli viimeinkin sitä mitä olimme lähteneet hakemaan, koska tarjolla oli vuoren täydeltä uutta lunta sateiden jäljiltä. Olimme jo aiempina päivinä huomanneet, että hissit lähteävät liikkeelle jo varttia ennen virallista aukeamisaikaa. Into päästä korkkaamaan ainakin osa rinteistä oli niin kova, että olimme ala-asemalla jo puolituntia ennen hissien aukeamisaikaa. Jonotimme innoissamme hissiin pääsyä lähes tyhjällä ala-asemalla. Kun aikaa viralliseen hissien aukeamiseen oli tuo edellä mainittu vartti, alkoi tunnelma olla ihan käsin kosketeltava. Pettymys olikin suuri, kun hissimies tuli rauhoittelemaan todeten asiakkaiden pääsevän hissiin vasta aikataulun mukaisesti. Noin kymmentä minuuttia ennen hissien aukeamista paikalle tuli muutamia pienempiä ruotsalaisryhmiä, jotka eivät selvästikään olleet arvanneet jonkun jo olevan jonossa. Terveisiä vain Pallelandiaan
Lopulta hissit aukesivat ja pääsimme porteista läpi, seurauksena hillitön ryysis ja töniminen. Meidän porukkamme hajosi lopulta kolmeen eri hissiin kaiken kiilailun ja tönimisen seurauksena. Nousun aikana sitten yritimme jokainen kuunnella muiden ryhmien juttelua hisseissä ja arvailla mihin muut ovat suuntaamassa suksensa. Näitä tietoja sitten jaoimme keskenämme hissien välillä radiopuhelinten avulla ja suunnittelimme omaa taktiikkaamme. Ensimmäisen hissinousun jälkeen Trübseellä muut ryhmät olivatkin jostain syystä ihan valmistautumattomia ja jäivät vain ihmettelemään hissiasemalle. Meidän ryhmämme teki nopean tilannearvion ja suuntasi Jochpassin ja Jochstockin suuntaan.
Pääsimme laskemaan useita rinteitä ja laskulinjoja aivan ensimmäisinä ja nauttimaan sateiden tuomasta 20-30 cm puuterikerroksesta. Hiihtäminen oli todella nautinnolista ja ruokataukoakaan ei meinannut malttaa pitää iloittelun lomassa. Päivän jälkeen oli väsynyt ja onnellinen olo. Toki hieman huoletti, että kuinka sitä jaksaa seuraavana päivänä laskea taas täysillä Andermattissa oppaan kanssa. Oppaan kanssa kun tulee yleensä edettyä aikalailla nopeammin ja taukoja on vähemmän (ja vastaavasti ne ovat lyhyempiä). Ei muuta kuin energiaa kehoon ja venyttelyn jälkeen 19:30 nukkumaan, aamulla oli nimittäin herätys tiedossa viiden aikaan.
Kuudes päivä alkoi pimeyden vielä pitäessä laaksoa hallussaan, mutta meidän kämpässämme oltiin täydessä vauhdissa samantien. Koko porukka oli innoissaan lähdössä vuokra-autolla koti Andermattia ja kovasti odotettua opastettua laskupäivää. Reilun parin tunnin autoilun jälkeen olimme perillä Andermattissa ja valmiina päivän haasteisiin.
Pian saapumisemme jälkeen löysimme oppaamme Heinzin ala-asemalta ja lähdimme samantien kabiinilla kohti Gemsstockin yläasemaa. Ylhäälle ei turhia jaariteltu, vaan Heinz vei meidät samantien rinteiden vieruksille näyttämään taitojamme. Ilmeisesti hän oli näkemäänsä tyytyväinen, kun parin rinteenvieruksen jälkeen reitti vei heti ensimmäisellä laskulla kohti upeaa kurua. Laskimme kurua alas tielle asti, joten heti ensimmäisellä laskulla tuli korkeuseroa 1500 metriä rinteiden ulkopuolella. Ala-asemalle kävelyn jälkeen nousimme taas ylös Gemsstockille, josta laskimme lyhyemmän vedon vain palataksemme takaisin ylös. Tällä kertaa Heinz veikin ryhmämme Gemsstockin yläaseman toiselle puolelle, jossa lyhyen traversen jälkeen pääsimme nousemaan eräälle harjanteelle sukset ja laudat reppuihin kiinnitettyinä. Harjanteelta laskimme koskemattomassa lumessa kurujen ja laaksojen kautta eräälle talvisin suljettuna olevalle tielle.
