Takapiha

Koeajo: BMW X3

Tämän kertainen uuden auton valinta alkoi varmasti mielipiteitä ja mielikuvia synnyttävällä autolla, kun koeajoon päätyi BMW X3 -citymaasturi. Koko komeudessaan koeajetun auton mallimerkintä oli BMW X3 xDrive20d TwinPower Turbo A Business. Eli sama suomeksi: 2.0 litrainen diesel moottori, neliveto, automaatti ja business-varustelu. Hintaa tuollaisella komeudella on 1.4.2012 veromuutoksen jälkeen karvan verran alle 58000 euroa ja siihen lisävarusteet päälle. Pikaisen arvion perusteella tarpeellisille (?) lisävarusteille tulisi hintaa noin 7000 euroa, joten kokonaishinnaksi tulisi 65000 euroa ja vapaan autoedun verotusarvoksi 1110 euroa. Aika hapokasta, sanoisin.

Auton luoma ensivaikutelma on hyvin vaikuttava ja alan heti alkumetreillä päästä käsitykseen premium-luokan eroista ns. tavallisiin autoihin. Ovet toimivat kuin ne kuuluisat kassakaapin ovet ja muutenkin kaikki toimii napakasti ja äänettömästi. Hallintalaitteet ovat todella hyvin sijoitettu ohjaamoon ja luontevan ajoasennon löytäminen sujuu mutkattomasti. Parissa minuutissa olen myös yhdistänyt Apple iPhoneni auton audiojärjestelmään ja voin langattomasti nauttia niin handsfree-puheluista kuin puhelimessani olevasta musiikista. Erityismaininta pitää antaa siitä, että myös Spotifyn kautta toistettava musiikki on helposti kuunneltavissa samalla tavalla.

Ensimmäinen reaktio autosta ohjauspyörän takaa on se, että se tuntuu odotettua suuremmalta. Osaltaan massiivinen keula on varmaankin tämän taustalla, koska eihän autolla ole pituutta kuin 4,5 metriä eli vain 10 cm enemmän kuin nykyisessä Touranissani. Käytännössä auto on ihan miellyttävän kokoinen käsitellä ja sen pysäköiminen on helppoa edessä ja takana olevien pysäköintitutkien ansiosta. Sisätilojen osalta auto on odotuksia suurempi, varsinkin fiksun muotoinen tavaratila tuntuu litrojaan suuremmalta. Etuistuimet antavat hyvin tukea ja ovat muutenkin hyvät. Erityisesti pidin kovasta istuimen takaosasta, jolloin lasten jalat eivät pääse potkimaan kuskia selkään, kuten pehmeillä penkeillä helposti käy. Takaistuinkin on muuten oikein mainio, mutta istuinosa on kovin matalalla ja vähänkään pidemmällä henkilöllä on hyvin vähän reisitukea tarjolla. Samasta syystä johtuen 130 senttinen matkustaja ei ilman koroketta tai turvavyöistuinta näe kunnolla eteenpäin. Aika merkittävä seikka, jos sattuu kärsimään herkästi matkapahoinvoinnista.

Ajossa auto tuntuu vakaalta eikä se kallistele korkeudestaan huolimatta tiukemmissakaan kaarteissa. Ohjaus sen sijaan ei vastannut täysin odotuksiani. Ratin ja eturenkaiden välillä on varmastikin olemassa jonkinlainen yhteys, mutta ohjaustehostin onnistuu jotenkin kadottamaan tuntuman ja jäljelle jää huonossa mielessä jenkkimäinen ohjaus. Ehkä tässä näkyy se, että auto valmistetaan Yhdysvalloissa ja taitaa päämarkkinakin olla siellä. Olin kuitenkin odottanut BMW:ltä urheilullista ajotuntumaa, mutta tässä kohdassa se kyllä jää saavuttamatta. Kaikilta muilta osin auto onkin sitten ihan riittävän urheilullinen. Tehdas lupaa autolle kiihtyvyyttä 0-100 km/h ajassa 8,5 sekuntia, joka on kyllä auton kokoluokka ja moottorin tilavuus huomioon ottaen melkoisen hurja lukema. Myös maasto-ominaisuudet ovat varmasti riittävät meidän metsästysreissulle, sen verran pahoista paikoista mentiin nimittäin hetkittäin että kuskiakin pelotti. Bemarin automaattivaihteistosta kertonee eniten se, että kertaakaan en siihen joutunut kiinnittämään huomiota. Se on saanut ylistystä osakseen myös ihan asiantuntijoilta, osa on kehunut sitä parhaaksi automaattivaihteistoksi mitä markkinoilta löytyy.

