Takapiha

Blogi ajatuksieni kirjaamiseksi ja jakamiseksi

  • You are here: 
  • Home
  • Objektiiviostoksilla

Objektiiviostoksilla

Posted on November 2nd, 2005

Ostin Canonin EF-S 17-85 f/4-5.6 IS USM -objektiivin täydentämään valokuvauskalustoani. Voitaneen puhua täydentämisestä vaikka myinkin tämän objektiivin rahoittamiseksi äärimmäisen vähällä käytölle jääneen Zenitar 16mm kalansilmän. Kiinnostus objektiivin heräsi jo alunperin noin vuosi sitten, kun se julkistettiin, mutta lopullinen sysäys hankintapäätöksen suuntaan tuli Lontoon reissulla. Huomasin reissun aikana, että aiemman kalustoni kanssa jouduin vaihtamaan objektiivia kovin usein ja kaupungilla kulkiessa se ei ole kovin sujuvaa. Vaikka kuvan laadun näkökulmasta aiempi kalusto vastasi toiveitani erinomaisesti, tuntui moni kuva jäävän ottamatta. Tämä uusi objektiivi ei lukemieni arvioiden mukaan ole optisesti yhtä laadukas muihin objektiiveihini verrattuna, mutta vastannee muiden ominaisuuksiensa vuoksi tarpeeseeni hyvin. Tavoitteeni on, että erikoistilanteita lukuunottamatta minun ei tarvitse jatkossa objektiivia juurikaan vaihdella. Polttoväliltään se vastaa kinokamerassa 27-136mm objektiivia, joten tämän suhteen sen pitäisi sopeutua tarpeisiini loistavasti.

Vaikka objektiivi tuli jo maanantaina päivällä Saksasta, niin olen ehtinyt ottaa sillä vasta kaksi kuvaa, joten en lähden vielä arvioimaan sen optista suorituskykyä lainkaan. Käytettävyyden osalta uskallan kuitenkin jo kommentoida sen verran, että objektiivi tuntuu oikein jämäkältä ja käteen sopivalta. Olin myös positiivisesti yllättänyt siitä, että kuinka vähän objektiivin koko muuttuu polttovälin muuttuessa. Palailen aiheeseen varmaan lähitulevaisuudessa, kunhan hieman ehdin käyttää objektiivia ihan oikeasti.

Kuva EF-S 17-85 f/4-5.6 IS USM -objektiivista

Tags: , ,
Filed under Valokuvaus |

2 Responses to “Objektiiviostoksilla”

  1. Takapiha » Blog Archive » Yhteenveto Irlannin matkasta Says:
    September 15th, 2007 at 11:26

    [...] (20-35mm/2.8 ja 50mm/1.8), koska juuri ennen reissua myin vajaa pari vuotta sitten ostamani 17-85mm objektiivin. Pidemmälle polttovälille olisi ollut käyttöä, mutta kohtuullisesti pärjättiin olemassa [...]

  2. Takapiha » Blog Archive » Lowepro Rezo TLZ 20 Says:
    October 14th, 2007 at 16:21

    [...] kuukauden yrittänyt löytää mahdollisimman pientä kameralaukkua, johon mahtuisi Canon 20D runko normaalizoomin kera. Kaikki tähän asti vastaan tulleet vaihtoehdot ovat olleet kovin isoja tai sitten niitä ei [...]

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash

Kategoriat