Takapiha

Blogi ajatuksieni kirjaamiseksi ja jakamiseksi

  • You are here: 
  • Home
  • Ensimmäiset motoristikokemukset

Ensimmäiset motoristikokemukset

Posted on June 30th, 2008

Ajokoe moottoripyörällä meni odotusten mukaisesti hyvin ja sain A-kortin Juhannusta edeltävänä torstaina. Pyörä oli jo valmiiksi pihassa odottamassa, joten olisi ollut tuskainen odotus jos korttia ei olisi saanutkaan.

Kilometrejä on kertynyt suunnilleen 500 km reilun viikon aikana, kesäloman vietto yhdessä perheen kanssa ei ole mahdollistanut enempiä ajeluita. Joka tapauksessa ajaminen on tuntunut mukavalta ja taidotkin on karttunut matkan varrella. Ajamiseen on tullut jo vähän varmuutta ja osa pyörän hallintaan liittyvistä asioista tapahtuu jo enempiä pohtimatta. Hurjan paljon on vielä joka tapauksessa opittavaa ja sanovat ettei tätä lajia koskaan valmiiksi opikaan.

Pyörän huolto on tullut jo tutuksi viimeisen viikon aikana, kun olen pyrkinyt laittamaan pyörää asialliseen peruskuntoon. Puuttuvia ruuveja on lisäilty, johdotuksia siistitty, nesteitä ja suodattimia vaihdettu. Joitain kulutustusosia vielä pitänee mahdollisesti vaihtaa kuten mm. takahaarukan ketjunsuojat. Yleistä puhdistusta pitää myös tehdä, jotta huollot ovat mukavampia tehdä.

Huolloista jne. löytyy tarinaa yläpalkin Moottoripyöräily-linkin takaa.

Jos kaikki menee putkeen, niin huomenna olisi tiedossa ensimmäinen moottoripyöräreissu ja suuntana Saariston Rengastie. Suunnitelman onnistuessa laitan hieman tarinaa reissusta tännekin.

Tags: , , ,
Filed under Moottoripyöräily |

One Response to “Ensimmäiset motoristikokemukset”

  1. Takapiha » Blog Archive » Saariston rengastie Says:
    July 15th, 2008 at 21:55

    [...] tuossa jo aiemmin olikin suunnitelmissa, niin kävin kiertämässä Saariston Rengastien heinäkuun ensimmäinen [...]

Leave a Reply

Powered by WP Hashcash

Kategoriat