Parhaiten varmastikin autoa kuvaa 6-vuotiaan Ronin ensireaktio: “Sika siidee auto. Miten ne tällaisen sulle uskalsi antaa lainaan?”. Aikuisten kielellä sama varmaankin olisi, että todella upea auto, jonka ottaisin mielelläni milloin tahansa. Mutta kun hinta on varusteltuna ihan posketon, niin taitaa jäädä kauppaan. Verotusarvon ero nykyiseen autoon on 340 euroa ja tasan saman verran enemmän siitä pitäisi siis myös kuussa maksaa. Se on vuodessa yli 4000 euroa, jolla tekee vaikka jo pari etelän matkaa tai ostaa vaimolle moottoripyörän. Jos autolle vielä arvosana pitäisi antaa, niin se olisi 9/10 vakiovarusteisena ja 10/10 isommalla koneella sekä hyvin varusteltuna. En enää keksi mitä tavallisen ihmisen autossa pitäisi olla paremmin kuin tässä.

On muuten mielenkiintoista huomata miten premium-merkkien hinnoittelun logiikka poikkeaa muista merkeistä. Hinnat alkaen -malleissa varustelutaso on paikoitellen aika vaatimatonkin ja lisävarusteet maksavat poskettomasti. Kyllä minusta on nykyaikana vanhanaikaista laittaa paremman luokan autoon vakioksi halogeenivalot ja laskuttaa lisähintaa Xenoneista, tai jättää pois peruutustutka vakiovarusteista. Lopputulos on se, että vastaavilla varusteilla olevaan vertailukohtaan hintaero kasvaa lähtöhintoja selvästi suuremmaksi. Vai tuntuuko se vain köyhän mielestä kalliilta?

Uutena autona harkittavien listalle ilmestyi muuten Dodge Journeyn perintöä vaaliva Fiat Freemont, josta on tulossa nelivetoversio dieselillä ja automaatilla joskus kesän jälkeen. Listalta tipahti heti alkumetreillä BMW 320 xDrive onnettoman pienen tavaratilansa vuoksi ja hintasarakkeen myötä saman kohtalon koki Audi A4 Avant Quattro.

Autojen koeajoraportteja tulossa

Blogin suosituin merkintä on lähes kolmen ja puolen vuoden ajan ollut VW Golf Variantin koeajo. Muutkin koeajoraportit ovat olleet hyvin paljon luettuja. Koeajot (tai sen tapaiset) löytyvät nyt helposti omasta koeajot-katogoriastaan.

Nykyisen autoni leasing-sopimusta on jäljellä vajaa vuosi ja koska autojen toimitusajat edelleenkin ovat jopa 6 kuukautta (!), niin valintaa lienee syytä ryhtyä valmistelemaan jo tässä vaiheessa. Koska minä en edelleenkään ole päässyt insinööriluonteestani mihinkään, niin kai tämä taas menee perusteellisen kautta ja aikaa tarvitaan. Tälläkin kertaa olen hiukan tehnyt valmistelevia toimia ja miettinyt mitä autoltani haluan tällä kertaa.

Työni ei autolle juurikaan vaatimuksia aseta, kunhan tarvittavat ajot saa hoidettua ja satunnaisesti matkustajan tai pari kuskattua mukanaan. Näin ollen minulla on melkoinen etuoikeus valita auto hyvinkin vapaasti omien mieltymysteni ja vapaa-ajan tarpeideni mukaisesti. Vapaa-ajan painopisteet ovat muuttuneet yllättävänkin paljon edellisestä valintatilanteesta, koska perheeseen on tullut koira ja metsästys vakiinnuttanut asemansa perheemme harrasteena. Lapsetkin ovat nyt isompia, vanhempi auton käyttöönottohetkellä jo lähempänä yhtätoista kuin kymmentä ja nuorempikin reilusti yli seitsemän.

Nykyisen Touranin tilasin 7-paikkaisena, mutta lisäistuimille ei ole ollut lainkaan käyttöä. Touranin 1.4 TSI -moottori ja DSG-vaihteisto ovat molemmat osoittautuneet aika pettymyksiksi, joten nämäkin kokemukset varmasti vaikuttavat valintaan. Moottori on osoittautunut suorituskykyarvoistaan huolimatta melko voimattomaksi jos auton kyydissä on kuskin lisäksi muuta kuormaa. Tämä taitaa olla se hinta, jonka maksamme ns. downsizing-trendistä. Vaihteisto ansaitsisi ihan oman vihakirjoituksensa, mutta lyhyesti todettakoon, että sen toiminta on nykivää ja epävarman tuntuista. VV-Auton mielestä siinä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, joten kai se vain on ihan virallisestikin huono.