Lyhyen tauon jälkeen laskimme tietä pitkin sitten takaisin hissien ulottuville lähelle Hospentalia. Nousimme sieltä ylös ensin tuolihissillä ja sitten pisimmällä koskaan käyttämälläni ankkurihissillä. Nousun jälkeen pääsimme lähes suoraan laskemaan koskematonta lunta. Ensimmäistä kertaa koko päivän aikana Heinz oli hieman huolissaan lumen turvallisuudesta ja paikoin ohjeet olivat hyvinkin täsmälliset laskulinjojen suhteen. Jo laskun alkupuolella huomasin voimieni olevan jo melkoisen ehtyneet ja viimeiset 300-400 metriä korkeuseroa menivät kyllä ihan tahdonvoimalla. Sääli sinällään, koska rinne oli kuitenkin kohtuullisen hyvässä kunnossa ja sääkin mitä mainioin. Alas päästyämme hiihtelimme murtomaahiihtoladun reunaa lyhyen matkaa tielle, josta pääsimme jatkamaan matkaa pikkubussin kyydissä takaisin ala-asemalle.
Laskujen jälkeen olin voimattomampi, kuin olen koskaan laskettelupäivän jälkeen ollut, joten oli hyvä aika siirtyä täyttämään energiavarastoja ravintolaan herkullisen ruuan pariin. Ruuan ääressä juttelimme päivän kokemuksista ja olimme kaikkia aivan innoissamme Andermattin mahdollisuuksista oppaan kanssa ja jopa ilman opastakin. Iso osa ryhmästämme piti Gemsstockin aluetta parhaana koskaan laskemaansa alueena. Toki taustalla oli pienoinen pettymys Engelbergin helposti saavutettavien vapaalaskumahdollisuuksien vähyyteen. Joka tapauksessa varmasti ainakin osa ryhmämme jäsenistä tulee vielä palaamaan Andermattiin.
Kaiken kaikkiaan takana on nyt yksi hyvä reissu lisää ja usko Alppien lumivarmuuteen hieman palasi Zillertalin karvaiden kokemusten jälkeen. Ensi vuodeksi olisi sitten tarkoitus taas panostaa varusteita uusimalla ja listalla on ainakin uudet sukset vaellussiteiden ja nousukarvojen kanssa. Todennäköisimmin valinta kohdistuu suksien osalta tällä reissulla vuokrasuksina testaamiini K2 Obsethed suksiin ja siteiden osalta Marker Duke on vahva vaihtoehto. Niin ja jos hyvin käy, niin ensi talvena on sitten jalassa viimeinkin kunnolla jalkoihini sovitetut/muokatut monot, joiden kanssa ei tarvitse koko aikaa murehtia jalkojen kipuilusta.
Tags: Alpit, Andermatt, Engelberg, Laskettelu
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »
Engelberg ja Andermatt laskuvideo
Posted on March 29th, 2008
Tällaisen videon saimme aikaan tällä kertaa alppireissun videomateriaalin pohjalta.
Jostain syystä sivulle upotettu video sotkee asettelun, joten jouduin vaihtamaan tilalle pelkän linkin videoon. Ongelma liittyy mitä ilmeisemmin sivuston ulkoasun määrittelevään pohjaan, joten katsotaan löytyykö muuta keinoa korjata tämä ongelma kuin vaihtaa (taas) ulkoasua.
Ulkoasun vaihtaminen näköjään auttoi ongelmaan ja nyt sain liitettyä videon osaksi tätä kirjausta.
Tags: Alpit, Andermatt, Engelberg, Laskettelu, Videokuvaus
Filed under Laskettelu, Matkailu, Videokuvaus | No Comments »
Himokselle viikonlopuksi
Posted on March 29th, 2008
Päätimme tehdä äkkilähdön Himokselle laskettelemaan koko perheen voimin, kun yllättäen koko viikonloppu vapautuikin yhteiseen käyttöön. Ikävää sinänsä, että suunnitellut menot peruuntuivat (varsinkin kun se johtui sairastapauksesta - Päiville tsemppiä ja parempaa vointia), mutta toisaalta mukavaa päästä viettämään yhteistä viikonloppua.
Olinkin hieman toivonut mahdollisuutta päästä vielä pariksi päiväksi laskettelemaan Rikun kanssa, jotta tänä talvena ehtisi muodostua edes jonkinlainen rutiini laskemiseen ja ensi kaudella päästäisiin sitten opettelemaan uusia taitoja rinteessä. Lisäksi nyt meillä on mahdollisuus päästä kokeilemaan laskettelua myös Ronin kanssa. Ronin osalta odotukset eivät ole korkealla, koska harvempi alle kolmivuotias nyt kuitenkaan mikään rinnehirmu on. Kunhan nyt saadaan mukavia hetkiä yhdessä ja onnistumisen kokemuksia aikaiseksi.