Tällä hetkellä “vaatimuslista” on jotain tällaista: tilaa koiran ja harrastusvälinen kuljettamiseen, neliveto, “täysikokoinen” moottori ja mahdollisesti automaattivaihteisto. Lisäksi olisi toiveissa löytää Tourania hiljaisempi auto, nyt moottoritiellä keskustelu etu- ja takapenkin välillä on aika työlästä.

Seuraavanlaisia autoja tässä on tullut alustavasti katseltua, vaikka hintahaitari onkin nyt aika lavea: Audi A4 allroad quattro, BMW 320d xDrive Touring, Chevrolet Captiva, Honda CR-V, Hyundai Santa Fe, Kia Sorento, Land Rover Freelander, Nissan X-Trail, Seat Alhambra 4WD, Skoda Octavia Combi 4×4, Skoda Superb Combi 4×4, Subaru Forester, Subaru Outback ja Suzuki Grand Vitara. Aika maasturi painotteinen lista, joten voi olla haasteita löytää se hiljainen auto tuosta joukosta. Lisäksi pitää varmaan ihan mielenkiinnosta käydä katsomassa muutama edellisiä arvokkaampikin vaihtoehto: Mazda CX-7, Volvo XC60 ja XC70 nyt ainakin. Noiden nyt ainakin pitäisi olla premium-autoina hiljaisia.

Puuttuuko listalta nyt joku vakavasti otettava vaihtoehto?

Meidän metsästyskoiramme

Kesäkuussa 2010 perheeseemme tuli karkeakarvainen mäyräkoira Ketsupin kennelistä Karkkilasta. Kennelnimeä Ketsupin Kesäleski kantava neitimme tottelee kuitenkin kotioloissa Sissi-nimeä. Nimen taustalta ei kuitenkaan löydy Itävallan keisarinnaa vaan paljon arkisempi ajatus suomalaisesta sotilaasta, joka osaa toimia maastossa tulosta tehden.

Päädyimme pitkän pohdinnan (ja käännytystyön) jälkeen mäyräkoiraan, koska halusimme monipuolisesti metsästykseen sopivan sisäkoiran. Aikaisemmat pohdinnat bostonin terrieristä kaatuivat niiden yleisiin terveysongelmiin ja toisaalta pelkkä seurakoira olisi metsästävässä perheessä ollut aika omituinen ratkaisu. Isompaa koiraa emme olleet ainakaan tässä vaiheessa valmiit hankkimaan. Viiriäiskoira on silti edelleen taustalla mietinnässä. Karkeakarvaiseen versioon mäyräkoirasta päädyimme aika pitkälti mieluisan ulkonäön vuoksi.

Pääsimme koiramme kasvattajan kanssa tekemisiin koirien kanssa ikänsä touhunneen kummitätini kautta. Jari ja Anni pyysivät meidät tutustumaan mäyräkoiriinsa ja esittäytymään. Ilmeisesti suosittelija oli ollut vakuuttava, koska tapaamisesta huolimatta meille lupailtiin mahdollisuutta koiran hankkimiseen Ketsupin kennelin seuraavasta pentueesta. Mieli olikin iloinen, kun kevättalvella saimme kuulla astutuksen onnistuneen ja ultrassa näkyneen riittävän monta pentua. Sitten alkoikin malttamaton odottaminen ja kun pennut lopulta syntyivät, niin sittenhän se odottaminen vasta olikin tuskaista. Viimeisen viikon ennen koiran luovutusta vietimme Kreetalla koko perheen voimin ja mietimme koiralle sopivaa nimeä.

Sissi kotiutui nopeasti meille ja löysi helposti oman paikkansa lapsiperheemme hierarkiasta. Lasten kanssa koira on toiminut aina hienosti ja toisaalta niin ovat lapsetkin omaksuneet oikeanlaiset tavat käsitellä koiraa. Ensimmäinen vuosi meni pitkälti käytöstapoja ja perustottelevaisuutta opetellessa. Toki metsässä käytiin verijälkeä treenaamassa, mutta eläinkontaktit olivat vähissä.

Ensimmäinen kontakti metsästykseen otettiin Nummelan keinoluolassa 13.3.2011, jolloin käytiin katsomassa kettua häkissä ja tutustumassa keinoluolaan. Intoa oli paljon, ehkä hiukan liikaakin, joten päätimme jättää neidin vielä hiukan kasvattamaan malttia. 22.8.2011 käytiinkin sitten jo ihan kunnolla ketun kera luolastossa harjoittelemassa varsinaista koetta varten. Harkitsevaisuutta oli hiukan tullut lisää, joten päätimme koettaa koiran taitoja LUT-kokeessa.

Hyvin menneiden harjoitusten myötä olimme kovin luottavaisella mielellä liikenteessä ensimmäisessä LUT-kokeessa Nummelassa 18.10.2011. Koira kuitenkin ryntäsi suoraan ketun “syliin” ja sai sen hampaista kuonoonsa pari haavaa. Kontaktin jälkeen Sissi ei uskaltautunut enää riittävän lähelle kettua ja tuloksena oli C-tulos (36 pistettä), vaikka kaikki muut osa-alueet menivätkin hienosti. Ei sitä harkitsevaisuutta ollut sittenkään vielä riittävästi, mutta ehkä tästä jotain opittiin.

Seuraava luolakoe oli reilun parin viikon päästä 5.11.2011 samassa paikassa. Koiran kuono oli parantunut hienosti ja into ketun hajun saavutettua nenän oli vähintäänkin riittävä. Tällä kertaa Sissillä oli järki mukana ja se painosti kettua taitavasti ottamatta iskuja itseensä. Suoritus miellytti tuomariakin ja tuloksena tavoitteena ollut B-tulos (44 pistettä).

Kolmannen luolakokeen aika oli tasan kahden viikon kuluttua edellisestä eli 19.11.2011 ja paikkana jälleen Nummelan keinoluola. Terrierikerhon järjestämässä kokeessa oli terrierien lisäksi paikalla vain kolme mäyräkoiraa, Sissi ja siskonsa Kaija sekä yksi lyhytkarvainen mäyräkoira. Kaija-sisko oli saanut jo aikaisemmin kasaan tarvittavat B-tulokset ja oli nyt yrittämässä A-tulosta. Vaikka kettu oli tällä kertaa selvästi aiempia koeyksilöitä kovempi ja taitavampi jääden ahdingon kohdalle koiraa odottamaan, Sissi suoritti työnsä taidokkaasti ja saavutti toisen B-tuloksensa (40 pistettä). Päivän kettuja kuvannee parhaiten se, että yksikään A-tulosta hakemassa ollut koira ei sitä saavuttanut kettujen hallitessa koetilanteita. Sissin arvostelupaperissa lukee erikseen mainittuna, että koira piti pintansa ja oli kettua vahvempi.

Nyt on siis kasassa vaaditut kaksi B-tulosta LUT-kokeesta ja talvitauon jälkeen seuraavasta kokeesta lähdetään hakemaan sitten sitä varsinaisena tavoittena olevaa A-tulosta. Sen lisäksi on suoritettava vielä luonnonluolan tarkistus, jotta urakka on valmis. Näiden kahden kokeen onnistuneen suorittamisen jälkeen neitimme harteille soviteltaisiinkin käyttövalion viittaa (KVA-L), kun kerran näyttelystäkin käytiin jo saamassa hyvä arvostelu. Sen jälkeen luolakoeuraa voisi jatkaa vielä luolakoirien metsästyskokeella (LUME).

Alussa mainitsin koiran yhden valintaperusteen olleen monipuolinen metsästys. Tätä monipuolisuutta on tarkoitus koetella ajometsästyksen merkeissä ja toivottavasti vielä tämän metsästyskauden aikana saadaan ensimmäiset kokemukset. Toki onhan sitä ajamista jo hiukan tahattomasti harjoiteltu iltalenkeillä näiden meidän city-kaniemme kanssa. Silloin vain tahtoo tuo ulkoiluttajan nopeus rajoittaa suoritusta. Toiveena olisi, että koirasta kehittyisi hyvä apulainen niin jänis- kuin peurajahteihin.

Sukututkimusta

Sain yhteydenoton sukunimikaimaltani Helsingistä ja päätin hiukan kaivella isoisäni edesmenneen serkun Pentti Levon tekemiä sukututkimusaineistoja sekä googlata tutkimuksesta löytyviä nimiä. Törmäsinkin Pentin erääseen haastatteluun, jossa sukumme historian kaukaisimmat hetket olikin mukavasti tiivistetty:

Sairaslomallaan ennen niin vikkeläliikkeinen Pentti Levo on opetellut kävelemään hitaasti hengästymättä ja tehnyt sukututkimusta. Siinä hän on päässyt jo 1200-luvulle.