Koitan myös jossain välissä ehtiä kirjoittelemaan Engelbergin reissun jälkimmäisistä päivistä ja niiden tapahtumista. Lyhyesti kuitenkin tässä vaiheessa mainittakoon, että en olisi yllättynyt jos ensi kauden kohde olisi Andermatt. Sen verran positiivinen yllätys kyseinen kohde oli.
Tags: Himos, Laskettelu
Filed under Laskettelu, Matkailu, Perhe | No Comments »
Engelberg kolmen laskupäivän jälkeen
Posted on March 12th, 2008
Saavuimme lauantai-iltana Engelbergiin noin tunnin aikataulusta myöhässä lennon viivästymisen vuoksi. Matkalla kentältä Engelbergiin ohjelmasta vastasi muutaman porilaisen miehen ryhmä, jolle nestemäinen polttoaine tuntui maistuvan hyvin. Yllättäen kuitenkin hekin olivat heti aamusta reippaina rinteessä.
Ensimmäinen laskupäivä alkoi “rinnenäytön” merkeissä, eli hiihdeltiin oppaan kanssa ympäriinsä ja kuunneltiin vinkkejä hyvistä offareista. Pääsimme myös seuraamaan lääkärihelikopterin toimintaa vuoristossa lähietäisyydeltä. Iltapäivällä sitten hiihdeltiin omaan tahtiin rinteissä ja rinteiden vierustoilla.
Ekan päivän jälkeen päätin tutustua uudempiin vapaahiihtosuksiin paremmin ja vuokrasin itselleni loppureissun ajaksi K2 Obsethed sukset 179 cm pituisina. Kyseessä on K2 Seth -suksen kauden 08-09 protoversio, mutta ilmeisesti myyntiin tuleva suksi on aika samanlainen. Parin päivän rinne ja offarilaskujen jälkeen olen ihan myyty mies, joten ensi talvena monojen alta löytynee samanlaiset sukset itselle hankittuina. Tosin ensi kaudeksi pitänee hankkia uudet monotkin ja tietenkin siteet suksiin jne., eli pitänee aloittaa säästämään nyt heti
Toiseksi ja kolmanneksi laskupäiväksi meille piti olla varattuna vuoristo-opas, mutta tapasimmekin aamusta hissin ala-asemalla hiihto-oppaan eli siis hiihto-opettajan. Hänellä ei ollut lupaa eikä koulutusta viedä meitä mihinkään eksoottisempiin paikkoihin vaan jouduimme tyytymään rinteiden väleihin jääviin offareihin. Olihan niissäkin laskemista, mutta kaikki ne olisivat olleet tavoitettavissa ihan omatoimisesti. Hiihdon lomassa järjestelimme yhdessä oppaamme Arin kanssa kunnollista vuoristo-opasta jollekin jäljellä olevista päivistä. Lopulta sellainen löytyikin, mutta kelien vuoksi opastus järjestyi vasta perjantaille ja silloinkin Andermattissa. Eli tiedossa on siis 1,5 tunnin ajomatka per suunta perjantaina. Eli pieniä lisäkuluja siis tiedossa auton vuokrauksen ja Andermattin hissilipun muodossa.
Kolmas laskupäivä meni omalta osalta enemmänkin turistihommiksi. Kävin Titliksen yläasemalla jäätikön sisään kaivetussa luolassa ja muutenkin tutustumassa paikkoihin. Pari rinteen vierustaa tuli tosin koluttua pehmeämmän lumen perässä. Osa porukastamme kävi valloittamassa yhden hyvälumisen kurun kiipeämällä ylös ja laskemalla alas (kuvassa nousijat ympyröity). Itsellä ei riittänyt energia siihen ponnistukseen, mutta komealtahan tuo näytti alhaalta katsellessa. Jätkien seikkailu rinteen yläpuolella olevalla seinämällä lumisateen jälkeen johti muuten siihen, että ko. rinne suljettiin lumivyöryvaaran vuoksi.
Nyt meneillään olevasta neljännestä päivästä tuli omasta tahdostamme huolimatta vapaapäivä kaikkien lähialueiden hissien ollessa suljettuja kovan tuulen vuoksi. Onneksi laaksossa tulee vettä kokoajan, joten huomenna voisi olla tarjolla kunnolla pehmeää lunta ainakin ylemmillä rinteillä.