– Sukujuurista löytyy muun muassa Maunu Tavast, pari kolme marsalkkaa sekä Sigismundin kannattaja Mikael Olavinpoika Munck, joka myöhemmin aateloitiin ja lopuksi vuonna 1599 mestattiin Turussa, Suomen vanhimpiin suomalaisiin sukuihin kuuluva Pentti Levo kertoo.

Tunnetuista sukujuurista on peräisin myös vaimoni, joka on suoraan alenevassa polvessa sukua Kalevalan syntyyn suuresti vaikuttaneelle Simana Sissoselle. Sääli vain, että viranomaiset tekivät aikanaan kovin huonoa työtä eivätkä löytäneet Simanan jälkeläisiä selvittäessään erästä kuolinpesää. Tämän vuoksi Simanan kotitalo Sissolan Pirtti päätyi ensin Ilomantsin kunnan ja lopulta Museoviraston haltuun.

Kaiken tämän jälkeen on vain ihmeteltävä, miten Itella taaskin on hukannut kutsumme Linnan juhliin.

Syysretki 2011

Tälle viikonlopulle osui perinteinen syysretki moottoripyörällä Sakun kanssa, eli olimme siis jo toista kertaa asialla. Viime vuonna en retkestämme näköjään koskaan muistanut kirjoittaakaan blogiin, joten mainittakoon tässä yhteydessä sen suuntautuneen Saimaan ympäristöön mm. Ristiinan, Puumalan ja Imatran kautta ja matkaa kertyi vajaat 700 km kolmessa päivässä. Tällä kertaa suuntana oli Länsi-Suomi ja aikaa käytettävissä vain 30 tuntia. Aikarajoitteesta huolimatta emme olleet valmiita tinkimään retken pituudesta, joten varsinkin toiselle päivälle ajamista oli varattuna ihan riittävästi. Ajopeleinä meillä oli allekirjoittaneella BMW R1150GS Adventure ja Sakulla Honda Africa Twin.

Ensimmäinen ajopäivä alkoi noin 16:30 heti työpäivän päätyttyä ja treffit oli sovittu Karkkilaan ABC Masuunille 17:30. Onnistuimme tulemaan huoltoasemalle siten, että emme nähneet toisiamme ja pysäköimmekin sujuvasti huoltoaseman pihalle toistemme näkymättömiin. Kumpikin kovasti ihmetteli tahoillaan, että kylläpäs on matkakumppani pahasti myöhässä. Aikamme ihmeteltyämme löysimme toisemme Masuunin “suunnattomalta” pihalta ja pääsimme matkaan. Tavoitteena oli ehtiä kello 21:00 mennessä Ulvilaan yhteisen tuttavan luokse saunomaan ja yötä viettämään. Aikaa ei ollut hurjasti käytettävänä, joten alunperinkin suunnitelmana oli edetä asfalttia pitkin, mutta ei sentään koko matkaa 2-tietä. Aika hyvin suunnitelmassa pysyimmekin, tosin Säkylän sotilaskoti taukopaikkana vaihtui Huittisten kebab-ravintolaan ja Alastaron rata-alueen ihmettelyyn. Ulvilaan saavuimme kellontarkasti 20:55 ja mittariin oli kertynyt 266 km. Sitten olikin vuorossa Tapion perheeseen tutustumista, saunomista ja parit oluet.

Toinen päivä alkoi rennoissa merkeissä aamupalalla ja isäntäperheen hyvästelyillä. Sitten olikin aika lastata pyörät ja ottaa suunta kohti Kankaanpäätä. Tälle päivällä oli tarkoitus saada reilusti soraa reitille, joten heti Noormarkun jälkeen hakeuduimme ensimmäisille hiekkapätkille. Niinisalosta eteenpäin ajoimmekin sitten melkein Vammalaan saakka käytännössä pelkkää soraa. Parhaimmat paikat löytyivät Kyrönkankaantieltä, jossa pääsimme ajamaan niin leveää hiekkatietä, kuin maastokuorma-autojen tekemiä uria. Sakukin oppi ennätys nopeasti pakon edessä ajamaan pehmeässä hiekassa. Paikallisten huligaanien jättämiä jälkiä pitkin rohkenimme myös mennä hiukan nautiskelemaan sorakuopalle. Siellä oli hyvä harjoitella turvallisesti mäenlaskua ja -nousua moottoripyörällä. Sanovat, että maastomoottoripyörällä voi nousta ja laskeutua kaikista samoista paikoista, joissa se onnistuu jalkaisinkin. Varmasti moottoripyörät sen olisivatkin osanneet, mutta ilmeisesti kuskit olivat tällä kertaa rajoitteena.

Hämeenkyrön kulmilta otimme suunnan kohti Sastamalaa ja Vammalan taajamaa, jossa pidimme ruokatauon. Tauon jälkeen päätimme lähteä katselemaan edesmenneen Oy Kylmäkoski Ab:n tehdasaluetta Kylmäkosken aseman kupeessa. Kohde oli erityisesti Sakulle tärkeä, koska hän on sukua tehtaan perustaneelle Friedrich Sumarille. Kylmäkoskella oli saha sekä tehdas, jossa valmistettiin ainakin huonekaluja sekä taloja, joita vietiin mm. Saksaan. Helsingin Jollaksestakin löytyy useampi Kylmäkosken tehtaiden talo, yksi niistä on Hanna Sumarin lapsuudenkoti, jonka hänen isänsä on aikanaan pystyttänyt tehtan mallitaloksi. Tehdas tuhoutui lähes täysin vuonna 1963 tulipalossa ja vakuutusten puuttuessa menestystarina koki karun lopun. Tehtailijan kunniaksi on kuitenkin sanottava, että alueella olleet talotehtaan talot olivat käsittämättömän hienossa kunnossa siihen nähden, että ne on hylätty jo aikapäiviä sitten. Harva nykytalo kestäisi aikaa yhtä kunnialla kuin nämä talot.

Sakun haaveiltua riittävästi elämästään teollisuuspohattana, jatkoimme matkaa Räyskälän lentokentän kautta ja tehden vielä pakollisen pysähdyksen Marskin majalla. Sitten otimmekin suunnan Läyliäisten kautta kohti kotia. Kotiin saavuin kello 22:01 eli 11 tuntia liikkelle lähdön jälkeen ja mittariin oli kertynyt taas 434 km lisää. Koko reissulle kertyi siis pituutta 700 km, joten viime vuoden reissun kilometrimäärä ylittyi vaikka aikaa oli käytettävissä 24 tuntia vähemmän. Varsinkin jälkimmäinen päivä toimi hyvänä harjoituksena Rautaperseajoa varten, sellainen kun olisi nimittäin haaveissa ensi kesänä…

Hyvin hoidettua verkkokauppaa

Päätin investoida uuteen akkulaturiin, koska huomasin vanhan akkulaturini olevan aika kuluttava paljon käyttämilleni AA-akuille. Akkujen kapasiteetti laski kovin nopeasti ja akut kuumentuivat latauksen aikana runsaasti. Hiukan tutkailin netistä aihetta ja aika pian huomasin etsiväni sopivaa ostopaikkaa Maha Powerex MH-9000 -akkulaturille.

Laite osaa ns. hoitaa/virkistää vanhojakin akkuja parillakin eri tavalla, lisäksi latausvirtaa voi säätää, joten akkujen elinikä pitäisi olla sen kanssa vanhaa pikalaturia roimasti parempi. Ostopaikaksi valikoitui tuoreehko Akkula.fi -verkkokauppa. Laitoin tilauksen sisään laturista ja maksoin sen samantien Paypal-tilini kautta, koska verkkokauppa ei vielä tukenut suoraa luottokortimaksua.

Sainkin pian sähköpostiini ilmoituksen, että toimitus lähtee 1.8. ja jäin odottamaan sitä. Kuitenkin 3.8. sähköpostiini saapui pahoittelu, että olivat oman virheensä vuoksi jättäneet toimituksen lähettämättä sovitusti. Samassa viestissä lupasivat hyvityksenä 5 eurolla tuotteita verkkokaupasta veloituksetta (eli noin 10% tilauksen arvosta). Kerroin sähköpostitse asian olevan OK ja pyysin saada hyvityksenä AAA-akkupaketin. Vastaus tuli heti ja asia olisi kunnossa. Seuraavana aamupäivänä sähköpostiini tuli Postin lähetystunnus ja sitä seuraavana päivänä sainkin sitten noutaa laturini ja akut postista.

Vaikka toimitus viivästyi kolme päivää, minulle jäi kaupassa asioinnista hyvä mieli, koska kauppias oli itse aktiivinen ja halusi hyvittää kokemani(?) haitan. Jatkossakin aion asioida heidän kanssaan ja itse asiasssa otsalamppuakin ostaessani tarkistin olisiko se ollut Akkula.fi:stä saatavissa. Kun ei ollut, niin lähdin kartoittamaan vaihtoehtoja.

Tässä olisi Starlexilla oppimista asiakaspalvelusta. Tosin saavat jatkossa harjoitella muiden asiakkaiden kanssa.