Tags: Engelberg, Laskettelu
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »
Engelbergiin hiihtämään
Posted on March 8th, 2008
Nyt alkaa olemaan aika lähellä kevään “suuri laskureissu” Engelbergiin Sveitsiin. Tällä kertaa mukaan lähtee läppäri, joten tavoitteena on saada myös juttuja ja kuvia blogiin jo reissun aikana. Lisätietoja.
Tags: Engelberg, Laskettelu
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »
Kauden avaus Rukalla
Posted on December 5th, 2007
Takana on neljän päivän ajalta laskettelua Rukalla työmatkan ohessa, laskutunteja on kertynyt päivittäin 3-4. Rinteet ovat olleet loistavassa kunnossa ja laskuseurakin on ollut loistavaa. Toki vielä tässä vaiheessa kautta vasta osa rinteistä ja hisseistä on avoinnna, mm. kaikki mustat rinteet ovat vielä suljettuna kumpareikkoa lukuunottamatta.
Koskaan aikaisemmin ei ole hiihtokausi lähtenyt käyntiin näin hyvällä tavalla, jo ensimmäisestä laskusta alkaen pääsin juonesta kiinni. Tällä kertaa kesätauko ei ollutkaan ihan täysin kadottanut tuntumaa, vaan on kuin keskelle laskukautta olisi tullut vain hieman pidempi tauko. Vauhtia on tämän myötä riittänyt alusta asti ja varmaan koskaan en ole laskenut näin vauhdikkaasti, ainakaan näin aikaisessa vaiheessa kautta. Nyt vain pitää huolehtia nousujohteisesta kaudesta mm. Levin ja Alppien merkeissä, toki vahvistettuna muutamilla keikoilla mm. Espoon Chamonixiin. Ehkäpä joku pitkä viikonloppu tai joulun välipäiviin ajoittuva reissu mahtuu vielä talven ohjelmaan.
Erityisen mukavaa on ollut nyt havaita aiempaa uusien muotopohjallisten aikaansaama parempi monojen sopivuus jalkaan, tämän myötä myös laskeminen on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Pystyn keskittymään ihan erilailla käännösten tekemiseen ja tekniikan hiomiseen, kun ei tarvitse kärsiä jalkaterän kivuista. Kaikki merkit ovat ilmassa, että tiedossa voisi olla paras laskukausi toistaiseksi.
Huomenna vielä yksi kokonainen laskupäivä Rukalla ja illaksi kotiin sinivalkoisin siivin.
ps. Kiitos kysymästä, after-ski on myös ollut oikein laadukasta ![]()
Tags: , Laskettelu, Ruka
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »
Laskettelukauden suunnitelmat
Posted on November 25th, 2007
Alkaa olemaan talven tulo jo niin pitkällä, että laskettelujalkaa alkaa vähitellen vipattamaan. Suunnitelmia on jo tehty ja myös toiminnan tasolle on päästy. Näillä näkymin tiedossa on kolme pidempää reissua laskettelun merkeissä, lisäksi toivottavasti useita päivä- tai iltareissuja.
Joulukuun alussa suuntana on Ruka työmatkan merkeissä, mutta onneksi sain venytettyä reissua molemmista päistä, joten hiihtopäiviä tulee 3 ja mahdollisesti lisäksi vielä pari iltaa. Rukalla vaikuttaa lupaavalta näin pari viikkoa ennen reissua: rinteitä ja hissejä on reilusti auki ja luonnonluntakin on kohtuullisesti. Tuskin maltan odottaa.
Tammikuussa on ohjelmassa sitten hiihtomatka Leville perheen kesken, tosin Roni jää Mamulle hoitoon. Riku on tarkoitus laittaa Levillä Wernerin hiihtokouluun, jotta saadaan varmasti tekniikka alusta asti oikeaksi eikä vaikeaa poisoppimista tarvitse myöhemmin tehdä. Vaikuttaa muuten aika asialliselta tuo Wernerin konsepti, toivottavasti odotukset täyttyy. Matkan järjestelyt on jo aloitettu, majoitus varattu ja autojunamatkatkin pian.
Maaliskussa on mitä ilmeisemmin tiedossa laskureissu Alpeille, toistaiseksi määrittelemättömään kohteeseen, aiemmilta vuosilta tutulla porukalla. Joku reilun viikon reissu olisi suunnitelmissa, mutta katsotaan nyt miten suunnitelmat täsmentyy tulevien viikkojen kuluessa.