Kyseenalaista verkkokauppaa

Otsavalaisimen ostaminen ei ollutkaan ihan niin sujuva prosessi kuin olisi kuvitellut. Aikani vaihtoehtoisia kauppoja netistä surffailtuani, päätin laittaa tilauksen sisään Starlex-verkkokauppaan. Tuotesivuillaan kun komeasti mainostivat tuotetta olevan heti saatavilla, niin odotin tietenkin toimituksen olevan nopea, varsinkin kun tuote maksettiin nettipankista tilaushetkellä. Kuuden päivän odotuksen jälkeen lähestyin kauppaa sähköpostilla, kun ei mitään ollut kuulunut ja tilauksen seurantakin näytti statukseksi “maksettu”. Vastaus tulikin aika pian ja oli vähintäänkin yllättävä. Tuotetta ei ole voitu toimittaa, koska sen saatavuudessa maahantuojalta on ollut viivettä. Siis mitä hittoa? Heti saatavilla olevaa tuotetta tilataan maahantuojalta!

Joka tapauksessa tuote luvattiin laittaa postiin seuraavana päivänä eli perjantaina. Sehän tarkoittaisi sitä, että toimitus venyisi yli viikonlopun. Sinnikkäästi perjantain odottelin tietoa tilauksen lähettämisestä, mutta sitä ei koskaan tullut. Eikä muuten vaihtunut status tilauksenseurannassakaan. Laitoin sitten lauantaina meiliä, että mikä mahtaa olla tilanne ja sain vastauksen, että perjantaina meni postiin. Maanantaille asti sitten odottelin, josko saisin Postin lähetystunnuksen, jotta vältyn pakettikortin aiheuttamalta yhden päivän lisäviiveeltä. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin laitoin taas sähköpostia ja sainkin pian paluupostissa lähetystunnuksen. Iltapäivällä paketti sitten saapui noudettavaksi lähipostiin, joten sitä kautta siis kotiin.

Postissa minua odottikin paketti, jonka avasin samoin tein. Paketista kuuluva kolina herätti heti pahat epäilykset, mutta tällä kertaa onneksi turhaan. Fenixin pakkauksessa oli jostain syystä valonhajotin siten, että se pääsi heilumaan ja kolisemaan. Kaikki oli joka tapauksessa ehjää ja valaisin sellainen kuin pitikin.

Hiukan kuitenkin jäi kaivelemaan se, että tuotteen saatavuus oli ihan jotain muuta kuin oli luvattu eikä sitä mitenkään pahoiteltu asiallisesta huomautuksestani huolimatta, viivästymisestä ei ilmoitettu mitenkään, tilauksenseuranta ei toiminut (tilaukseni status on edelleenkin “maksettu”) eikä Postin lähetystunnusta ei toimitettu oma-aloitteisesti. Ainoa pahoittelu koski sitä, että maahantuojan toimituskyky oli huono. Kaupan oman toiminnan puutteet eivät ilmeisesti kauppiaan mielestä olleet pahoittelun arvoisia ja kokemaani huonoa palvelua ei koettu tarpeelliseksi millään tavalla huomioida. Erilaisiakin kokemuksia olen saanut ja niistä seuraavassa artikkelissa.

Otsavalaisin metsäreissuille

Ihana perheeni antoi minulle syntymäpäivälahjaksi Fenix HP11 -otsavalaisimen metsästys- ja muiden reissujen valaistustarpeita tyydyttämään. Taskulampun valossa on ikävä puuhailla, kun toinen käsi on koko ajan varattuna, joten otsavalaisin on jo pari vuotta ollut toivomuslistalla. Onneksi ei ole tullut aikaisemmin hankittua, koska teknologia on tälläkin saralla kehittynyt harppauksin. Nykyiset valaisimet ovat jo aika tehokkaita painamatta kuitenkaan kilotolkulla.

Fenix on useissa vertailuissa ja testeissä pärjännyt hyvin, joten valinta osui siihen aika nopeasti. Sen etuina useimpiin kilpailijoihin on AA-paristojen käyttö selvästi heikkotehoisempien AAA-paristojen sijaan, himmenemättömän valon takaava reguloitu virransyöttö sekä monenlaista käyttöä sietävä kestävä rakenne. Miinuksia löytyy sitten hiukan suuremmasta painosta.

Muina vaihtoehtoina mukana pyörivät selvästi kevyempi ja heikkotehoisempi Petzl Tikka XP2 sekä valoteholtaan Fenixin sarjassa oleva Led Lenser H7. Tikka tippui aika pian pois vaihtoehdoista juurikin valotehonsa vuoksi, koska tarkoituksena oli saada valo, jolla löytää kaatuneen peuran metsiköstä vaivatta ja voi käydä vaikka pyöräilemässä pimeällä. Led Lenserin osalta olin jo alunperin hiukan huolissaan laadusta, koska pari vuotta sitten hankkimassani P6-käsivalaisimessa on ollut hiukan kontaktihäiriöitä. Lopullinen niitti tuli sitten, kun löysin netistä useita kommentteja H7:n heikosta pakkaskestävyydestä. Viime talvenakin tuli peurajahtia harrastettua jopa -20 asteen pakkasissa, niin ei kyllä ajatus kesken peuran suolistamisen rikkoutuvasta valosta huvita lainkaan.

Näin ollen jatkoin käytännössä edullisimman Fenixin ostopaikan selvittelyä (lukija varmaan tässä kohti viimeistään huomaa, että meidän perheessä syntymäpäivälahjan saaminen ei ole ihan suoraviivainen prosessi). Aika pian totesin, että ulkomailta tilaamalla ei montaa euroa olisi säästettävissä, joten tilaus lähti lopulta kotimaiseen verkkokauppaan. Hankinta olikin sitten jo tarina osaltaan ja ansaitsee oman merkintänsä blogiin.

BMW huoltokurssilla

Tulihan vietettyä ikimuistoinen päivä BMW-huoltokurssilla Tattarisuolla lauantaina 13.8.2011. Moottoripyöräaktiivi Pekkavee oli kutsunut koolle huoltokoulutuksen, jossa perehdyttiin R-sarjan bemareiden (R850, R1100 ja R1150 sekä R1200C) omatoimiseen huoltamiseen. Vaikka olenkin monenlaisia huoltoja moottoripyöriin itsekin tehnyt, ml. yhden koneremontin, niin aina sitä vaan oppii kummasti lisää. Ja ennen kaikkea suureksi avuksi olivat vinkit erilaisten huoltotöiden oikeaoppisesta tekotavasta. Lisäksi monen huoltokohteen osalta sai myös vinkkejä turhien työvaiheiden välttämisestä. Aika usein sitä itse tehdessään huomaa, että tuli tietämättömyydessään purettua ihan tarpeettoman paljon pyörää yksinkertaista huoltohommaa varten.

Mukava bonus kurssilla oli se, että sain innostettua koulutuspaikan (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Tattarisuon moottorihalli) päällikön Leksan mukaan henkilökohtaiseen projektiini irrottaa katkennut pakopuolen pinnapultti. Hyvien ohjeiden saattelemana oli helppo tehdä hommia ja pulttikin saatiin irti kokonaisena. Samalla sitten vaihdoin pari muutakin pakopuolen pinnapulttia, neljäs olikin sitten niin tiukassa että katsoin viisaammaksi jättää sen vaihtamatta. Nyt on sitten pyörä taas täydessä kunnossa ja valmiina nielemään lisää kilometrejä. Leksalle isot kiitokset.

Kurssilla oli ohjelmaa myös tauoilla, kun Malmin lentokentällä oli meneillään ilmailunäytös (Sami Kontio Challenge), josta pääsimme nautiskelemaan. Aika hurjia temppuja kaverit tekivät koneillaan asuinalueiden vieressä. Naureskelimmekin sille, että tonnien painoisella lentokoneella saa leikkiä juuri niin hurjasti kuin huvittaa asuintalojen päällä ilman pelkoa sanktioista ja saa vielä esiintymispalkkionkin, mutta moottoripyörällä tyhjällä tiellä pienestäkin etupyörän nostamisesta tulee sakot liikenteen vaarantamisesta. Reilua, eikö totta.

Kesän saldo tähän mennessä

Tälle kesälle on näköjään kertynyt kilometrejä edellisiä vauhdikkaammin, koska nyt on jo koossa enemmän kilometrejä kuin koko edellisellä kaudella. Suurin ero taitaa syntyä alkukesän Norjan reissusta, koska se yksistään on melkein puolet kesän ajoista. Jos ennusteet lämpimästä syksystä pitävät paikkaansa, niin tästähän tulee kilometreiltään selvästi paras ajokauteni tähän mennessä. Uuden pyöränkin kanssa alamme olla jo vähitellen tutut, sen verran mukavasti matka taittuu ja hiekka lentää.

Kilometrejä: 7425 km
Moottoripyöriä: 2 kpl
Kuvajahtisurauksen rasteja: 1 haettu ja 2 tehty
Ajokertoja vaimon kanssa: 2 (vasta tänä kesänä sain hänet houkuteltua kyytiin)
Harrastuksen vaatimat rahat: enemmän kuin vaimolle kehtaa kertoa…