Kauteen on valmistauduttu kuntoa ja varusteita “herkistelemällä”. Varusteiden osalta en ole tehnyt mitään suurempia investointeja, mutta toivottavasti merkittävä parannus on monoihin teetetyt Sidaksen Conform’able muotopohjalliset. Jos vaikka olisi viimeinkin se ensimmäinen talvi ilman monojen aiheuttamia kovia jalkateräkipuja.
Tags: Alpit, Laskettelu, Levi, Ruka
Filed under Hiihto, Laskettelu, Matkailu, Perhe | No Comments »
Kuvia ja video Zillertalista
Posted on March 31st, 2007
Kuvat kauden hiihtoreissulta löytyvät täältä: Kuvat
Videokooste reissusta löytyy taas täältä: Video
Videossa on jostain syystä sellainen ongelma, että kuvasuhde on väärä (4:3) kun videota katsoo selaimessa QT-pluginilla. Kun tiedoston ensin tallentaa koneelle ja avaa suoraan tiedostosta, niin kuvasuhdekin on oikein (16:9). Jos on vinkkejä tilanteen korjaamiseksi, niin otan ilolla vastaan. Niin ja jos ei halua asentaa Windows-koneeseen Applen Quicktimea, niin tästä löytyy helpotusta.
Tags: Laskettelu, Valokuvaus, Videokuvaus, Zillertal
Filed under Laskettelu, Matkailu, Valokuvaus, Videokuvaus | No Comments »
Zillertalista taas
Posted on February 15th, 2007
Taas on päädytty nettikahvilaan, joten pääsin päivittämään blogia jo toisen kerran reissun aikana. Eilen laskettiin koko päivä Hintertuxissa ja vedettiin Tonin kanssa päivän viimeisenä laskuna todella hienoa puronpohjaa/kurua pitkin melkein tuhat metriä vertikaalia. Aikaa meni kohtuullisesti, kun reisiä ja pohkeita hapotti oikein kunnolla. Suunnilleen puolivälissä laskua tapasimme muutamia suomalaisia laskijoita, vaihdettiin muutama sana ja kaverit katosivat horisonttiin. Samaan aikaan Heikki ja Jukka laskivat jäätikön toisella reunalla vielä hurjempaa reittiä alas. Oli kuulemma Jukallakin tullut pari kertaa äitiä ikävä laskun aikana, radiokeskustelun perusteella helppo uskoa - “älä tuu Jukka siitä suoraan, siitä vyöryi lumet just pois…”. Onneksi en lähtenyt mukaan väsyneillä jaloilla, omassakin reittivalinnassa oli tekemistä riittämiin.
Tänään olen viettänyt ansaittua(?) lepopäivää ja kierrellyt kylässä tuliaisostoksilla. Kotijoukkojen kannattaa siis odotella innolla isiä kotiin
Huomenna olisi sitten tiedossa viimeinen laskupäivä, suunnasta ei vielä ole tietoa, mutta eiköhän jotain kivaa taas keksitä. Lauantaina sitten Müncheniin ja sunnuntaina iltakoneella kotiin vaimon kainaloon. Tuskin maltan odottaa…
Tags: Laskettelu, Zillertal
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »
Lumileikkejä Zillertalissa
Posted on February 13th, 2007
Nyt on takana kolme laskupäivää Zillertalin alueella ja kolme vielä jäljellä. Laskemista on paljon, vaikka lumen vähyys jonkin verran rinteiden ulkopuolista nautiskelua rajoittaakin. Lunta on satanut reilut kaksi päivää, joten pehmeää lunta on riittänyt kohtuullisesti suksien alle.
Pari ensimmäistä päivää meni Hintertuxin jäätiköllä kuruissa ja pehmeässä lumessa laskien. Kolmas päivä on nyt ollut hieman palauttelupäivä, kävin rinteessä parin tunnin verran Penkenin alueella. Eipä ollut mitenkään miellyttävä alue, koska siellä ovat kaikki aloittelijat ja hiihtokouluryhmät. Rinteet on lanattu sen mukaisesti jäisiksi ja kumpareisiksi. Paremmin oppisivat laskemaan jossain rauhallisemmalla ja vaikka vähän jyrkemmällä rinteellä, missä olisi tasaista ja kunnolla lunta.
Mayrhofenin kylä on tullut käveltyä pariin kertaan päästä päähän ja eipä täältä juuri paikallisia löydy. Tuntuu olevan brittiläiseen ja alankomaalaiseen makuun viritetty iso bilepaikka eikä mitään muuta. Toisaalta eipä tänne kulttuurilomalle tultukaan ![]()
Tags: Laskettelu, Zillertal
Filed under Laskettelu, Matkailu | No Comments »






